Flow (Csikszentmihalyi)

Flow

(ks. Sari Olli:Itsesensuuri ja flow-tila vastavoimina, pro gradu 2010 Jyväskylän yliopiston kirjasto, e-aineistot s.52 – 56)

Unkarilaissyntyinen, Yhdysvalloissa asuva psykologian professori ja yksi maailman

johtavista luovuustutkijoista, Mihályi Csíkszentmihályi, on omistanut monta teosta sen

selvittämiselle, mitä onnellisuus on ja miten sitä voidaan tavoitella. Asiaa ei voi, eikä

tule yrittää esittää lyhyesti, mutta jonkinlaiseen pähkinänkuoreen Csíkszentmiályin

ajatukset voi yrittää tiivistää tekemättä vääryyttä hänen näkemykselleen.

Onnellisuus sinänsä on maailmassa ja hetkessä jota elämme yleisesti tavoiteltava asia.

Näin ei ole kuitenkaan ollut aina kaikissa kulttuureissa, eikä näin ole kaikkien

yksilöiden kohdalla tälläkään hetkellä, mutta useimpien ihmisten tavoitteena onnellisuus

on. Tyytyväisyyden tunnetta tavoittelevat uskoakseni kaikki yksilöt jo biologisten

taipumustensa perusteella, mutta selkeä onnellisuuden tilan tavoittelu on jotain aivan

muuta. Näkemys, jonka pohjalta Csíkszentmihályi ajatuksensa esittää, pohjaa hänen

omiin tutkimuksiinsa, joissa hän on kartoittanut millaisissa tilanteissa ihminen nauttii

olemassaolostaan ja tuntee syvää iloa. Tällaisista hetkistä, joita hän kutsuu

optimaalisiksi kokemuksiksi, syntyy flow-tila. Flow-tilalle on tyypillistä intensiivinen

keskittyminen ja tehtävään uppoutuminen. Ajan kulu katoaa ja kaikki muu unohtuu,

yksilö tuntee syvää tyydytystä tekemästään ja hän tuntee olonsa onnelliseksi näin

53

toimiessaan. Hän tuntee että hänen kykynsä ovat täydessä käytössä, hän ei tunne

toimivansa liian yksinkertaisessa tehtävässä, eikä hänellä ole myöskään tunnetta että

häneltä vaadittaisiin liiaksi. Toimiessaan hän hallitsee tilanteen, ollen oma, ehjä,

kokonainen itsensä. Tällaisesta tilanteesta yksilö voi löytää mitä suurinta tyydytystä, ja

kerran flow´n koettuaan olisi erikoista, mikäli yksilö ei haluaisi kokea tilaa uudelleen.

Csíkszentmihályin mukaan tämä kaikki on mahdollista: flow´n voi kokea yhä uudelleen,

sitä voi tavoitella tietoisesti, ja siihen pyrkimisestä voi jopa rakentaa tietoisen tavan elää

(Csíkszentmihályi 2005, 15-42.)

Csíkszentmihályi kutsuu yksilöä tarkastelemaan ympäröivän maailman asioita elämässä

ikään kuin ei tietäisi mitä ne ovat, ei tietäisi edes niiden nimiä. Hän yllyttää yksilöä

miettimään pystyisikö näkemään asian tai esineen ilman ennakkoasenteita, täysin

uutena ja vieraana (Csíkszentmihályi 2006,119). Kirjoittajalle tämänkaltainen

suhtautuminen maailmaan toimii kieltä ja kirjoittamisen kokemusta rikastuttavasti. Se

auttaa yksilöä suhtutumaan informaatioon ja ympäristöön toisaalta kriittisemmin, mutta

osin ehkä myös lempeämmin ja lapsen tavoin hämmästellen.

Flow voi olla jokaisen tavoitettavissa, ja tässä tapauksessa tarkastelemme flow´ta

nimenomaan kirjoittajan näkökulmasta: kun kirjoittaja alkaa asettaa itselleen sopivia

haasteita ja tavoitteita, sekä kontrolloi omaa tietoisuuttaan oikealla tavalla, hän voi

löytää itsen, oman ainutlaatuisen minän. Hän voi myös oppia tavoittelemaan sen

vaalimista jokapäiväisessä elämässä. Tämän itsen löytymisen kautta kirjoittaminen

vapautuu, ja kirjoittaja voi vapautuessaan vapauttaa itsensä itsesensuurin asettamista

rajoitteista.

Andesson (2002) kuvaa kirjoittamisen sujumisen tunnetta kuin rakastumiseksi. Kaikki

on mahdollista, elämä on pelkkää juhlaa ja helppoutta. Mieliala on korkealla ja usein

hyvinkin kaukana arjen hankaluuksista ja vastoinkäymisistä. Sanat tulevat kirjoittajan

luokse kuin uteliaat, värikkäät linnut, ja lähtevät lentoon juuri niin kuin hän itse toivoo

tai käskee. Andersson näkee kokemuksen voivan olla rakastumisen sijaan yhtä hyvin

sukua myös uskonnolliselle armon tai valaistuksen kokemukselle, tai jopa sille

hypomanialle ja kiihkotilalle, joka irrottaa ihmisen todellisuudesta niin voimakkaasti

54

että hän joutuu psykiatriseen pakkohoitoon. Lähemmäksi onnea ja täyttymystä voi

päästä seksuaalisissa kohokohdissa, jos silloinkaan. Andersson käyttää kokemuksesta

myös termejä ”flow”, ”virta” , ”tila”, ”sukeltaminen” ja ”inspiraatio” . (Andersson

2002, 45,46.)

Andersson pitää sekä onnena että valitettavana tosiasiana sitä, että flow saavuttaa

kirjoittajan vain harvoin, ja kestää kerrallaan vain lyhyen ajan. Mutta sen saapuessa on

onnen ja täyttymyksen aika, ihanuudesta ei haluasi pois; takaisin vastuulliseen ja tylsään

aikuisuuteen. Jos luovuus on niin terapeuttista ja terveellistä kuin väitetään, miksi niin

moni luova ihminen (kirjailija tai taiteilija) sitten tulee hulluksi, Andersson pohtii.

(Andersson 43,44.)

Jämiä (pro gradu 2009, 78-79.) tulkitsee vapaata assosiaatiota tutkiessaan, että vapaan

assosiaation tilaa voisi nimittää flow-tilaksi. Mielestäni nämä käsitteet ovat hyvin

lähellä toisiaan, mutta eivät kuitenkaan täysin sama kuten Jämiä tutkielmansa

päätännässään esittää. Eroavaisuuden perustaisin nimenomaan sille pienelle osatekijälle,

joka koskee tavoitteellisuuden ja kurinalaisuuden vaatimusta flow´n tavoittelussa.

Vapaan assosiaation harjoituksissa kurinalaisuus ja tavoitteellisuus on hyväksi, se

voidaan nähdä jopa suotavana, mutta se ei ole vapaan assosiaation tilan ehdoton

vaatimus. Myös tavoitteista vapaata assosiointia voi harjoittaa ja varsin

menestyksekkäästi. Toisaalta voidaan myös kysyä, voiko kirjoittamisen kautta ja tekstin

tuottamisen tarkoituksessa harjoitettu vapaa assosiointi olla koskaan kokonaan

tavoitteista vapaata? Mielestäni ei voi, mutta ehkä se voi olla tietoisista tavoitteista

vapaata, jota taas Csíkszentmihályin flow-tila ei voi olla.

Jämiä näkee myös lacanlaisen jouissance –käsitteen ja flow-tilan välillä yhtäläisyyksiä.

Jämiä avaa Kurjen näkemystä, jonka mukaan jouissancen käsitteessä on jokin

mielihyväperiaatetta rikkovaa, jota ei voida pitää mukavana eikä kivana, mutta sen

sijaan se hurmaa ja huumaa (Jämiä 2009, 29). Csíkszentmihályin flow´ta tulkitessasni

liitän flow-kokemukseen ainoastaan positiivisia ja mielihyvää tuottavia onnistumisen

kokemuksia. Jouissance-kokemus ei avaudu pelkästään positiivisena kokemuksena,

vaikka siinä on suoraa mielihyvää tuottava vire. Jämiä avaa myös Lacanin ajatuksia,

55

joissa Lacan näkee joissancen eräänlaisena puutteena, jossa korvataan menetetty

symbioottinen yhteys (joka kadotetaan kun puhuva subjekti siirtyy kieleen ja

symboliseen järjestelmään) äidin ja lapsen välillä (Jämiä 2009, 29). Kieli siis ikään kuin

korvaa symbioottisen suhteen antaman alkukantaisen mielihyvän. Yhdyn Jämiän

näkemyksiin jouissancen ja flow´n yhtäläisyyksistä. Jotain todella alkukantaista

tyydytystä ja perinpohjaista mielihyvää antavaa on löydettävissä myös flow-tilassa.

Onko niin että kirjoittamisesta saatu nautinto ajaa yksilön kirjoittamaan yhä uudelleen ja

uudelleen? Tätä samaa pohtii myös Jämiä verratessaan jouissancen ja flow´n käsitteitä

(vrt. Jämiä 2009, 30). Laajennan kysymyksen kääntäen kirjoittamisen esteisiin: Onko

niin että kirjoittamisesta saamatta jäänyt nautinto tyrehdyttää kirjoittamisen? Onko flow

pitkäjänteisen kirjoittamisen ”elinehto”?

Tulkitsemalla ja ymmärtämällä flow´n käsitettä voi huomata, että se ei ole vain

mystinen inspiraation hetki joka tulee jostain, yllättää kirjoittajan itsensäkin, ja hetken

kestettyään lipuu jälleen tavoittamattomiin jättäen jälkeensä onnellisen mutta

kysymyksillä täyteen ladatun ja tulevaisuutta pelolla odottavan kirjoittajan. Tilanteessa

kirjoittaja jää yksin pohtimaan oliko hetki ainutkertainen vai voiko sen kokea uudelleen.

Csíkszentmihályin teorian avulla pystyy paremmin hahmottamaan tuon mystisen hetken

luonnetta ja huomaamaan, että se ei ole jokin ”jostain annettu hetki”, vaan todellinen

konkreettinen ja tavoitteellinen, omilla toimilla aikaan saatu tila. Sen saavuttaminen on

opeteltavissa, mikäli yksilö kykenee käyttämään tietoisuuden rakenteita hyväkseen.

Kirjoittaminen voi, Ihanuksen esittämänä ja Lacanin sanoja lainaten, olla tuntematon

nautinto; antautuessaan kirjaimilleen ihminen kokee nautintoa (Ihanus 1995, 106).

Nautinnosta puhuu myös Andersson kuvatessaan ”inspiraatiota” tai ”flow´ta”. Hänen

mukaansa jokaisen kirjoittajan olisi löydettävä sisältään kaikkivoipainen, rajattoman

luova lapsi ja sen avulla pyrkiä tavoittelemaan flow´ta. Mystiseksi ja maagiseksi myös

Andersson kuvaa kirjoittamisen prosessin alkuvaihetta, sitä hetkeä, jolloin sisäiset

vastukset ovat suurimmat. Paljon puhutun ”virran” tavoittaminen on hänen mukaansa

aina epävarmaa ja satunnaista, vaikka hän työskentelisi kuinka kurinalaisesti. Kuitenkin

hän näkee aloitusvaiheen erityisen palkitsevana ja aina mielenkiintoisena (Andersson

2002, 143-144.)

56

Kurinalaisuutta painotetaan flow´n saavuttamisessa voimakkaasti. Sitä painottaa

käsitteen lanseerannut luovuustutkija Csíkszentmihályi, korostaen kuitenkin teoksissaan

myös rentouden merkitystä, jättäen sen kuitenkin selvästi vähäisemmälle huomiolle.

Andersson painottaa myös kurinalaisuutta, nähden flow´n selkeämmin mystisenä ja

maagisena ilmiönä kuin Csíkszentmihályi. Kurinalaisuus ja tavoitteellisuus toiminnassa

saattaa vaikeuttaa flow´n saavuttamista joidenkin kirjoittajien kohdalla juuri sen vuoksi,

että rajoitettu ja tavoitteellinen työskentelymuoto on heille vieras. Mikäli flow ei

mahdollistu omassa kirjoittamisessa, on syytä kokeilla muita kirjoittamisen sujuvuutta

lisääviä keinoja, kuten esimerkiksi vapaan assosiaation harjoituksia. Liialliselta tuntuva

kahlitsevuus minkä tahansa luovan lajin ollessa kyseessä vie tietynlaisen ”terän”

suoritukselta tai vangitsee sen näkymättömiin raameihin. Csíkszentmihályin rakentama

malli on toimiva, ja uskon sen tavoitteellisuudelle rakennetun perustan olevan erittäin

edistyksekäs ja sopivan useimmalle kirjoittajalle. Csíkszentmihályi riisuu kirjoittamisen

flow-tilan ympäriltä liiallisen mystisyyden ja maagisuuden harhan, joka on mielestäni

positiivista: Tällöin kirjoittaja voi astua selkeästi rakennetulle polulle joka johdattaa

hänet flow´ta kohden ja hän voi kyetä luottamaan sen toimivuuteen. Tämä vie

kirjoittamiselta pois tiettyä paineisuutta, joka on yksi kirjoittamisen este. Jäljelle jää

ikuinen kysymys: ohjataanko kirjoittajaa liiaksi vai liian vähän?