Siirry sisältöön. | Siirry navigointiin

Jyväskylän yliopiston Koppa

HUOM! Kopan käyttö päättyy 31.7.2024! Lue lisää.


Navigation

Työpaja lukijakuntana

tekijä: Risto Tapani Niemi-Pynttäri Viimeisin muutos keskiviikko 06. marraskuuta 2013, 15.11
referaatti Risto Niemi-Pynttäri

Työpaja yleisön edustajana

Ohjaajavetoisessa kirjoittamisen työpajassa vastaanottoa edustaa opettaja, se on keskeinen myös pedagogiassa:

the teacher (the one who assigns the grade) is the only audience that ever seems to matter. Mayers, 94


Työpajat tarjoavat kirjoittajalle mahdollisuuden testata lukijasuhdettaan. Kysymys siitä, millä tavalla kirjoittaja oppii työpajassa huomioimaan lukijan, ja toisaalta missä suhteessa on hyödyllistä ignoroida todellinen lukija - ja kuvitella myös se.

”a question about how we teach writers to think about (or not think about) real or potential audiences, and how writers go on to put that thinking into action in their own writing processes.” Mayers 94

On syytä olla varovainen vastausten suhteen, koska kirjoittajalle ei ole yleisöä läsnä siinä tilanteessa, jossa hän kirjoittaa. Kirjoittaja kohdistaa sanansa poissaolevalle lukijalle. Kun kirjoittaja  kokee antoisaa yksinäisyyttä kirjoittaessaan, hän puhuu silti jollekin. Työpajassa kirjoittaja päsee heti lukijan luo, hän on toisenlaisessa tilanteessa: mielikuviensa lisäksi hän on tekemisissä todellisen lukijan kanssa. Hän ei kirjoita vain oletetulle lukijalle, vaan myös läsnä oleville toisille. Hän keskustelee ja kommentoi, hän kuulee millä tavalla toiset ovat kokeneet hänen tekstinsä.

 

Työryhmässä läsnäoleva lukija poikkeaa kirjoittajan mielessä olevasta lukijasta. Lukijat ,jotka ovat todellisia ihmisiä omine lukutaitoineen, ja toisaalta lukijapositiot, jotka luovat uusia omanlaisiaan lukijoita. Asiateksteissä ja niiden käytännöllisissä lukemisen akteissa  tietoa hakeva lukija voidaan  olettaa eri tavalla kuin fiktion lukija. Ero asiatekstin ja fiktion välillä ei ole ehdoton, tiedon maailma jonka asiateksti voi luoda lukijalleen voi olla samalla tavalla maailma kuin fiktiossakin.

the writing workshop model often operates quite differently in composition classes than it does in creative writing classes.94

Kirjoittajakoulutuksen perusta on workshopeissa. Legendaarinen Iowan kirjoittajakoulutus perustuu työpajoille, kirjoittajakoulkutuksen pedagoginen perusta on työpajoissa. Ajatus, että vertaisten sekä ohjaajan muodostama keskustelu ryhmä on paras lukijayleisö kijoittamista opiskelevalle. (95)

Työpajoissa on koettu istuntoja joissa jokin menee täysin väärin, ryhmäläiset innostuvat tekstistä, jossa ei ole potentiaalia, tai se on vain sopivan provokatiivinen,tai sitten potentiaalia sisältävä teksti joutuu kohtuuttoman kritiikin kohteeksi, opiskelijat jakautuvat klikeiksi,krjoittajat käyvät hyvin defensiivisiksi tekstiensä suhteen, aliarvioivat toisten ja ohjaajan kommentteja.Vastaavasti voidaan  kertoa monista onnistuneista pajoista. 95

Kirjoittajakoulutuksen kritiikissä on kaksi linjaa, kirjallisuuskeskustelu ja pedagogia. Kirjallisuusdebateissa on valitettu sitä, että työpajakoulutus homogenisoi kirjoittajia. Työpajojen vaikutuksesta syntyy samankaltaisia tekstejä, eräänlaisen mimeettisen oppimisen ja toisilta omaksumisen seurauksena. Vielä kun työpajan ohjaajana on oman tyylinsä luonut mestari, joka suuntaa työpajan kielellistä repertuaaria makunsa mukaan, on syntynyt puhe klooneista:


WORKSHOP POEM .. a noted author or editor decrying the proliferation of bland,homogenized ‘workshop poetry’ or ‘workshop fiction’. This type of discourse has enjoyed a certain vogue now for a couple of decades – at least since Donald Hall opined that the workshop model in MFA programs had led to the production of the ‘McPoem’. 96

Tällainen kritiikki painottaa mm sitä että tekstipajoilla on taipumus tuottaa omalle ajalleen tyypillisintä tyyliä, työpajan logiikka johtaa siihen, kun kirjoittajat vertaavat itseään liikaa toisiin. Kirjoittajakoulutuksen akateemisuudesta syyttäminen johtuu ehkä erillisen yleisön synnyttämisestä, eikä niinkään työpajojen todellisten lukijoiden  kanssa työskentelemisestä. John Barr’s (2006: 434) ‘American Poetry in the New Century’, where we can find the following:

The effect of these [writing workshops and . . . MFA] programs on theart form is to increase the abundance of poetry, but to limit its variety. The result is a poetry that is neither robust, resonant, nor – and I stress this quality – entertaining; a poetry that both starves and flourishes on academic subsidies. 96

Tim Meryersin oma, lukijakuntaa painottava huomio on seuraava: todellisista ja vertaisista koostuvat lukijat vaikuttavat tekstien tekemiseen niin voimakkaasti, että muu yleisö saattaa jäädä huomaamatta, kirjoittajat kirjoittavat vain toisilleen:

writers write only for each other, and no one else pays attention. Young writers who once harbored the ambition of becoming the greatest poet or novelist of a generation now compete merely to be the best writer in the classroom. (Meyers 97)

Tässä on Meyesin keskeinen huomio, joka on kirjoittamisen julkisuuden, yleisön, oletetun lukijan suhteen keskeinen: työpajat joiden parhaana puolena on pidety lukijakuntaa ja sen kommentteja, sama etu saattaa kääntyä heikkoudeksi laajemman julkisen vastaanoton kannalta:

What is important, instead, is that one of the commonplaces in this culture of complaint is that writing workshops create an audience problem. Perhaps the workshop’s greatest strength – that it provides apprentice writers with a responsive audience – becomes, ironically, its greatest weakness as well. Meyers 97

Meyersin kiteytyksessä on  kätkettynä kaksi erilaista vastaanottoa; yhteisöllinen ja kannustava, joka  poikkeaa moninaisesta julkisesta vastaanotosta., julkisesta,ei-yhteisöllisiin sympatioihin perustuvasta vastaanotosta.

Kirjallisuusdebateissa ilmi tullut kritiikki liittyy pajoista tulevien kirjailijoiden tyyliin, ja työpajatyöskentelyn jälkiin siinä. Pedagoginen kritiikki puolestaan kumpuaa perustason kirjoittajien vaikeudesta toimia työpajassa, kommentti ja kirjoitustaitojen puutteesta, taidot joita työpajamalli jotenkin edellyttää. Pedagogisia puutteita painottava kritiikki, joka lähtee Wendy Bishopin huomioista jonka mukaan varsinkin aloittelevilla kirjoittajilla ei ole valmiuksia olla työpajassa edellytetyn lukijan tasolla, heillä ei myöskään ole valmiuksia keskustella siitä mitä työpajassa tarvitaan: kirjoittajana lukemisesta. 95

the alleged ill effects of ‘workshop writing’ among the reading public outside academia, but rather on the pedagogical deficiencies of the workshop model....In her research, Bishop discovers that ‘[U]ndergraduates will find it difficult to participate in public sharing of their work, especially if it is done in the competitive atmosphere often found in the undergraduate workshop’ (p. 52).

Meyersin mukaan Bishopin huomio viittaa siihen, että  perustason kirjoittajien ongelma on yleisön ongelma, he eivät muodosta varsinaisesti publicumia. Tätä voisi siis tarkastella erityisesti publicumin käsitteen kautta... mutta puiblicum on erimielinen, se ei ole lojaali yhteisö. 97

Many students are not ready to offer the kinds of observations, questions, and feedback that will help their fellow students improve works-inprogress. Improvement of the workshop model, then, necessitates a thorough consideration of audience 98


YLEISÖ-TEORIA KIRJOITTAMISEN TUTKIMUKSESSA

Keskeiset tutkimusatikkelit ovat: Walter J. Ong’s (1975)‘The Writer’s Audience is Always a Fiction’ and Andrea Lunsford’s and Lisa Ede’s (1984) ‘Audience Addressed/Audience Invoked: The Role of Audience in Composition Theory and Pedagogy’.

Legendaainen kirjoittamisen teoreetikko Walter Ong on ensimmäinen, joka painotti sitä, että koska kirjoitetun tekstin lukija ei ole kirjoittajalle läsnäoleva hahmo, tällä huomiolla on ratkaiseva merkitys, siihen että kirjoittaja luo lukijan paikan tekstiin kirjoittaessaan.

Ong argues that the concept of audience, borrowed largely from classical rhetoric, is not particularly well suited to writing because the audience for a speaker is generally present (i.e. listening to the speaker) whereas the audience for a writer (Ong actually thinks the word ‘audience’ is somewhat misleading in relation to writing) is usually not present. Thus, the writer cannot ‘know’ an audience the way a speaker does (pp. 9–20).

Ong osoittaa sitten, kuinka kirjoittaja fiktionalisoi yleisön, keksii ja luo sen. Vaikuttava teksti kutsuu lukjoita tiettyyn rooliin, houkuttavat heitä olemaan lukemisen ajan tietynlaisia. Ongin mukaan tämä tunnetaan fiktion kirjoittamisessa, mutta se on totta myös asiakirjoittamisessa. Myers 98

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lukijan luova kirjoitus löytäisi aina yleisönsä. Vaikka implisiittisesti hyvässä kirjoituksessa on antoisa lukijapositio, ja potentiaalinen lukijakunta olisi olemassa.. Luovan kirjoittamisen käytännöistä puuttuu tietoinen yleisön ja lukijan ajattelu, oletuksena on, että lukijapositiot syntyvät intuitiivisesti:

They believe a truly great piece of writing will find its audience without conscious or specific intent by the writer (James A. Berlin’s (1988: 484–287).


Mayersin mukaan luovan kirjoittamisen praktiikassa vallalla on vanhentunut käsitys ”tekstin julkaisukelpoisuudesta”:


the dominant theory of audience in creative writing involves a vaguely-defined and largely intuitive sense of ‘publishability’ developed through long and careful acquaintance with what gets published...  Meyres 98


Kirjoittamisen teoriassa yleisön käsite viittaa joko empiiriseen lukijakuntaan, jota voidaan kartoittaa, tai yleisöön joka on tekstissä oletettuna olevan lukijaposition mukainen. Empiirinen yleisö on tekstissä puhuteltava, jonka omaksumistasoa voidaan tutkija ja ennakoida. Myös kirjallisuustieteessä on pyritty huomioimaan todellinen lukijakunta, empiirisen lukijatutkimuksen avulla. Tieto todellisesta yleisöstä voi olla hyödyksi kirjoittajalle, näin hän voi huomioida lukijoiden omaksumistasoa.


Kirjoittamisen tutkimuksen kannalta olennaisempi yleisön käsite on oletettu - invoked - yleisö, koska se on implisiittisesti mukana kirjoittamisprosessissa. Ongelmana on kuitenkin se, että tätä lukijapositiota ei voida tutkia kirjoittamisprosessissa vaan vasta valmiista teksteistä. Kirjoittajan intention tasolla vaikuttava lukijamielikuvaa on vaikea tutkia.


Ede and Lunsford tarkastelevat näitä kahta yleisöteoriaa kirjoittamisen kannalta: audience as ‘addressed’ and those who prefer to view it as ‘invoked’.

‘The ‘‘addressed’’ audience refers to those actual or real-life people who read a discourse,while the ‘‘invoked’’ audience refers to the audience called up or imagined by the writer’ (p. 156).

Ede ja Lunsford katsovat että jokainen kirjoittamistilanne sisältää molemmat, tosin monin eri tavin painotettuina. 99

Empiirinen yleisön huomiointi on journalistisessa kirjoittamisessa olennainen osa, lukijatukimusten huomiointi asiatekstiä laatiessa. Tämän vaikutus kirjoittamiseen ei ole vain positiivinen, koska se johtaa myös stereotyyppisiin yleistyksiin ja pelkästään tilastolliseen pätevyyteen. Samoin kirjoittamisen opiskelussa on huomattu, että empiirinen tietyn lukijaryhmän ajatteleminen johtaa usein stereotyyppisiin yleistyksiin siitä millainen lukija on.

Russell C. Long (1980: 223) argued that assignments that ask students to imagine very specific groups of readers invite ‘noxious stereotyping . . . we would not tolerate . . . in any other context.’99


OPISKELIJOIDEN TYÖPAJA JA TIETOISUUS YLEISÖSTÄ

Mayersille asiakijoittamisen työpaja on ollut helpompi yleisön ajattelemisen kannalta kuin luovan kirjoittamisen pajat. Hän painottaa yleisön huomioimista kirjoittamisohjeissaan ja arviossaan, - ja näin hänkin tarkastelee opettajakeskeisesti asiaa. Ohjeissaan hän tosin kehottaa kirjoittajia ajattelemaan jotain muuta kuin häntä lukijana -  koska jos niin ei tee, niin ohjaaja on automaattisesti se lukijan malli. Kirjoitusohjeissa hän mainitsee aina yleisön, kohderyhmänä, jolle kirjoitus on osoitettu. 100

Meyersin työpajassa on viikon vertaispalautejakso, opiskelijan täytyy vaihtaa tekstiluonnoksia kahden muun opiskelijan kanssa, kahdessa tapaamisessa ja kirjoittaa uudet versiot, huomioiden ohjeet joita palautteesta on annettu. 101

Meyers aloittaa yleensä keskustelut myös kysymyksellä yleisöstä. ”Mitä tiedämme yleisöstä, jota kirjoittaja tavoittelee” Miten tällä perusteella teksti vetoaa kyseiseen yleisöön?”

Esimerkki fiktion kirjoittajasta, joka kirjoitti agentista ja toisti huomattavan usein agenttiin  viittaavia seikkoja. Hän kertoi kyselijälle että tarinassa on oikeastaan kaksi agenttia, jota lukijat eivät olleet huomanneet. Kirjoittaja oli kuitenkin ottanut tarkasti selville kaiken agentin protokollaan liittyvän, niin että mahdollinen lukija jos on agentti, ei löytäisi huomautettavaa.

Samalla kirjoittaja kuitenkin sanoi toivovansa laajempaa kuin spesialistien yleisöä. Ryhmässä keskusteltiin siitä, kuinka kertoa tarinaa siten että se vetoaa laajempaan yleisöön samalla kun asiantunteva yleisökin voi hyväksyä tekstin.102