Siirry sisältöön. | Siirry navigointiin

Jyväskylän yliopiston Koppa

HUOM! Kopan käyttö päättyy 31.7.2024! Lue lisää.


Navigation

Uudelleen kirjoittamisen parantavuus

tekijä: Risto Tapani Niemi-Pynttäri Viimeisin muutos tiistai 21. marraskuuta 2017, 20.13

Shirley Serviss: Writing Barefoot (parantavaa on kirjoitetun työstäminen)

Kirjoittaja kertoo, että usein hänen kirjoittamisensa lähtee tarpeesta ymmärtää jotain kokemaansa,  luoda sille merkitys ja tarkoitus tai tarpeesta työstää kokemuksen herättämiä tunteita. Itse  kirjoittamisen aktin sanotaan olevan parantava, mutta Servissille parantavaa on kirjoitetun  työstäminen runon tai esseen muotoon. Kirjoittaessaan hän valitsee sanoja sen mukaan, miltä ne  kuulostavat, ei pelkästään merkityksen vuoksi, ja tätä tehdessään hän etäännyttää itseään  alkuperäisestä tunteesta ja pääsee näin kulkemaan eteenpäin elämässään. Serviss kokee  kirjoittamistapahtuman vapauttavana, työ alkaa elää omaa elämäänsä. Kun hän kirjoittaa itsestään,  valitsemalla tietyn muodon tekstistä tulee julkinen ja yhteinen. Vaikeista asioista kirjoittaminen  mahdollistaa sen, että lukija voi samaistua ja kertoa myös oman kokemuksensa, eli kirjoittamisesta  tulee parantavaa myös lukijalle. Kirjoittamisensa tekniikkoina Serviss käyttää kirjoittamista toisessa tai kolmannessa persoonassa ensimmäisen sijaan, sekä metaforien käyttöä. (Bolton 2011 s.55-56)