Niina Repo: KAUK! Kirja astuu ulos kansistaan

by Risto Tapani Niemi-Pynttäri last modified Dec 08, 2014 09:22 AM
Kirja astuu ulos kansistaan -luku nuorten projektista Niina Repo: Kirjailijana ja luovan kirjoittamisen ohjaajana, (2010) http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201101311181

 

Kauk yhteisötaiteellisesta näkökulmasta (luku pro gradusta)

 

Miksi yhdistää sanataide ja muut taiteet? Kauk! projektissa on etupäässä kyse vuorovaikutuksesta taiteen tekijöiden ja kokijoiden välillä, konkreettisena lähtökohtana kirja ja sen lukija. Prosessista kokijasta tulee myös tekijä. Kirjoittamisen yhdistäminen muihin taiteisiin voi tuoda kirjoittamiseen mukaan hyviä asioita: yhdessä suunnittelemisen ja tekemisen ilon ja monipuolisemman näkökulman taideteoksen tarkasteluun ja sen teemojen ymmärtämiseen.

 

Kauk!ia voi pitää pedagogisena projektina, jonka tarkoitus on tarjota elämyksiä ja erilaista tekemistä sekä innostaa näkemään kirja uudesta näkökulmasta. Tämä näkökulma on kirjattu Sanataiteen perusopetuksen uudistettuun opetussuunnitelmaan, jota olin tekemässä Opetushallituksen kutsumassa nelihenkisessä työryhmässä (Opetushallitus 2005).

 

Tavoitteena on, että oppilas oppii tulkitsemaan eri taidelajeja sisältäviä teoksia, yhdistää kokemisen ja tekemisen ja saa sanataiteen rinnalla tuntumaa toiseen taidelajiin. Oppilaan tulee ymmärtää teoksen teeman olevan toteutettavissa useilla eri tekniikoilla eri taidelajeiksi. Oppilas harjaantuu vastaanottamaan erilaisia, yllättäviäkin virikkeitä, ymmärtää sanataiteen erityislaadun suhteessa muihin taidelajeihin sekä kokeilee vuorovaikutusta ja yhteistyötä osana sanataiteen tekemistä. Keskeistä on esityksen taustalla vaikuttavan tai siihen liittyvän tekstin tai idean etsiminen sekä aiheen ja teeman tarkastelu eri taiteiden kielellä ilmaistuna. (Opetushallitus 2005, Sanataiteen perusopetuksen uudistettu opetussuunnitelma).

 

Kauk! ei ole yhteisötaidetta, mutta yhteisötaide voisi olla yksi Kauk!in tulevaisuuden suunnista.

Lea Kantonen (2005) käsittelee teoksessaan Teltta - Kohtaamisia nuorten taidetyöpajoissa yhteisötaiteen keskeisiä kysymyksiä. Kantonen on puolisonsa kuvataiteilija Pekka Kantosen kanssa toteuttanut yhteisötaideprojekteja eri puolilla maailma. He ovat muun muassa kuvanneet alkuperäiskansojen nuoria heidän lempipaikoissaan ja nuoret ovat tehneet miellekarttoja otsikolla ‖Tärkeintä elämässä.‖ Projektin teosten aiheina ovat olleet muun muassa yhteiskunnan valtasuhteet ja nuorten identiteetin rakentuminen.

 

Heidän yhteisötaideprojektinsa, kuten yhteisötaideprojektit yleisemminkin, ovat asettaneet taiteilijan eri paikkaan, kuin missä hänet länsimaissa on totuttu näkemään, eli taideteoksen yksinomaisena tekijänä. Yhteisötaiteilija toimii monella paikalla samaan aikaan, vaikkapa alullepanijan, opettajan, virkamiehen, toimittajan, taiteilijan, joskus lähetyssaarnaajan. Yhteisötaiteessa yleisö, joka yleensä katsoo valmista taiteilijan tekemää teosta, osallistuu itse taiteen tekoon. Jako taiteilija/yleisö sekoittuu. Taide syntyy yhteistyönä ja myös prosessi on merkittävä osa taideteosta. (Kantonen 2005, 36,47,49.)

 

Yhteisötaiteilija huolehtii vuorovaikutuksesta yhteisön jäsenten kanssa, antaa tehtäviä ja neuvoo toteutukseen liittyviä tekniikoita. Tehtäviä ei kuitenkaan anneta ylhäältä päin määräyksinä, vaan yhteisötaiteilija kuuntelee ja keskustelee. Tärkeää on yhteisölle merkittävien asioiden löytäminen, niiden käsitteleminen töissä ja kertominen näyttelyissä. Kauk! -projektin tarjoama paikka taiteilijalle muistuttaa monilta osin yhteisötaiteilijan tilannetta. Itselleni tilanne sopi hyvin, joskin lankoja oli käsissä välillä turhan suuri nippu. Kirjailijana koin Kauk!in tuoman elävyyden ja teematutkielmat rikastuttaviksi.

 

Taideinstituutio ei aina hahmota yhteisötaiteen paikkaa ja arvoa, koska se ei ole niinkään kiinnostunut taiteenteon prosessista, kohtaamisista ja yksilöissä ja yhteisöissä tapahtuneissa muutoksissa kuin valmiista taideteoksista. Tämä saattaa näkyä esimerkiksi rahoitusvaikeuksina tai taidenäyttelyn saaman julkisuuden luonteessa. Taideinstituution on helpompi hahmottaa traditionaalisempi tapa tehdä taidetta. Jälleen siis pilkahtaa esiin yksinäisen taiteilijan myytti ja sen vaikutukset keskenään hyvinkin erilaisiin taideprojekteihin. Myös lasten ja nuorten kanssa tekeminen nauttii jatkuvaa arvostusvajetta, mikä tehtävän tärkeyteen nähden tuntuu käsittämättömältä. (Kantonen 2005, 273.) Yhteisötaiteella on Kantosen mukaan paljon yhteistä viimeaikaisten taidekasvatusprojektien kanssa. Molemmat ovat esimerkiksi kiinnostuneita ihmisten elämäntarinoista. Kantosen projekteissa on alusta saakka lähdetty siitä, että nuorten tekemät teokset tulevat esille näyttelyihin. (Kantonen 2005, 44.)

 

Kauk! eroaa yhteisötaiteesta muun muassa siinä, että vaikka elämystiloja on rakennettu nuorten voimin, ovat tilojen ideat liittyneet olemassa oleviin, julkaistuihin kirjoihin. Kauk! -projektin elämystiloissa ja kirjoituskursseilla nuoret ovat saattaneet kertoa omia tarinoitaan kirjoitustehtäviin vastatessaan, mutta tarinoita ei ole asetettu mihinkään esille. Poikkeuksena voi pitää kirjojen kirjoitusharjoitussivustoille tulleita vastauksia, jotka olivat näkyvillä Internetissä. Tekstit olivat kuitenkin vastauksia annettuihin tehtäviin ja foorumit olivat varsin vapaamuotoisia huolimatta siitä, että ne toimivat WSOY:n alaisuudessa.

 

Esillepanoa on jonkin verran ollut Kauk!issakin. Nuorten kirjoittajien Susitosi–kirjan innoittamana tekemät ‖Oman maailman kartat‖ olivat esillä Turun Kulttuurikeskuksessa. Kantosen tarkoittamat taideinstituution hyväksymät näyttelytilat ovat kuitenkin eri asia kuin mikä tahansa tila. Nuorten sanataideoppilaiden Jalostamon ja Rajat Express -kirjojen päähenkilöistä kuvaamat potretit ovat olleet esillä elämystiloissa useissa paikoissa, muun muassa Kulttuurikeskus Vernissassa Vantaalla ja Turun Kulttuurikeskuksen Ullakkogalleriassa, mutta taidenäyttelyn statusta elämystiloille ei ole edes kuviteltu haettavan, vaan kyse on ollut pikemminkin taidekasvatuksesta. Sitä paitsi kirjojen päähenkilöiden kuvat liittyvät kirjoihin ja lukemisen tuottamiin kokemuksiin, eivät nuorten omiin tarinoihin tai intresseihin.

Kauk!issa on ensin aina ollut kirja. Yhteisötaiteessa on ensin aina yhteisö ja sen ääni sekä taiteilija, joka pyrkii samaan tuon äänen kuuluviin. Kauk!in yksi mahdollinen toteutustapa olisi kuunnella keskittyneemmin nuorten omaa ääntä ja pyrkiä yhteistyöhön heidän kanssaan heti projektin alkuvaiheessa heidän omilla ehdoillaan – kirjoja tietenkään unohtamatta.