Skip to content. | Skip to navigation

Jyväskylän yliopiston Koppa

HUOM! Kopan käyttö päättyy 31.7.2024! Lue lisää.


Navigation

Rajoitteet terapeuttisessa kirjoittamisessa

by Risto Tapani Niemi-Pynttäri last modified Sep 13, 2012 03:30 PM

Rajoitteet kirjoittamisen esteiden vähentäjänä ekspressiivisessä kirjallisuusterapiassa

Karoliina Kähmi

 

Johdanto

Moni ammattikirjoittaja on huomannut, että kirjoittaminen ei aina suju.  Välillä kirjoittaminen tuntuu lähes ylitsepääsemättömän vaikealta. Tätä tunnetta kutsutaan kirjoittajan blokiksi. Eräs keino päästä irti blokkitilanteesta on luoda itselleen jokin selkeä rajoite kirjoittamiselle, esimerkiksi kirjoittaa vain tietyllä kirjaimella alkavia sanoja, vain tietystä aiheesta tai vain tietyn pituisia tekstejä. Claes Andersson esimerkiksi kertoo aluksi kopioivansa toisen kirjoittajan tekstiä niinä päivinä kun oma kirjoitus ei tahdo lähteä sujumaan (Andersson, 2002).

Rajoittamisella on keskeinen merkitys myös terapeuttisessa kirjoittamisessa ja kirjallisuusterapiassa. Kirjallisuusterapiatehtävät perustuvat lähes poikkeuksetta rajoittamiseen. Juuri ohjaajan antama kirjoittamisen rajoite on se, mikä saa ihmisen luomaan kuin huomaamattaan. Mitä tiukempi rajoite on, sitä vähemmän kirjoittamistilanteeseen liittyy pelkoa siitä, ettei osaa, ettei ole riittävän luova.  Kun kirjoittamista käytetään terapeuttisen työkaluna, on aluksi erityisen tärkeää päästä eroon toimintaa ehkäisevästä uskomuksesta, ettei osaa kirjoittaa eikä omalla tekstillä ole mitään arvoa. Joidenkin asiakasryhmien kanssa työskennellessä tämä korostuu, esimerkiksi skitsofreniaa sairastavilla on usein erittäin huono itseluottamus ja vakaa uskomus omaan kyvyttömyyteensä. Tehtävänantoon sisältyvä rajoite, kuten tietty kuva tai valmiiksi annettu sana, voi myös aktivoida jonkin muiston, antaa tärkeän oivalluksen tai ohjata ajatuksia uusille urille. Rajoittava tehtävänanto on toiminnan tukirakenne.

Esimerkkejä kirjoittamista rajoittavista tehtävänannoista kirjoittamisterapiassa

On tunnettu tosiasia, että luovaa kirjoittamista voi tukea erilaisilla rajoitteilla. Runoja voi tehdä esimerkiksi valitsemalla esimerkiksi kaksikymmentä sanaa, joista kootaan runo. On myös mahdollista lainata rakenne jonkun toisen kirjoittajan runosta ja kirjoittaa oma runo samalla tyylillä. Valmiiden runojen käyttäminen oman kirjoittamisen pohjana on kirjallisuusterapian perusmenetelmä. Runojen tehtävänä ei ole ainoastaan madaltaa kynnystä omaan kirjoittamiseen vaan myös tarjota oivalluksen ja samaistumisen lähteitä ja ohjata ajatuksia esimerkiksi kohti positiivisempaa elämänasennetta. Kirjallisuusterapiatyöskentelyssä käytettävät runot on siis valittava tarkoin ja niiden soveltuvuutta kullekin asiakkaalle on pohdittava etukäteen (Field, 2006).

Ekspressiivisessä kirjallisuusterapiassa eli kirjoittamisterapiassa kirjoittaminen voi olla joko vapaata, puolistrukturoitua tai strukturoitua (Mazza, 2003). Sitä voidaan toteuttaa yksilöohjauksessa tai ryhmässä. Vapaa kirjoittaminen on kirjallisuusterapiassa usein ns. tajunnanvirtakirjoittamista, jossa mieleen tulevat asiat kirjoitetaan paperille mahdollisimman vapaasti, muokkaamatta ja sensuroimatta. Tehtävänanto on kirjoittaa esimerkiksi viidentoista minuutin ajan nostamatta kynää paperista. Tämäntyyppinen tehtävä ei sovellu psykoosia sairastaville eikä vakavasti masentuneille asiakkaille, riskinä on esimerkiksi jäädä toistamaan itselle vahingollisia dysfunktionaalisia ajatusketjuja kirjoituksissa. Kehityksellisissä kasvuryhmissä tajunnanvirtakirjoittaminen sen sijaan toimii hyvin. Tehtävää voi jatkaa prosessikirjoittamisen suuntaan poimimalla tajunnanvirrasta avainsanoja ja kirjoittamalla niistä strukturoidumpi teksti. Puolistrukturoitu kirjoittaminen voi olla esimerkiksi lauseenalkujen täydentämistä tai kirjoittamista tarkoin rajatusta aiheesta. Strukturoidussa kirjoittamisessa tekstin sisällöstä tai muodosta on annettu etukäteen tarkat ohjeet. Esimerkiksi tanka- ja haikurunojen kirjoittaminen tai valmiiksi annetuista sanoista runon koostaminen on strukturoitua kirjoittamista.

Kirjoittamisen alkukankeuden voi ylittää kirjoittamalla kuvasta. Usein käytetyssä kirjallisuusterapiatehtävässä asiakasta pyydetään poimimaan kymmenien postikorttien joukosta hyvä ja huono kortti. Ensin kirjoitetaan molemmista minä ­–muotoinen teksti, sitten vaihdetaan näkökulmaa niin, että kirjoitetaan huonosta kortista positiivinen teksti ja hyvästä negatiivinen (Viitaniemi, 2008). Ilman ajatusprosessia käynnistävää kuvaa näkökulman vaihtoa olisi tässä laajuudessa mahdotonta toteuttaa. Jokin ominaisuus valitussa kuvassa on syynä siihen, että se tuntuu muita kortteja ”paremmalta” tai ”huonommalta” kortilta.  Myös valokuvat ovat hyviä kirjoittamisen virikkeitä. Esimerkiksi kymmenen tärkeän valokuvan kokoaminen oman elämän varrelta voi toimia elämäkerran runkona (Viitaniemi, 2008). Samoin voivat toimia myös kirjeet.

Myös jo mainittu lauseenalkujen käyttäminen voi lieventää kirjoittajan alkujännitystä. Viitaniemi kutsuu lauseenalkujen täydentämistä iskusanojen käytöksi. Lause voi alkaa esimerkiksi: ”Minä muistan…” tai ”Minä en muista mitään siitä, että…” (Viitaniemi, 2008).

Tiukasti strukturoitu kirjoittaminen on erityisen hyvä menetelmä skitsofreniaa sairastavien kanssa työskennellessä. Japanilaisen psykiatrin H. Tamuran mukaan skitsofreniaa sairastavien vääristyneet kognitiot johtuvat skitsofreniaan liittyvästä kielellisten taitojen huononemisesta. Hän esittää, että keskittymällä terapiassa skitsofreeniseen kieleen voitaisiin ratkaista perustavanlaatuisia kognitiivisia ongelmia. Tamura on käyttänyt ns. renkuterapiaa skitsofreniaa sairastavien hoidossa. Renku on lingvistisen psykoterapian ja runousterapian muoto, jossa käytetään japanilaisia renkurunoja. Renkussa tavut on jaettu säkeiksi toistuvassa muodossa 5-7-5 ja 7-7. Terapeutti ja potilas pyrkivät yhdistämään säkeistönsä ilmaistakseen selkeitä ja johdonmukaisia ajatuksia. Tamuran kokemuksen mukaan skitsofreniapotilaat eivät ilmaise niin todennäköisesti patologista ajattelua renkurunoissa kuin toisissa ilmaisun muodoissa kuten proosassa tai puhutussa kielessä. Runon kirjoittaminen vaatii ajatusten jäsentämistä. Runoterapia auttaa ilmaisemaan itseään selkeästi ja johdonmukaisesti. Se myös vähentää kognitiivisten taitojen huononemista ja negatiivisia affekteja, selkeyttää ajatuksia ja saa aikaan positiivisia tunteita. (Tamura, 2001.)

 

Omia kokemuksiani rajoitteiden käyttämisestä kirjallisuusterapiaohjauksessa

Keräsin väitöskirjani aineiston skitsofreniaa sairastavien runoterapiaryhmästä, jota ohjasin vuoden 2011 ajan. Käytin ryhmässä paljon erilaisia rajoitteita kirjoittamistehtävien tukena. Tämän ryhmän jälkeen olen ohjannut nuorten ryhmää nuorisopsykiatrian poliklinikalla ja kokenut myös siellä rajoitteiden luovuutta vapauttavan merkityksen. Toimintaa suuntaavat rajoitteet ovat ohjaamissani istunnoissa läsnä alusta loppuun, jokaisen istunnon alussa ja lopussa omista ajatuksista ja tunteista kerrotaan kuvakortin avulla. Kuvakortit voivat olla tavallisia postikortteja, muistipelikortteja tai erityisesti terapiatarkoitukseen suunniteltuja esimerkiksi eri tunteita tai symboleita kuvaavia kortteja.

Ensimmäisessä skitsofreniaa sairastavien ryhmäistunnossani osallistujat esittelivät itsensä kirjoittamalla etunimensä kirjaimet allekkain ja keksimällä jokaisella kirjaimella alkavan, itseään kuvaavan adjektiivin. Tehtävä oli mielestäni onnistunut. Se oli riittävän helppo antaen siten onnistumisen kokemuksen sekä lieventäen esittäytymisen aiheuttamaa jännitystä. Onnistuneen aloituksen jälkeen osallistujien oli helppo jatkaa kirjoittamalla adjektiivien pohjalta itsestään runo. Jokainen ryhmän jäsen teki tehtävän. Myös seuraava tehtävä onnistui hyvin. Siinä ohjeena oli kirjoittaa Jyrki Heikkisen ”Olenko minä karhu?” -runon pohjalta vastaava teksti omasta itsestä. Jokainen sai valita mieleisensä eläimen runon alkuun, yhdellä se oli gaselli, toisella koira ja kolmas valitsi kummitussirkan. Tämänkin tehtävän kaikki tekivät. Pohjana oleva valmis runo helpotti kirjoittamista ja rohkaisi valitsemaan metaforaksi eläimen, jossa oikeastikin tuntui olevan jotain samaa kuin omassa itsessä.

13. istunnossa käytimme ryhmässä ns. jääkaappimagneettirunoutta eli pieniä magneetteja, joissa on sana, sanan osa tai kirjain. Niitä käyttämällä on mahdollista luoda runoutta kirjoittamatta itse. Tähän tehtävään tarttuvat hanakasti sellaisetkin henkilöt, joille jo kynän käteen ottaminen on suuri kynnys. Ryhmässä yhdisteltiin magneeteista esimerkiksi seuraava runo:

näytä uni

ympäristö

on

sopiva

ystävä

anna

ja

kysy

 

Jääkaappimagneetit toimivat hyvin toiminnan lähtölaukaisijana, mutta niiden avulla koottujen runojen terapeuttinen merkitys ei mielestäni ole yhtä suuri kuin itse kirjoitettujen runojen. Käytössä olevien sanojen määrä on kovin rajallinen ja helposti sopivan sanan puutteessa tulee valittua vähemmän kuvaava sana.

Ryhmän loppua kohden aloin suosia ryhmässä vuorovaikutukseen kannustavia tehtäviä. Seuraava vuorovaikutteinen tehtävä pohjautuu istunnon alussa valittuihin alkukortteihin. Ennen tehtävän aloittamista siirsin kaikkien osallistujien valitsemat alkukortit sivupöydälle. Tehtävänanto oli seuraavanlainen:

a) Käy katsomassa kuvia kaikessa rauhassa ja kirjoita niiden pohjalta runo tai tarina

b) Anna kirjoittamasi tarina vieruskaverillesi ja nimeä itse saamasi tarinan hallitseva tunne ja väri. Anna tarina sitten takaisin kirjoittajalleen.

c) Jatka tarinaasi kertomalla milloin olet kokenut tuon värisen ja -nimisen tunteen.

d) Luetaan tarinat ääneen ja etsitään yhdessä niitä kuvaavia kortteja

e) Jatka tarinaasi sitä kuvaavien korttien avulla

Tehtävässä oli monenlaisia ulottuvuuksia. Ensin valitut kuvat toimivat ajatuksia suuntaavina rajoitteina. Tehtävän b-kohdassa osallistujien oli mahdollista peilata omia ajatuksiaan toisen ryhmäläisen samojen korttien pohjalta kirjoittamiin runoihin. Toisen tekstin hallitsevan tunteen ja värin miettiminen edisti empatiakyvyn kehittymistä. Jos toinen ryhmän jäsen oli tavoittanut oman tekstin värin tai tunteen siten, että se herätti kirjoittajassa tunnistamisen kokemuksen tai oivalluksen, antoi se rohkeutta edelleen kuvata omia tunteita ja tuoda tarinaa lähemmäs omaa itseä. Tämän jälkeen omaan kirjoitukseen sai vielä e -kohdassa lisämateriaalia muun ryhmän valitsemista, omaa tarinaa/runoa kuvaavista kuvakorteista. Eräs osallistuja kirjoitti tehtävän aikana tällaisen kokonaisuuden:

Lumivuoret

Kohoavat taivasta kohti.

Talvinen maisema.

Tehty lumesta, Lumiukko

jolla on vihreä pipo ja punanen tupsu

ja kepeistä tehdyt kädet

ja napit tietysti kuuluvat asiaan,

on hieno talvimaisema.

Hirveitä ne on tuolle naiselle.

Väri ja tunne (toisen osallistujan valitsema): Valkoinen -hillitty. Kaunis.

Tämän värinen tunne,

on ollu kai koko aikusiän ollessa,

joka kai kypsyy koko ajan lisää.

Valkoinen on puhtauden väri

Hillitty en muista mutta Aika hyvin.

Tilanteessa. Yrittää kauniisti katsoa

elämää. Ja maailmaa,

vaikka tekisi kipeääkin.

Korttien pohjalta

Hakattua metsää ei aina

ole ilo katsella,

on niin paljasta maisemaa, tuhottua.

Linnut taivaalla lentelevät vapaana,

huolen häivääkään.

Naisen patsas melkein alastomana

viidakossa puuta vasten

Tyttö vedessä alasti seisoo

uittaen itseään.

Tyttö ikkunan takaa katsoo sisälle

huoneeseen lenteleviä sinisiä perhosia

seinällä kiipeilee sisilisko vihreä.

Aluksi ulkokohtaisena maisemakuvauksena alkanut kirjoitus saa prosessin aikana henkilökohtaisia sävyjä ja lopuksi valitut kuvat antavat mahdollisuuksia oivaltavien metaforien käyttöön. Kuvakortit mahdollistavat oman itsen käsittelyn turvallisten metaforien kautta ja kipeistä asioista ei tarvitse kertoa liian suoraan. Kirjallisuusterapia tarjoaa keinoja sanoa enemmän kuin kirjoittaja tietoisesti tarkoittaa sanoa (Ihanus, 2009). Parhaimmillaan strukturoitu tehtävä voi tarjota itsetuntemusta lisääviä oivalluksia. Näkökulmaa vaihtamalla johonkin elämän kipupisteeseen voi saada toisenlaisen lähestymistavan.


 

Lähteet:

 

Andersson, C. 2002. Luova mieli. Kirjoittamisen vimma ja vastus. Jyväskylä: Gummerus.

Field, V. 2006. “Writing from Published Poems. “In book Bolton et all. (Ed.) Writing Works. A Resource Handbook for Therapeutic Writing Workshops and Activities. London: Jessica Kingsley Publishers

Ihanus, J. 2009. “Sanat että hoitaisimme. Kirjallisuusterapia ja kertomukset.” Teoksessa Ihanus, j. (toim.) Sanat että hoitaisimme. Terapeuttinen kirjoittaminen. Helsinki: Duodecim.

Mazza, N. (Ed.) 2003. Poetry therapy: Theory and Practice. (1 th. ed.) New York. Brunner-Rutledge.

Tamura, H.2001. Poetry therapy for schizophrenia: a linguistic psychotherapeutic model of renku (linked poetry). The Arts in Psychotherapy 28.319-328.

Viitaniemi, S. 2008.” Nuoruus on lahja - vanheneminen taidetta”. Teoksessa Mäki, S. ja Linnainmaa, T. (toim.) Hoivasanat. Opas kirjallisuusterapiaan. Helsinki: Duodecim.