Salaisuuden kertominen anonyymissä postikortissa

Frank Warrenin vuonna 2004 aloittama PostSecret-taideprojekti perustuu ihmisten lähettämille postikorteille, joissa he kertovat anonyymisti salaisuuksiaan. Korteissa yhdistyvät usein kirjoitetut tunnustukset sekä visuaalisuus. Uusia postikortteja julkaistaan sunnuntaisin PostSecret.com-sivustolla otsikolla Sunday Secrets, ja niistä keskustellaan PostSecret-yhteisön keskustelupalstalla. Jennifer L. Motter näkee artikkelissaan PostSecretin yhteisön informaalina oppimisen paikkana. Yhteisön keskusteluissa postikortteja käsitellään syvällisesti, niiden eri tasoja analysoiden. Keskustelun aikana jokaisella on mahdollisuus oppia toiseltaan, vertaiselta keskustelijalta, ja haastaa erilaisia uskomuksia ja näkökulmia.

Alkuun on sanottava, että PostSecret on projektina muuttunut jonkin verran sitten Motterin artikkelin ilmestymisen. PostSecret.com on edelleen olemassa ja postikortteja salaisuuksineen julkaistaan joka sunnuntai, mutta lisäksi projekti toimii vahvasti sosiaalisessa mediassa. Keskustelua käydään yhteisön keskustelupalstan lisäksi esimerkiksi Facebookissa ja Instagramissa, joissa vuorovaikutus on erilaista kuin foorumilla.

Anonymiteettikysymykset ovat toisenlaisia kuin keskustelupalstalla, ja verkkokeskustelun luonne lienee niin ikään muuttunut vuodesta 2011. PostSecretin perustaja Frank Warren on lisäksi suosittu puhuja, joten projekti on laajentunut verkosta myös erilaisiksi tapahtumiksi. Jos tätä artikkelia käyttää pohjana ajatustyölle, jonka tavoitteena on kehittää uusia kirjoittamisen oppimisen tapoja, on syytä myös pohtia, mikä keskustelun alustat ja viestintätavat ovat oppilaille luontaisia vuonna 2018.

Motterin artikkeli perustuu vahvasti ajatukselle, jonka mukaan taidekasvatuksen pitäisi olla kiinni siinä, millaisessa todellisuudessa oppilaat elävät, ja kohdata heidän toiveensa ja tarpeensa. Sen sisältöjen pitäisi tukea elämää itsessään sekä rohkaista yksilön kehittymiseen ja yhteiskunnalliseen osallisuuteen. Motter viittaa Aokiin (2003), joka puhuu kahdenlaisesta pedagogiikasta: curriculum-as-plan ja curriculum-as-lived. Ensin mainittu on melko perinteistä, etukäteen suunniteltua luokkahuonetyöskentelyä, mutta jälkimmäinen antaa tilaa dialogille ja sattumalle. Kun opiskelu nähdään osana todellista elämää, ei sen tavoitteita tai kulkua ei voi liian tarkasti määrittää, vaan se voi ottaa uusia suuntia sen mukaan, mikä oppilaissa milloinkin herättää ajatuksia.

Motter antaa erilaisia esimerkkejä siitä, millaisilla tavoilla PostSecret-sivustoa voi käyttää taidekasvatuksen työkaluna. Ensinnäkin keskustelua voidaan käydä postikortista viestinnän välineenä. Miten se taipuu itseilmaisuun ja yhteyksien rakentamiseen toisten ihmisten kanssa? Miten postikorttia voisi käyttää toisin kuin sen alkuperäinen tarkoitus ohjaa sitä käyttämään? Kuinka moniulotteisia viestejä sillä voidaan välittää? Motter näkee, että PostSecret myös osaltaan demokratisoi postikorttia välineenä; kun kortin tarkoitus ei ole enää vain lähettää terveisiä matkoilta, on se useampien ulottuvilla.

Opiskelijat voivat luoda omia postikorttejaan henkilökohtaisista kokemuksistaan, mikä luo sillan oppisisältöjen ja oppilaiden oman elämän välille. Postikortteja voidaan esitellä sellaisenaan tai virtuaalisesti, mutta anonymiteetti on tärkeää, jotta jokainen oppilas voi turvallisesti tehdä itselleen merkityksellistä taidetta ilman itsesensuuria. Internetin hyödyntämisessä on se hyvä puoli, että se mahdollistaa palautteen saamisen suuremmalta ja moninaisemmalta joukolta ihmisiä.

Kolmas tapa hyödyntää postikortteja on tehdä analyysia muiden luomista teoksista. Postikortit taideteoksina voivat herätellä oppilaita käymään keskustelua monenlaisista yhteiskunnallisista ja yksilöä koskettavista aiheista, kuten identiteetistä, sukupuolesta, rodusta, luokista ja moninaisuudesta. Opetuksen ei tarvitse tapahtua itse PostSecret-sivustolla, vaan Motter korostaa, että postikortteja ja niiden teemoja voi valita ikäryhmän mukaan ja esittää omina, sivustosta erillisinä teoksinaan.

Motter liittää PostSecretin myös feministiseen pedagogiikkaan, sillä monet postikorteista haastavat olemassaolevia rakenteita ja hierarkioita ja herättävät sen mukaista keskustelua. PostSecretin toimintatapa itsessäänkin on omiaan luomaan toimijuutta yli perinteisten rajojen ja auktoriteettien: anonymiteetti purkaa erilaisia hierarkioita, ja käyttäjillä on valta viedä keskustelua haluamaansa suuntaan.

PostSecret mahdollistaa yhteyksien luomisen muihin ihmisiin ja vertaisilta oppimisen, mutta myös oman itsen tarkastelun ja kehittämisen sekä itseymmärryksen syventämisen. Nämä ulottuvuudet jäävät usein perinteisessä kouluoppimisessa paitsioon, sillä niiden lopputulokset ja oppimistavoitteet eivät ole etukäteen määritettävissä. Motter näkee PostSecretin yksilön ja yhteiskunnan tasolla vaikutusvaltaisena ympäristönä, jonka mahdollisuudet vertaisilta oppimiseen olisivat valjastettavissa taidekasvatuksen käyttöön.

- - -

Lähteet:

Aoki, T. 2003: Locating living pedagogy in teacher "research": Five metonymic moments. – E. Hasebe-Ludt & W. Hurren (toim.), Curriculum intertext: Place/language/pedagogy s. 1–11. New York, NY: Peter Lang.

Motter, Jennifer L. 2011: Psst... Public Pedagogy via PostSecret: A Transitional Space Where Private and Public Coincide. – Art Education 64 (5) s. 43-48.