Siirry sisältöön. | Siirry navigointiin

Jyväskylän yliopiston Koppa

HUOM! Kopan käyttö päättyy 31.7.2024! Lue lisää.


Navigation

Luokka esijulkisena tilana

tekijä: Risto Tapani Niemi-Pynttäri Viimeisin muutos keskiviikko 23. lokakuuta 2013, 17.52
Julkisen kirjoittamisen harjoittelu koulussa

 (Risto Niemi-Pynttärin referaatti)

Rosa A Eberly, “From Writers, Audiences, and Communities to Publics: Writing Classroom as Protpublic Spaces” (Rhetoric Review, Vol 18. Nr 1 Fall 1999)165 – 178. (Löytyy Yliopiston kirjaston verkkotietokannasta)

Eberly kritisoi termiä ”yhteisö” jonka myötä yhteishenki peittää luokkatilanteen erimielisyyden ja moninaiset näkökulmat. Hän ehdottaa yhteisöllisyydestä puhumisen sijaan moniarvoisempia puhetapoja varsinkin kirjoittamisluokan tilanteisiin – ne ovat retorisia tiloja, jossa ohjaaja ja opiskelijat sekä leikkivät että kamppailevat erilaisuutta esiin tuodakseen. (165)

Yhteisö on terminä laajentunut käsittelemään lähes mitä tahansa, se on tuonut positiivisen jakamisen ja yhteisyyden mielikuvia kaikkialle; rajattuihin ryhmiin, opiskeluluokkiin, verkkoalueille ja kaikkialle. Hyödyllinen vastakäsite Eberlyn mukaan on publikum, keskusteleva yleisö, suomeksi julkiso. Se ei edusta yhteisiä arvoja kuten yhteisö, vaan se keskustelee milloin vaikuttuneena, milloin kriittisenä tai kannustavana. Yhteisöön liittyy jakamisen ja samanmielisyyden, yhteiseen päämäärään pyrkimisen tavoitteet. Mutta se ei ole sosiaalisesti erityisen vivahteikas termi. Erilaisten ihmisten mukanaan tuomat sosiaaliset jännitteet, toisistaan poikkeavat mieltymykset, tavat tulkita luettua, erilaiset taustat ja kokemukset tarvitsevat tilansa. (165) Tämän erilaisuuden ja erimielisyyden hahmottaminen tarvitsee termiä, joka viittaa toisaalle kuin yhteishenkeen ja ryhmäytymiseen.

Eberly pyrkii osoittamaan, että erilaisuuden foorumeita luokkatilanteessa voidaan kutsua joissain tilanteissa yleisöksi, joissain tilanteissa publicum, julkisoksi -  ja joskus jopa julkiseksi sfääriksi. Hän tarkastelee publicumia ja julkista sfääriä termeinä, jotka sopivat lukemisen ja kirjoittamisen luokkatilanteisiin paremmin kuin puhe lukijoista, yleisöstä ja yhteisöstä.  Luokkahuone on yhteisesti jaettu tila, ja sen dynamiikan kehittäminen esijukisena tilana voisi olla hyödyllistä. (166)

”Unlike audience, reader, and community, which can lead students to think in general terms, realizing clasrooms as protopublic spaces and encouraging students to see themselves as actors in different and overlapping publics can help them realize the particular and situated nature of rhetoric and the need for effecting writing to respond to particular needs of publics at particular times.”(Eberly 1999, 167)

Koulu on usein julkiselta elämältä suojattu paikka, sen kasvatustehtävä edellyttää turvallista ja suojattua tilaa. Mutta kansalaistaidot ja kasvu demokratiaan edellyttävät keskustelutaitoja erilaisten ihmisten kesken. Kasvatusfilosofiassaan John Dewey painottaa tätä, The Public and its Problems teoksessaan. Deweyn ja Hannah Arendtin poliittinen painotus, Sennetin draamallinen painotus ja Habermasin ekonominen painotus ovat keskeiset filosofiset julkisuusteoriaan tuodut näkökulmat.  (167)

Dewey käsittelee 1900-luvun alun Amerikkaa ja demokratiaa, sekä julkisuuden hallitsematonta maailmaa, jossa yhteiset intressit ovat kadonneet. Jossa kansakunta näyttää yhtenäiseltä vain siksi, koska instituutiot ja teknologia tarvitsee yhtenäisyyttä toimiakseen. Ihmiset eivät tunnista omaa sosiaalista elämäänsä (168). Vain ihmisten oma kyky kommunikoida, käyttää kommunikaatiovälineitä itse lisää julkisuuden demokraattisuutta , ja on eräänlainen kansalaistaito.

Deweylle publicum –termi on keskeinen hänen painottaessaan yhteisten intressien löytämistä, julkista kommunikaatiota sekä yhteisten intressien löytämiseksi että niiden muodostamiseksi. Lukeminen ja kirjoittaminen, publicumiin osallistuminen, yhdistävien mutta myös erottavien seikkojen esiin tuominen.  Eberlyn mukaan kirjoittamisluokassa voidaan samalla tavalla luoda prosessia yhteisten intressien löytämiseksi sekä tuottamiseksi. (169)

Richard Sennett teoksessaan The Fall of Public Man tarkastelee paitsi julkisen maailman katoamista ja yksityisyyden voittoa, mutta hän hahmottaa myös sitä millainen on ihmisen julkinen rooli. Nämä roolin otot ovat hyödyllisiä kun tarkastellaan julkista tyyliä ja käyttäytymistä, esiintymistä. Julkinen maailma on theatrum mundi, maailmanteatteri, jossa retorinen tyyli ja persoonallisuus ovat olennaisia. (170)

Sennett kehittelee ”julkisen ilmaisun teoriaa”, joka on draamallista esiintymistä vieraiden ihmisten joukossa julkisilla paikoilla. Toisin kuin intiimi elämä, julkinen elämä on esittämisen ja ekspressiivisen ilmaisun näyttämöä, joka on antoisaa kuten näytteleminen. (170)

Eberyn mukaan kirjoittamisen opiskelijoiden tulisi harjoitella julkisen persoonan luomista ja esiin tuomista. (171)

Habermasin teoria julkisesta sfääristä ei viittaa mihinkään valmiiseen tilaan, vaan kysymys on sfääristä joka syntyy keskustelun myötä ja katoaa keskustelun lakatessa. Harris teoksessaan A Teaching Subject (1991) esittää, että luokkahuoneita tulisi pitää tällä tavalla julkisina tiloina. Eberly painottaa syitä, miksi esijulkinen on sopivampi termi luokkatilanteita varten. Esijulkinen viittaa siihen että luokassa voidaan harjoittaa julkista kirjoittamista eri tavoin, mutta instituutiona koulu on laajalta julkiselta maailmalta suojattu tila, kasvatus on mahdollista siten.(172)

Habermasin termi intraorganisatoorinen julkinen tila on Eberlyn mukaan rinnastettavissa luokkatilanteisiin, koska sillä on samoja rajoituksia ja ehtoja. Tosin kysymys yleistajuisen ja erikoistautuneen kielenkäytön suhteet jäävät huomiotta. Eberly käyttääkin termiä intraorganisatoorinen hieman eri tarkoituksiin, sen myötä varsin erikoistuneelle yleisölle, publicumille, tulee puhua sen kielellä (172) ja toisissa tilanteissa taas laajemman yleisölle sopivalla kielellä.

Habermasin mallia demokraattisesta keskustelujulkisuudesta on kritisoitu, Nancy Fraser esimerkiksi on katsonut, että täydellinen vertaisten keskustelujulkisuus ei ole mahdollista. Kokemukseen ja tietoon liittyvät erot ovat myös ryhmän statuksen eroja, ja sen mukainen tyyli ja ilmaisutapa on toisilla välttämättä pätevämpää kuin toisilla. Näihin statuseroihin vaikuttamisen mahdollisuus on Fraserin mukaan vastajulkisuudessa – counterpublics -  erilaisissa julkisissa sfääreissä, jotka osaltaa kasvattavat jäsenistään päteviä keskustelijoita myös laajemmilla areenoilla. Tämä sopii luonnollisesti Eberlyn mukaan kuvaamaan sitä esijulkista prosessia mikä luokassa tapahtuu.(173)

Eberly kirjoittaa: ”This account of public spheres becomes most helpful to students and teachers as they work together to create and enter real-world discourses through the proropublic spaces of writing classrooms.” (174)

Yhteenvedossaan Eberly esittää, että julkisen sfäärin teoria sopii kirjoittajan luokkatilanteeseen paremmin, kuin kirjallisuuden lukija- tai yleisöteoria jo siksi että niissä on kyse kuvitelluista yleisöistä, eikä luokassa keskustelevista hahmoista Retorikka puolestaan tarjoaa näkökulman, jonka myötä luokassa ja luokalle kirjoittaminen on diskursiivinen prosessi, jossa puhutaan publicumille ja samalla muodostuva ryhmä voi vaikuttaa ja toimia tai sitten hajota.

”Publics theories enable teachers and students and critics to bring reading and writing together and to stress the social and processual nature of both.” (175).

Näiden termien myötä tavoitteeksi tulee myös se että opiskelijat harjaantuvat julkiseen ilmaisuun ja ekspressiivisyyteen, sekä julkisen persoonan luomiseen.