Skip to content. | Skip to navigation

Jyväskylän yliopiston Koppa

HUOM! Kopan käyttö päättyy 31.7.2024! Lue lisää.


Navigation

Kulttuurinen kaksikielisyys

by Risto Tapani Niemi-Pynttäri last modified Aug 09, 2012 01:39 PM




Noora Okkonen Kirjoitan, jag skriver, piszę
Kirjailija vieraassa kieliympäristössä
Pro-gradu tutkielman 4-luku

4.1. Kulttuurinen kaksikielisyys

Luova kirjoittaminen vaatii sekä älyn että tunteen herkkäliikkeisyyttä, kykyä yhdistellä joustavasti objektiivista ajattelua ja sisäisiä kokemuksia (Rainio 1988, 119). Sanataiteen kirjoittaja operoi kirjoittaessaan käsityksellään todellisuudesta, sanojen merkityksillä ja kirjoitustyyleillä.

Romanttisen käsityksen mukaan äidinkieli on tässä työssä kirjailijalle pyhä ja korvaamaton työkalu ja materiaali, jota ei voi vaihtaa toiseen kieleen. Kaikki kirjailijat eivät kuitenkaan kirjoita äidinkielellään. Kuuluisia esimerkkejä vierasta kieltä taiturimaisesti käyttäneistä kirjailijoista ovat esimerkiksi Vladimir Nabokov ja Samuel Beckett, jotka kirjoittivat kumpikin sujuvasti sekä englanniksi että ranskaksi. Kielen vaihtaminen ei ole jäänyt historiaan, vaan monet kirjailijat valitsevat edelleen kirjoituskielekseen alkuperäisen äidinkielensä sijasta myöhemmin oppimansa kielen. Tässä luvussa tarkastellaan kulttuurisen kaksikielisyyden luonnetta ja sitä, miten kieltä vaihtaneet kirjailijat ovat omaksuneet vieraan kielen.
Kaksikielisyyttä voidaan määritellä monesta eri näkökulmasta, esimerkiksi tarkastelemalla sitä, millaisissa olosuhteissa äidinkieli ja vieras kieli opitaan. Luonnollisesti kaksikieliset kypsyvät kaksikielisiksi perheen ja ympäristön vaikutuksesta, nuorella iällä ja ilman formaalia opetusta. He kasvavat alusta saakka tiedostamaan eri kieliin sidoksissa olevien maailmankuvien erot, mutta tämän tietoisuuden voi saavuttaa myöhemmässäkin elämänvaiheessa. Eliittikaksikielisiksi l. kulttuurisesti kaksikielisiksi voidaan kutsua ihmisiä, jotka asuvat, matkustavat, työskentelevät tai opiskelevat ulkomailla, tai jotka oppivat vieraita kieliä kansainvälisissä ystävyyssuhteissa. (Skutnabb-Kangas 1981, 78-83, 97.) Perehtyneisyys ja henkilökohtainen suhde eri kieliin ja niihin liittyviin maailmankuviin tekevät heidän tapauksessaan kielten osaamisesta kulttuurista kaksikielisyyttä - enemmän kuin pelkkää kielten osaamista.


Valtaosa ulkomaille muuttaneista kirjailijoista kuuluu kulttuurisesti kaksikielisten (elittvåspråkiga) ryhmään. Kulttuurisesti kaksikieliset kokevat kaksikielisyytensä usein hyödyksi ja iloksi työn, sosiaalisen elämän ja esimerkiksi lukemisharrastuksen kannalta (Skutnabb-Kangas 1981, 99). Heille kaksikielisyys on vapaaehtoinen valinta (toisin kuin vähemmistökieltä puhuvien tai kaksikielisten perheiden lapsille). Näin ollen heidän kaksikielisyydellään on individualistinen luonne. Se, että yksilö päättää opetella kaksikieliseksi, voi tehdä hänet enemmän tai vähemmän yksinäiseksi. (Skutnabb-Kangas 1981, 78-79.) Eeva Haapaniemen mukaan moni kirjailija kokee roolinsa yhteiskunnassa ulkopuolisen tarkkailijan rooliksi. Ulkopuolisuus voi palvella kirjoitustyötä, sillä etäisyys auttaa hahmottamaan arkitodellisuuden takana vaikuttavia syvempiä merkityksiä. (Haapaniemi ja Kuusela 1989, 43-45.)


Kielentutkijoilla on erilaisia mielipiteitä siitä, kuinka montaa kieltä ihminen voi oppia käyttämään sujuvasti. Vildomecin mukaan on vaikeaa määritellä, mihin viitataan kun puhutaan kielen osaamisesta. Hän muistuttaa, ettei kukaan tunne ja käytä täydellisesti edes äidinkieltään. (Vildomec 1963, 55.)


Kirjoittamaan oppiminen vieraalla kielellä on aikuiselle helpompaa kuin oikean ääntämyksen oppiminen (Skutnabb-Kangas 1981, 93). Kahden kielen taitamisen edut ovat langue-tasolla ja haitat parole-tasolla; vieraan kielen opetteleminen laajentaa älyllistä näkemystä, mutta saattaa samalla aiheuttaa estyneisyyttä, epävarmuutta tai hitautta puhetilanteissa. (Hansegård 1979, 73-74.) Koska kaunokirjallisuuden kirjoittaminen joka tapauksessa vaatii aikaa ja tekstin hiomista, kielellinen epävarmuus ja sanojen etsiminen ei välttämättä häiritse kirjoittamisprosessia yhtä paljon kuin puhetilanteita. Iranilainen, suomeksi kirjoittava Alexis Kouros sanoo kirjoittamisen olevan "paljon helpompaa kuin puhuminen". Kouros tuo esiin tietokoneen hyödyllisyyden kirjoittamisprosessissaan: suomenkielinen tekstinkäsittelyohjelma on ollut hänelle avuksi kirjoitusvirheiden löytämisessä ja korjaamisessa. (Verkkotie, 16.2.2001.)

4.2. Kokonaisvaltainen kommunikaatio

Yhtenä hyvän kielitaidon ja kaunokirjallisuuden kirjoittamisen edellytyksenä voidaan pitää sitä, että kielen symbolit herättävät ihmisessä paitsi lingvistisiä, myös henkilökohtaisia merkityksiä (ks. luku 2.3.). Hensegård kirjoittaa seuraavasti:

Voidaksemme täysin hyötyä kuulemastamme tai lukemastamme ja ilmentää persoonallisuuttamme puhuessamme ja kirjoittaessamme täytyy käyttämiemme symbolien kyetä herättämään ja ilmentämään lingvististen merkitysten ohella myös yksilöllisiä merkityksiä. Tämä on välttämätöntä myös, jotta kaksi henkilöä saisi syvän ja täydellisen kontaktin keskenään kielen välityksellä. (Hansegård 1979, 87-88.)

Hansegårdin mukaan kyky persoonalliseen kokemiseen ja itseilmaisuun vieraalla kielellä kehittyy kokonaisvaltaisia elämyksiä tuottavan kommunikaation avulla. Kokonaisvaltaisessa kommunikaatiossa sanoihin latautuu monipuolisia tunne-, tahto- ja ajatusfunktioihin liittyviä merkityksiä. Tällöin ihmisten subjektiiviset persoonat ovat vuorovaikutuksessa keskenään niin, että heidän välilleen rakentuu intersubjektiivinen tietoisuus, yhteisymmärrys ja yhteinen kieli, "syvä ja täydellinen kontakti". Kokonaisvaltaista kommunikaatiota sisältyy läheisten ihmisten kanssa viestimiseen. Myös kirjallisuuden koodiin kuuluvat kaikki kolme kielen funktiota.


Syvälliset oppimiskokemukset vaativat pohdiskelua, motivoituneisuutta ja tunnevaltaista sitoutumista opittavaan asiaan (Hakkarainen, Lonka ja Lipponen 2005, 203). Kreikkalaisen, ruotsiksi kirjoittavan Theodor Kallifatidesin mukaan kielenoppimisen avain on, että oppija rakastaa kieltä: "den viktigaste grunden för språkinlärning - man måste tycka om språket man ska lära sig, ja man måste till och med älska det." Stig Dagermanin romaani Att döda ett barn sai Kallifatidesin ihastumaan ruotsinkieleen niin, että hän päätti ryhtyä ruotsinkieliseksi kirjailijaksi. (Meddelanden från Åbo Akademi nr 17, 28.11.2003.)


Myös kirjailija Tuija Nieminen Kristofersson kertoo kirjallisuudesta saatujen elämysten antaneen sysäyksen kielenoppimiselleen. Nieminen Kristofersson vietti lapsuutensa Suomessa ja oppi ruotsia suomalaisessa keskikoulussa. Koulussa opittu kielitaito tuntui mekaaniselta ja kankealta, kun hän 15-vuotiaana muutti Ruotsiin. Elävä suhde ruotsinkieleen alkoi syntyä vasta Erik Lindegrenin kirjoittaman runon Någonstans inom oss är vi alltid tillsammans välityksellä. Nieminen Kristoferssonin mukaan runo kosketti koko hänen persoonaansa. Ruotsinkielestä alkoi tuon elämyksen myötävaikutuksesta muodostua hänelle kokonaisvaltainen kieli. Kirjoittajan uran alkuvaiheessa ruotsista oli tullut osa Nieminen Kristoferssonin arkipäivää ja hän valitsi kirjoituskielekseen kielen joka "oli juurtunut suhteessani mieheeni, lapsiini, ystäviini ja Skånen maisemaan". (Immigrant-institutet, 22-23.10.1998.)


Monet kirjailijat käyttävät kirjallisuutta kielenoppimisen apuvälineenä. Tarinat ovat tehokkaita oppimisen apuvälineitä, sillä ne aktivoivat yhtä aikaa tietoa ja emootioita (ks. Hakkarainen, Lonka ja Lipponen 2005, 204). Kaunokirjalliset tekstit ovat myös palkitsevia kielenoppimisen materiaaleja. Asiatekstien ja kaunokirjallisten tekstien lukeminen vieraalla kielellä on yhtä vaivalloista, koska sanoja täytyy etsiä ja kieliopilliset rakenteet voivat eksyttää lukijan. Kaunokirjallisuuden koodi on kuitenkin monitasoinen ja tekstin merkitykset avautuvat kaikille lukijoille kielitaidosta riippumatta vähitellen, pohdiskelun ja tulkinnan kautta. Merkitysten syveneminen ja täydentyminen lukemisen hiljalleen edetessä ja lukuprosessin elämyksellisyys palkitsevat kaunokirjallisuuden lukijan vaivannäön. (Buchholz 1996, 51.)


Kallifatidesin mukaan kirjallisuuden kautta voi saada kokemuksia kielen kauneudesta. Lisäksi hän pitää romaanien lukemista kielenopettelun kannalta avartavana, koska sitä kautta voi kurkistaa paikalliseen historiaan ja muodostaa käsityksen yhteiskunnasta, jota ei enää ole, mutta joka vaikuttaa nyky-yhteiskunnan taustalla. (Meddelanden från Åbo Akademi nr 17, 28.11.2003.) Kaunokirjallisuus opettaa lukijoilleen paitsi kieltä, myös tietoa kulttuurista (ks. Buchholz 1996, 51). Kulttuuriin tutustuminen on tärkeää kirjailijalle, joka pyrkii luomaan uudella kielellä uskottavaa tekstiä. Tilanteeseen sopivan - tai sopimattoman - kielimuodon valitseminen vaatii aina tietoa konteksteista. Lukijat voivat kokea tekstin merkitykselliseksi vain siinä tapauksessa, että sillä on kosketuspintaa heidän ennakkotietoihinsa. (Lehtonen 1996, 53, 116.) Uuden asuinmaan kirjallisuuteen tutustuminen edistää myös sen kirjakielen diskurssin tuntemusta. Edellä mainitut kielen ja kulttuurin osa-alueet ovat kirjailijalle tärkeitä, koska uuden tuottaminen on aina riippuvaista jo olemassa olevista merkityksistä, joita muokkaamalla uusia merkityksiä voidaan muodostaa (Lehtonen 1996, 35).