Uusien kirjoitustaitojen pedagogiikan malleja

by Risto Tapani Niemi-Pynttäri — last modified Jan 25, 2016 01:26 PM

Maria Lappi, referaatti: luova ja yhteisöllinen kirjoittaminen, osallisuuden kulttuuri,

REFERAATTI OUTI KALLIONPÄÄN ARTIKKELISTA ”Uusien kirjoitustaitojen opetus – luovaa ja yhteisöllistä kirjoittamista osallisuuden kulttuurissa”
JULKAISUSSA Scriptum 2 (4/2015), s. 44-71
https://jyx.jyu.fi/dspace/handle/123456789/48135

Artikkelissa pohditaan, kuinka uusia kirjoitustaitoja voisi opettaa. Kirjoitustaidon käsite on laajentunut sosiaalisten mediaympäristöjen myötä: on syntynyt kommunikoinnin ja sisällöntuotannon tapoja, joiden hallinta edellyttää myös uudenlaisia kirjoitustaidon osa-taitoja. Laajentunut käsitys kirjoittamisesta vaatii muutosta myös pedagogiseen lähestymistapaan. Uutta pedagogista pohjaa uusien kirjoitustaitojen opetukselle etsitään diskurssimallista ja mediakasvatuksen viitekehyksestä.

Uuden kirjoitustaidon osataidot

Kirjoittamisen käsitettä laajentavia uusia osa-taitoja ovat Kallionpään (2014: 67) mukaan ainakin seuraavat taidot:

Tekniset taidot: tekstien tuottaminen vaatii muuttuvien ja kehittyvien laitteistoiden, sovellusten ja verkkotoimintaympäristön hallintaa.
Multimodaaliset taidot: tekstit koostuvat kirjoituksen lisäksi äänistä, kuvista, videoista tai muista merkityksiä välittävistä elementeistä.
Sosiaaliset taidot: kirjoittaminen on uudessa osallisuuden kulttuurissa usein aktiivista ja sosiaalista toimintaa.
Julkisuustaidot: julkinen kirjoittaminen internetissä edellyttää kommunikointitaitojen, sosiaalisten käytäntöjen, tekstien markkinointitaitojen ja erilaisten säännösten hallintaa.
Monisuorittamis- ja tietoisuustaidot: uudenlaiset tekstilajit ja verkkoympäristötyöskentely edellyttävät tilannekeskeisen monisuorittamisen sekä tietoisuustaitojen vuorottelun hallintaa.
Luovuustaidot: luovuus on koko ajan läsnä eri tavoin myös uudenlaisessa kirjoittamisessa.

Uudet osataidot paikallistuvat etenkin sosiaalisiin mediaympäristöihin.

Diskurssimalli kirjoittamisen opetuksen lähtökohtana

Artikkelissa tarkastellaan kirjoittamisen kouluopetusta ensin Ivanicin (2004) diskurssimallin pohjalta. Sen mukaan kouluopetuskulttuurin taustalla vaikuttaa erilaisia opetuskäsityksiä eli diskursseja. Ne määrittävät, miten kirjoittaminen käsitetään ja miten sitä ajatellaan opittavan.

1. Taitodiskurssi

Taitodiskurssi korostaa kielioppia, tekstien rakennetta ja oikeinkirjoitusta. Sen mekaaninen ja kapea-alainen käsitys kirjoittamisesta ei sovellu kovinkaan hyvin uusien kirjoitustaitojen opetuksen ja uusien mediatekstilajien käyttöön. Kirjoittamisen kouluopetus Suomessa perustuu kuitenkin vielä pitkälti tähän lähestymistapaan (Luukka 2004: 10–11; Harjunen & Rautopuro 2015: 29).

2. Prosessidiskurssi

Prosessidiskurssissa huomio kiinnitetään kirjoittamisen erillisiin vaiheisiin: tekstin suunnitteluun, luonnosteluun, viimeistelyyn ja julkaisuun. Siihen perustuva kirjoittamisen malli on ollut käytössä suomalaisessa kirjoittamisen opetuksessa jo 1980-luvulta lähtien. Uusien kirjoitustaitojen näkökulmasta prosessikirjoittamismallia voi soveltaa joiltakin osin, mutta uusmediatekstilajien tuottamisen etenemiskaavat ovat usein monimuotoisia ja niiden tuottaminen on multimodaalisempaa, yhteisöllisempää ja julkisempaa kuin prosessimalleissa perinteisesti ajatellaan.

Genrediskurssi

Genrediskurssin mukaan kirjoittaminen liittyy aina kontekstin muokkaamaan tekstilajiin eli genreen. Kullakin genrellä on omat sanastolliset, kieliopilliset, rakenteelliset ja retoriset piirteensä. Genrepedagogiikkaa hyödynnetään pääasiassa vain tiettyjen asiatekstilajien ominaispiirteiden opettamisessa. Normatiivinen, mekaaniseen jäljittelyyn ja puhtaaseen tuotokseen perustuva genrediskurssi ei siksi sovellu erityisen hyvin luovan ja monimuotoisen verkkokirjoittamisen opetuksen pohjaksi.

4. Sosiaalinen diskurssi

Sosiaalisessa diskurssissa huomioidaan tekstin lisäksi kirjoittamisen konteksti, yhteiskunnalliset valta-asemat ja kirjoittajan identiteetti. Painopiste on kirjoittamisen oppimisella autenttisissa tilanteissa: vertaisryhmässä itse tekemällä sekä muita havainnoimalla ja aktiivisesti osallistumalla. Tämä poikkeaa perinteisestä koulun opettajajohtoisesta oppimisesta. Toisaalta sosiaalisessa diskurssissa huomioidaan uusiin kirjoitustaitoihin kuuluvat tekniset ja multimodaaliset taidot sekä sosiaalinen konteksti.

5. Luovuusdiskurssi

Luovuusdiskurssi painottaa tuotosta sekä yksilön luovia prosesseja. Opetuksessa korostetaan tekstien omaperäisyyttä, tyyliä, rikasta sanastoa sekä kiinnostavaa sisältöä. Perinteisesti luovaa kirjoittamista on kouluopetuksessa käytetty vähän, sillä painopiste on asiakirjoittamisessa. Nykyään jakoa asiakirjoittamiseen ja luovan kirjoittamiseen on pyritty välttämään ja sen sijaan puhumaan Hessen (2010: 49–50; 31) mukaisesti luovasta tekstien tuottamisesta. Luovan kirjoittamisen diskurssi sopii osittain uusien kirjoitustaitojen opetukseen. Siinä kuitenkin käsitetään luovuus lähinnä yksilön itseilmaisuna, jolloin uuden kirjoittamisen sosiaaliset ulottuvuudet jäävät sivuun.

Artikkelin mukaan diskurssit eivät tarjoa käytännön koulumaailmaan tarpeeksi laajaa pedagogista viitekehystä, jonka pohjalta opetuskäytäntöjä voisi aidosti uudistaa.

Mediakasvatus uusien kirjoitustaitojen opetuksen pohjana

Mediakasvatuksen tavoitteena on tuottaa aktiivisia, medialukutaitoisia toimijoita. Medialukutaito puolestaan määritellään artikkelissa Kupiaisen ja Sintosen (2009: 15) mukaan uusien laajentuneiden luku- ja kirjoitustaitojen hallinnaksi erilaisissa mediaympäristöissä. Medialukutaito liittyy siis kiinteästi myös kirjoittamisen opetukseen.

Artikkelissa esitellään sosiokulttuurista medialukutaitomallia, joka tukee uuden median osallistavaa kulttuuria. Perinteisissä mediakasvatuksen malleissa korostetaan tekstien lukemista ja niiden kriittistä analyysia, kun taas sosiokulttuurisessa näkemyksessä painotetaan omaa ilmaisua, omien tekstien kirjoittamista ja niiden julkaisua (Kupiainen & Sintonen 2009: 128–129). Sosiokulttuurisesti painottunut opetus perustuu Lankshearin ja Knobelin (2011) mukaan tekniikkaan eli digitaalisuuteen ja uuteen eetokseen eli interaktiivisuuteen, osallistavaan yhteistyöhön ja jakamiseen. Puhutaan osallisuuden kulttuurista, jossa toimitaan luovasti ja yhteistoiminnallisesti uusien kirjoitustaitojen avulla.

Osallisuuden kulttuuriin pohjautuvaa medialukutaito-opetusta kutsutaan osallisuuden pedagogiikaksi. Artikkelissa esitellään siihen perustuva uuden kirjoittamisen opetuksen nelikenttämalli, jonka neljä osaa ovat:

Voimavarat. Kulttuuri ja luovuus, hyödynnetään laajasti eri moodeihin perustuvia tekstejä ja kulttuurin oman kirjoittamisen innoittajana. Sosiaalisen median aikakauteen päivitetty, laajennettu versio luovuusdiskurssista.
Toimintaympäristö. Yhteisöllinen konteksti on osallisuuden pedagogiikan toimintaympäristö, samoin kuin sosiaalisessa diskurssissa. Osallisuuden pedagogiikassa sosiaalisuuden suhde itseilmaisuun ja luovuuteen on kuitenkin erottamaton. Opetuksessa luovuuden ja sosiaalisuuden synteesiä voidaan vahvistaa esimerkiksi yhteisöllisen kirjoittamisen kautta. Sosiaalisen toimintaympäristön käsite laajenee osallisuuden pedagogiikassa koulun ulkopuolelle.
Pyrkimys. Osallisuuden pedagogiikalla on myös yhteiskunnallinen pyrkimys luoda kaikille tasa-arvoinen mahdollisuus vaikuttamiseen ja poliittiseen toimintaan. Koulumaailmassa tämä tarkoittaa esimerkiksi muutosta kouluinstituutiossa, oppimisen tavoissa sekä opettajan ja oppilaan rooleissa.
Vaikutukset. Osallisuuden pedagogiikan vaikutukset ilmenevät voimaantumisena (luovuus ja itseilmaisu voimaannuttavat kirjoittajaa yksilötasolla), osallisuuden kokemuksena (sosiaaliset toimintatavat motivoivat yksilöä ja vahvistavat ryhmiä) sekä yksilön ja ryhmän yhteiskunnallisena aktivoitumisena.

Nelikenttämalli on yksi malli, jonka kautta voidaan hahmottaa uusien kirjoitustaitojen opettamista osallisuuden kulttuurin lähtökohdista. Siinä pyritään yhdistämään kirjoittamisen opetuksen käytännöt ja mediakasvatus.

Lähteet:

Ivanic, R. (2004). Discourses of writing and learning to write. Language and Education 1: 3, 220–245.

Harjunen, E. & Rautopuro, J. (2015). Kielenkäytön ajattelua ja ajattelun kielentämistä. Äidinkielen ja kirjallisuuden oppimistulokset perusopetuksen päättövaiheessa 2014: keskiössä kielentuntemus ja kirjoittaminen. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus Julkaisut 2015:8.

Hesse, D. (2010). The place of creative writing in composition studies. College Composition and Communication 62: 1, 31–52.

Kallionpää, O. (2014). Mitä on uusi kirjoittaminen? Uusien mediakirjoitustaitojen merkitys. Media & viestintä 37(2014): 4, 60–78.

Kallionpää, O. (2015). Uusien kirjoitustaitojen opetus – luovaa ja yhteisöllistä kirjoittamista osallisuuden kulttuurissa. Scriptum 2 (4/2015), 44–71.

Kupiainen, R. & Sintonen, S. (2009). Medialukutaito, osallisuus ja mediakasvatus. Helsinki: Gaudeamus.

Lankshear, C. & Knobel, M. (2011). New literacies: everyday practices and social learning. Maidenhead: McGraw-Hill/Open University Press.

Luukka, M.-R. (2004). Tekstejä, luovuutta ja prosesseja – näkökulmia kirjoittamiseen ja sen opetukseen. M.-R. Luukka & P. Jääskeläinen (toim.) Hiiden hirveä hiihtämässä: hirveä(n) ihana kirjoittamisen opetus. 112 Ä̈idinkielen opettajain liiton vuosikirja XLVIII. Helsinki: Äidinkielen opettajain liitto, 9–22.