Kirjoittamisen työpajoissa työskentely

by Risto Tapani Niemi-Pynttäri last modified Nov 09, 2016 08:03 PM
Philip Gross: “Small Worlds: What Works in Workshops If and Why They Do?” teoksessa Dianne Donnelly (ed). 2010. Does the Writing Workshop Still Work?

Ulla Vehmasaho (referaatti)

Philip Gross: “Small Worlds: What Works in Workshops If and Why They Do?” teoksessa Dianne Donnelly (ed). 2010. Does the Writing Workshop Still Work? Multilingual Matters. Bristol-Buffalo-Toronto.

Gross toteaa, että termi 'työpaja' saattaa kuulosta mahtailevalta, hänen insinööriystävänsä tuhahtavat sille väheksyvästi. Termi onkin ymmärrettävä metaforana. Työpaja viittaa käytännöllisyyteen, prosessiin ja voimaan. Se tarkoittaa taitoja jotka on opittava, sekä työkaluja joita on ylläpidettävä.

But take a metaphor for what it was meant to convey. It alludes to practically, to process, and to craft. It implies skill to be learned and tool to be maintained. – – –  The real thing is a group of people, brought together in a time and place. (Gross 2010, 54)

Työpaja on ryhmä ihmisiä kokoontuneena yhteen tiettyyn aikaan ja paikkaan. Heillä voi olla  sopimuksia, jos ei ihan perussääntöjä ja toimintalinjoja, niin ääneen lausumaton kulttuuri, tai ainakin tutorin kasvoilta luettavissa olevat vihjeet. Ryhmästä työpajan tekevät ne käytännöt, jotka muokkaavat mitä osanottajat odottavat työpajalta, mitä he tekevät ja mitä eivät. Ei ole vain yhtä mallia.

Työpaja voi olla

a) Avoin, osanottajat kirjoittavat ilman agendaa, ilman yleisöä, asiayhteyttä tai kehittymisen seurantaa. Jokainen tuotos arvostellaan loppuun tehtynä työnä.

b) Se voi olla suunniteltu, ohjaaja kuvailee tehtävän ja ryhmä keskustelee, ryhmällä on malleja arviointiin.

c) Kirjoittamisen ja jakamisen työpajassa  annettu tehtävä johtaa välittömään kirjoittamiseen, tekstit jaetaan jo luonnoksina. Ohjaajan mielenkiinto on yhtä lailla esiin tulevissa kysymyksissä kuin tuotetuissa töissä.

d) Lisäksi voi olla ideatyöpaja, jossa materiaalina ei välttämättä ole lainkaan kirjoitettu luonnos, vaan mahdollisuus tarjota eväitä tulevaan kirjoittamiseen, kehittymiseen ja tutkimiseen ryhmässä.

Ohjaajan tehtävä voi hyvin olla tutkia eri rooleja joita meillä on lukijoina (kirjoittajatoveri, julkaisija, agentti, kriitikko), tietoisia valintoja niiden välillä sekä kullekin sopivia taitoja. Missä on vaihtoehtoja, siellä on mahdollista oppia.

Opiskelijakirjoittajille voi tulla yllätyksenä, että työpaja on yhtä paljon lukemisen kuin kirjoittamisen ryhmä. Ero kirjallisuuskriittiseen seminaariin on se, että tämä lukeminen palvelee kirjoittamista.

"It can come as a surprise to learner-writers to learn that a workshop is as much a reading as a writing group. The distinction between this reading and that of a literary-critical seminar is that this is reading in the service of the writing." (Gross 55)

Gross toteaa, että edellä olevat vaihtoehdot ovat vasta alkua. Kysymyksiä  kirjoittamisen ja lukemisen prosessista on useita. Onko työskentely vapaaehtoista vai ohjeenmukaista? Saavatko kaikki kirjoitelmat tilaa? Onko aikaa mennä tarpeeksi syvälle tekstiin? Onko määräajoista sovittu? Onko tekstejä mahdollisuus lukea etukäteen? Luetaanko niitä? Ääneen? Jos ääneen, kuka lukee?

On monia vaihtoehtoja koota ryhmä, mutta mikä tekee siitä työpajan?

Työpajan on oltava tarpeeksi pieni, salliva, jotta jokainen ryhmäläinen voisi olla tasavertainen jäsen, jokaisen tuki on osa oppimisen kokemusta jokaiselle muulle. Kannustusta, jäljittelyä, joka ei tarkoita sitä, että ilmitulleet mielipiteet ovat samanarvoisia. Ohjaajan työ on nähdä, että virheellisetkin arviot vastaanotetaan ja avataan hyödyllisellä tavalla. Ja – jokainen ohjaaja, joka päättää työpajansa siinä toivossa, että se on vähemmän vaativaa työtä kuin opettaminen, on syytä siirtää toisiin töihin.

Ensikertalaiselle työpajaohjaajalle Gross antaa ystävällisen varoituksen: Älä erehdy pitämään tilanteen ilmeistä muodollisuutta 'luonnollisena', se on kaikkea muuta. Työpaja on monimutkainen kulttuuri. Se vaatii valppautta ja säännöt, jotka ohjaaja voi vain ilmoittaa tai keskustella niistä ryhmän kanssa.

Rather than see a workshop as a free-form, free-expression, even free-for-all zone, conceive it as a complex culture that demands alertness. There will be rules. (Gross 57)

Työpaja ei ole kaveriporukka, komitea, kokeilu, sattumalta muodostunut ryhmä, yleisö, kuulustelu... Mitä tahansa se onkin, sen on oltava selvillä siitä, mitä se on ja miksi.

Gross pohtii, että jos kokemus ja itsetutkiskelu on työpajan sydän, me tarvitsemme omaa sydäntämme, meidän on ajateltava. Me emme vain kirjoita ja tee kirjoittamista mahdolliseksi, vaan pyrimme saavuttamaan ymmärryksen, luomaan malleja miten tämä tehdään. Me keskitymme kirjoittamiseen, ei kirjoitettuun. Identiteettimme on saranoitu jännitteen hienovaraiseen muutokseen. Koko prosessin on tultava tiedoksi, joka muodostuu tietoisesti manipuloiden tietystä tiedetystä tietämättömästä.

Useat kirjoittamisen opettajat, kuten myös Gross itse, tulevat ohjaajan työhön oman kirjoittajantyönsä kautta.  Kirjoittaminen on koettu ennen kuin sitä on mallinnettu tai käsitteellistetty. Elinvoimaisin osa kirjoittamisesta tapahtuu muualla kuin akateemisessa maailmassa. Kokemus on tunneperäinen ja kirjoittaja voi vastustaa sen mallintamista, koska se yksinkertaistaa ja nimenomaan monimutkaisuus on se, joka antaa sille elämän. Työryhmä kaipaa luovaa jännitettä, selkeä malli ja sekava logiikka ovat työkaluja tietyissä työpajan vaiheissa. Työpaja on viestintää ihmisten välillä, väärinymmärtäminenkin kehittyy kyvyksi antaa nimiä kokemuksille. Työpaja on vastuullista ihmisten välistä toimintaa, toimintakulttuuri ja käyttäytymisetiketti on tehtävä näkyväksi.

A few early 'clumsinesses' in a workshop are enough to show the need for a practical-critical lingua franca. Skilled writing tutors have always addressed this need, sometimes unconsciously, by modeling the use of terms and concepts. (Gross, 58)

Työkalupakki

Jotta ajatukset kehittyisivät käytännön toimiksi, Gross suosittelee kirjoittajaohjaajalle aloituspakkausta:

 

- työstettävänä on kirjoittaminen ei kirjoittaja
- jokaisella tekstillä on kätketty elämänsä  joka ei ole tällä hetkellä näkyvissä luonnoksessa
- jotta kirjoittaja hyötyisi arvostelusta näytä lukijana hänelle, mitä teksti tekee tai se yrittää tehdä
- siis osoita ensin mikä toimii, ennen kuin arvostelet, mikä ei, osoita selkeästi, anna tarkkoja esimerkkejä,  niin myönteisistä kuin kielteisistäkin asioista
-
 kirjoittajaopiskelijat tarvitsevat usein tarkkaa tietoa, mitä he tekevät oikein
- joissakin työvaiheissa harjoitellaan 'aktiivista kuuntelemista', jokainen henkilö muotoilee uudelleen mitä joku on sanonut heille, oman halunsa mukaan, ennen vastausta
- jokainen työpajassa näyttelee 'kirjoittaja' ja 'lukija' -rooleja  
- työpaja on testi lukijalle paljon enemmän kuin se on sille kappaleelle, joka luetaan, jokainen on vastuussa omien vastaustensa laadusta, tämä laatu ei mittaa sen oikeutta, vaan sen mahdollisuutta näyttää objektiivisesti mitä toinen tuntee ja ajattelee ja mitä reaktioita on, mihin, missä ja koska
- työpaja ei ole tuomitsemista varten, vaan syy ja seuraus: jos teet näin, nämä ovat vastaukset, jos teet sen toisin, sitten nämä... ja tällä tiedolla kirjoittaja tekee valinnan

Yliopistoympäristössä työ arvioidaan. Vastuullinen opettaja ei kätke periaatteita, joita hän käyttää merkinnöissään. Opiskelija voi käyttää tai yrittää käyttää tätä lopullisen valintansa tukena, mahdollisuus keskusteluun on myös.

... work will be assessed. A responsible teacher in a class will not conceal the principles that she will use in marking. The student may well use, or try use, that as a major factor in his final choice. This is not very different from the power relations in the word of publishing. (Gross 59)

Gross esittelee kolme vuotta kestävän työpajan vaiheet. Ensimmäisenä vuonna voidaan oppia prosessi ja jonkin verran luottamusta. Toisena vuonna saadaan kokemusta työpajatyöskentelystä tiukassa ohjauksessa. Kolmantena vuonna voidaan lopulta omata tarpeeksi taitoa ja luottamusta siihen, että työpajasta on tullut päätyökalu ja taidot on sisäistetty siten, että hän voi toistaa niitä ryhmissä muualla tai pystyy itsenäisesti omaan työhön.

Gross toteaa, että harkitut menetelmät voivat laajentaa ryhmän 'lingua francaa' eli yhteistä kieltä. Muutokset ja kokeilut pitävät kielen avoimena kyselyille, uhmalle ja olettamuksille. Työpajatyöskentely voisi tarkoittaa sitä, että:

a) koko ryhmä, sanotaan mitä tahansa, missä tahansa järjestyksessä
b) koko ryhmä, antaa palautetta mainiten myönteiset ensin ja siirtyen sitten kritiikkiin, lopuksi kysymykset ja 'mitä jos' -ehdotukset
c) koko ryhmä, mutta annetaan jokaiselle aikaa kirjoittaa muistiin mitä he haluavat sanoa jos he puhuisivat ensimmäisenä
d) huonot puolet / hyvät puolet: toiset ryhmän jäsenet on valittu tarkkailemaan myönteisiä seikkoja tekstissä toiset keskittyvät haasteisiin ja kysymyksiin, tällä tavalla ei voi ottaa asioita henkilökohtaisesti, silloin tällöin vaihdetaan rooleja
e) pienryhmät työskentelevät tekstien parissa, lopuksi pienryhmät raportoivat koko ryhmälle
f) paneeli, ryhmä vapaaehtoisia antaa kirjoittajalle palautetta, toiset tekevät muistiinpanoja mitä he voisivat sanoa, jos he olisivat palautteen antajia, välillä 'haastattelupaneeli' vaihtuu, kunnes jokainen on ollut mukana
g) mestariluokka: ohjaaja antaa muutaman kirjoittajan töistä intensiivistä palautetta. Sitten kuuntelijat voivat esittää kysymyksiä ja omia pohdintojaan, ja yhtä tärkeätä on että he keskustelevat kuulemastaan. Ohjaajan palaute testataan tässä, miten pitkälle se vastaa kirjoittajan tarpeisiin, ja kuinka se yhdistyy ryhmän muihin jäseniin.

Grossin mukaan tätä voi halutessaan kutsua voileipäpöydäksi, mutta se on mallina käytännönläheinen. Työpajassa toimimisen taidot kehittyvät harjoittelemalla ja ajan myötä, yrityksen ja erehdyksen kautta, pohdiskelulla ja tekemällä uusia yrityksiä. Työpaja on pieni maailma, epäpuhdas, yhdistelmä useista malleista, ei kovin uskollinen millekään. Se on leikkiä, siinä mielessä kuten kaikki taide on. Tämä osoittaa, että tutkimus voidaan myös myönteisesti nähdä leikkinä, jatkona lapsuudelle jolloin elämän laajat mahdollisuudet, jotkut niistä vaarallisia tai järjettömiä, tulivat testatuiksi ajatuksissa ja mielikuvituksessa, ilman rajoja.

It (workshop) is a species of play in the sense that all creative art is – and that Opie (2007) contends that research can be positively seen as – play. It continues the developmental business begun in childhood where wide possibilities (some of them risky or absurd) get tested with thought and imagination, within boundaries. (Gross 61)

Työpajalla on erityinen paikka eri menetelmien joukossa. Tämä tosiasia on osittain historiallinen, osittain tunnustus siitä, että se ilmentää jotain erikoislaatuista, jotakin joka on määriteltävissä eikä kuitenkaan ole, siitä mitä luova kirjoittaminen on. Työpaja on kysymyksiä ja oppimista varten. Se vaatii että opettaja ja opiskelija tekevät työn yhdessä. Ja siten... edelleen... inhimillisesti, se pyörii (sittenkin ;).

- - -

Philip Gross on monipuolinen kirjoittaja, runoja, lastenrunoja, nuortenkirjoja, haikuja ja kouluoopperan librettoja, näytelmiä ja radiokuunnelmia. Gross on julkaissut kuusi kirjaa, mm. "The Egg of Zero","Mappa Mundi" sekä runokoelman "The Water Table", josta  hän vuonna 2009 sai T. S. Elliotin palkinnon. Hän on opettanut yliopistoissa 20 vuotta, vuodesta 2004 luovan kirjoittamisen professorina Glamorgan yliopistossa Etelä-Walesissa.