Flow (Csikszentmihalyi)
Flow
(ks. Sari Olli:Itsesensuuri ja flow-tila vastavoimina, pro gradu 2010 Jyväskylän yliopiston kirjasto, e-aineistot s.52 – 56)
Unkarilaissyntyinen, Yhdysvalloissa asuva psykologian professori ja yksi maailman
johtavista luovuustutkijoista, Mihályi Csíkszentmihályi, on omistanut monta teosta sen
selvittämiselle, mitä onnellisuus on ja miten sitä voidaan tavoitella. Asiaa ei voi, eikä
tule yrittää esittää lyhyesti, mutta jonkinlaiseen pähkinänkuoreen Csíkszentmiályin
ajatukset voi yrittää tiivistää tekemättä vääryyttä hänen näkemykselleen.
Onnellisuus sinänsä on maailmassa ja hetkessä jota elämme yleisesti tavoiteltava asia.
Näin ei ole kuitenkaan ollut aina kaikissa kulttuureissa, eikä näin ole kaikkien
yksilöiden kohdalla tälläkään hetkellä, mutta useimpien ihmisten tavoitteena onnellisuus
on. Tyytyväisyyden tunnetta tavoittelevat uskoakseni kaikki yksilöt jo biologisten
taipumustensa perusteella, mutta selkeä onnellisuuden tilan tavoittelu on jotain aivan
muuta. Näkemys, jonka pohjalta Csíkszentmihályi ajatuksensa esittää, pohjaa hänen
omiin tutkimuksiinsa, joissa hän on kartoittanut millaisissa tilanteissa ihminen nauttii
olemassaolostaan ja tuntee syvää iloa. Tällaisista hetkistä, joita hän kutsuu
optimaalisiksi kokemuksiksi, syntyy flow-tila. Flow-tilalle on tyypillistä intensiivinen
keskittyminen ja tehtävään uppoutuminen. Ajan kulu katoaa ja kaikki muu unohtuu,
yksilö tuntee syvää tyydytystä tekemästään ja hän tuntee olonsa onnelliseksi näin
53
toimiessaan. Hän tuntee että hänen kykynsä ovat täydessä käytössä, hän ei tunne
toimivansa liian yksinkertaisessa tehtävässä, eikä hänellä ole myöskään tunnetta että
häneltä vaadittaisiin liiaksi. Toimiessaan hän hallitsee tilanteen, ollen oma, ehjä,
kokonainen itsensä. Tällaisesta tilanteesta yksilö voi löytää mitä suurinta tyydytystä, ja
kerran flow´n koettuaan olisi erikoista, mikäli yksilö ei haluaisi kokea tilaa uudelleen.
Csíkszentmihályin mukaan tämä kaikki on mahdollista: flow´n voi kokea yhä uudelleen,
sitä voi tavoitella tietoisesti, ja siihen pyrkimisestä voi jopa rakentaa tietoisen tavan elää
(Csíkszentmihályi 2005, 15-42.)
Csíkszentmihályi kutsuu yksilöä tarkastelemaan ympäröivän maailman asioita elämässä
ikään kuin ei tietäisi mitä ne ovat, ei tietäisi edes niiden nimiä. Hän yllyttää yksilöä
miettimään pystyisikö näkemään asian tai esineen ilman ennakkoasenteita, täysin
uutena ja vieraana (Csíkszentmihályi 2006,119). Kirjoittajalle tämänkaltainen
suhtautuminen maailmaan toimii kieltä ja kirjoittamisen kokemusta rikastuttavasti. Se
auttaa yksilöä suhtutumaan informaatioon ja ympäristöön toisaalta kriittisemmin, mutta
osin ehkä myös lempeämmin ja lapsen tavoin hämmästellen.
Flow voi olla jokaisen tavoitettavissa, ja tässä tapauksessa tarkastelemme flow´ta
nimenomaan kirjoittajan näkökulmasta: kun kirjoittaja alkaa asettaa itselleen sopivia
haasteita ja tavoitteita, sekä kontrolloi omaa tietoisuuttaan oikealla tavalla, hän voi
löytää itsen, oman ainutlaatuisen minän. Hän voi myös oppia tavoittelemaan sen
vaalimista jokapäiväisessä elämässä. Tämän itsen löytymisen kautta kirjoittaminen
vapautuu, ja kirjoittaja voi vapautuessaan vapauttaa itsensä itsesensuurin asettamista
rajoitteista.
Andesson (2002) kuvaa kirjoittamisen sujumisen tunnetta kuin rakastumiseksi. Kaikki
on mahdollista, elämä on pelkkää juhlaa ja helppoutta. Mieliala on korkealla ja usein
hyvinkin kaukana arjen hankaluuksista ja vastoinkäymisistä. Sanat tulevat kirjoittajan
luokse kuin uteliaat, värikkäät linnut, ja lähtevät lentoon juuri niin kuin hän itse toivoo
tai käskee. Andersson näkee kokemuksen voivan olla rakastumisen sijaan yhtä hyvin
sukua myös uskonnolliselle armon tai valaistuksen kokemukselle, tai jopa sille
hypomanialle ja kiihkotilalle, joka irrottaa ihmisen todellisuudesta niin voimakkaasti
54
että hän joutuu psykiatriseen pakkohoitoon. Lähemmäksi onnea ja täyttymystä voi
päästä seksuaalisissa kohokohdissa, jos silloinkaan. Andersson käyttää kokemuksesta
myös termejä ”flow”, ”virta” , ”tila”, ”sukeltaminen” ja ”inspiraatio” . (Andersson
2002, 45,46.)
Andersson pitää sekä onnena että valitettavana tosiasiana sitä, että flow saavuttaa
kirjoittajan vain harvoin, ja kestää kerrallaan vain lyhyen ajan. Mutta sen saapuessa on
onnen ja täyttymyksen aika, ihanuudesta ei haluasi pois; takaisin vastuulliseen ja tylsään
aikuisuuteen. Jos luovuus on niin terapeuttista ja terveellistä kuin väitetään, miksi niin
moni luova ihminen (kirjailija tai taiteilija) sitten tulee hulluksi, Andersson pohtii.
(Andersson 43,44.)
Jämiä (pro gradu 2009, 78-79.) tulkitsee vapaata assosiaatiota tutkiessaan, että vapaan
assosiaation tilaa voisi nimittää flow-tilaksi. Mielestäni nämä käsitteet ovat hyvin
lähellä toisiaan, mutta eivät kuitenkaan täysin sama kuten Jämiä tutkielmansa
päätännässään esittää. Eroavaisuuden perustaisin nimenomaan sille pienelle osatekijälle,
joka koskee tavoitteellisuuden ja kurinalaisuuden vaatimusta flow´n tavoittelussa.
Vapaan assosiaation harjoituksissa kurinalaisuus ja tavoitteellisuus on hyväksi, se
voidaan nähdä jopa suotavana, mutta se ei ole vapaan assosiaation tilan ehdoton
vaatimus. Myös tavoitteista vapaata assosiointia voi harjoittaa ja varsin
menestyksekkäästi. Toisaalta voidaan myös kysyä, voiko kirjoittamisen kautta ja tekstin
tuottamisen tarkoituksessa harjoitettu vapaa assosiointi olla koskaan kokonaan
tavoitteista vapaata? Mielestäni ei voi, mutta ehkä se voi olla tietoisista tavoitteista
vapaata, jota taas Csíkszentmihályin flow-tila ei voi olla.
Jämiä näkee myös lacanlaisen jouissance –käsitteen ja flow-tilan välillä yhtäläisyyksiä.
Jämiä avaa Kurjen näkemystä, jonka mukaan jouissancen käsitteessä on jokin
mielihyväperiaatetta rikkovaa, jota ei voida pitää mukavana eikä kivana, mutta sen
sijaan se hurmaa ja huumaa (Jämiä 2009, 29). Csíkszentmihályin flow´ta tulkitessasni
liitän flow-kokemukseen ainoastaan positiivisia ja mielihyvää tuottavia onnistumisen
kokemuksia. Jouissance-kokemus ei avaudu pelkästään positiivisena kokemuksena,
vaikka siinä on suoraa mielihyvää tuottava vire. Jämiä avaa myös Lacanin ajatuksia,
55
joissa Lacan näkee joissancen eräänlaisena puutteena, jossa korvataan menetetty
symbioottinen yhteys (joka kadotetaan kun puhuva subjekti siirtyy kieleen ja
symboliseen järjestelmään) äidin ja lapsen välillä (Jämiä 2009, 29). Kieli siis ikään kuin
korvaa symbioottisen suhteen antaman alkukantaisen mielihyvän. Yhdyn Jämiän
näkemyksiin jouissancen ja flow´n yhtäläisyyksistä. Jotain todella alkukantaista
tyydytystä ja perinpohjaista mielihyvää antavaa on löydettävissä myös flow-tilassa.
Onko niin että kirjoittamisesta saatu nautinto ajaa yksilön kirjoittamaan yhä uudelleen ja
uudelleen? Tätä samaa pohtii myös Jämiä verratessaan jouissancen ja flow´n käsitteitä
(vrt. Jämiä 2009, 30). Laajennan kysymyksen kääntäen kirjoittamisen esteisiin: Onko
niin että kirjoittamisesta saamatta jäänyt nautinto tyrehdyttää kirjoittamisen? Onko flow
pitkäjänteisen kirjoittamisen ”elinehto”?
Tulkitsemalla ja ymmärtämällä flow´n käsitettä voi huomata, että se ei ole vain
mystinen inspiraation hetki joka tulee jostain, yllättää kirjoittajan itsensäkin, ja hetken
kestettyään lipuu jälleen tavoittamattomiin jättäen jälkeensä onnellisen mutta
kysymyksillä täyteen ladatun ja tulevaisuutta pelolla odottavan kirjoittajan. Tilanteessa
kirjoittaja jää yksin pohtimaan oliko hetki ainutkertainen vai voiko sen kokea uudelleen.
Csíkszentmihályin teorian avulla pystyy paremmin hahmottamaan tuon mystisen hetken
luonnetta ja huomaamaan, että se ei ole jokin ”jostain annettu hetki”, vaan todellinen
konkreettinen ja tavoitteellinen, omilla toimilla aikaan saatu tila. Sen saavuttaminen on
opeteltavissa, mikäli yksilö kykenee käyttämään tietoisuuden rakenteita hyväkseen.
Kirjoittaminen voi, Ihanuksen esittämänä ja Lacanin sanoja lainaten, olla tuntematon
nautinto; antautuessaan kirjaimilleen ihminen kokee nautintoa (Ihanus 1995, 106).
Nautinnosta puhuu myös Andersson kuvatessaan ”inspiraatiota” tai ”flow´ta”. Hänen
mukaansa jokaisen kirjoittajan olisi löydettävä sisältään kaikkivoipainen, rajattoman
luova lapsi ja sen avulla pyrkiä tavoittelemaan flow´ta. Mystiseksi ja maagiseksi myös
Andersson kuvaa kirjoittamisen prosessin alkuvaihetta, sitä hetkeä, jolloin sisäiset
vastukset ovat suurimmat. Paljon puhutun ”virran” tavoittaminen on hänen mukaansa
aina epävarmaa ja satunnaista, vaikka hän työskentelisi kuinka kurinalaisesti. Kuitenkin
hän näkee aloitusvaiheen erityisen palkitsevana ja aina mielenkiintoisena (Andersson
2002, 143-144.)
56
Kurinalaisuutta painotetaan flow´n saavuttamisessa voimakkaasti. Sitä painottaa
käsitteen lanseerannut luovuustutkija Csíkszentmihályi, korostaen kuitenkin teoksissaan
myös rentouden merkitystä, jättäen sen kuitenkin selvästi vähäisemmälle huomiolle.
Andersson painottaa myös kurinalaisuutta, nähden flow´n selkeämmin mystisenä ja
maagisena ilmiönä kuin Csíkszentmihályi. Kurinalaisuus ja tavoitteellisuus toiminnassa
saattaa vaikeuttaa flow´n saavuttamista joidenkin kirjoittajien kohdalla juuri sen vuoksi,
että rajoitettu ja tavoitteellinen työskentelymuoto on heille vieras. Mikäli flow ei
mahdollistu omassa kirjoittamisessa, on syytä kokeilla muita kirjoittamisen sujuvuutta
lisääviä keinoja, kuten esimerkiksi vapaan assosiaation harjoituksia. Liialliselta tuntuva
kahlitsevuus minkä tahansa luovan lajin ollessa kyseessä vie tietynlaisen ”terän”
suoritukselta tai vangitsee sen näkymättömiin raameihin. Csíkszentmihályin rakentama
malli on toimiva, ja uskon sen tavoitteellisuudelle rakennetun perustan olevan erittäin
edistyksekäs ja sopivan useimmalle kirjoittajalle. Csíkszentmihályi riisuu kirjoittamisen
flow-tilan ympäriltä liiallisen mystisyyden ja maagisuuden harhan, joka on mielestäni
positiivista: Tällöin kirjoittaja voi astua selkeästi rakennetulle polulle joka johdattaa
hänet flow´ta kohden ja hän voi kyetä luottamaan sen toimivuuteen. Tämä vie
kirjoittamiselta pois tiettyä paineisuutta, joka on yksi kirjoittamisen este. Jäljelle jää
ikuinen kysymys: ohjataanko kirjoittajaa liiaksi vai liian vähän?