Kirjoittamisen rakenteet ja prosessi

Kirjoittamisen rakenteet ja niiden merkitys kirjoittamiselle

Naisnäkökulmaa painottava Rebecca Luce-Kapler tarkastelee kirjoittamisen prosessia
köyhien naisten parissa työskentelynsä kautta. Vaikka itse kirjoittamisen
prosessimaisuus ja sen etenemisen vääjäämättömyys kulkevat jokaisen esitellyn
näkökulman pohjavireenä, on prosessin painotuksissa eroja.
Teoksessaan “Writing With, Through and Beyond the Text – An Ecology of Language”
(2004) Rebecca Luce-Kapler avaa näkemyksiään kirjoittamisen rakenteista ja
28
merkityksestä. Hänen mukaansa kirjoittaminen on analysoinnin ja löytämisen
menetelmä, jossa ”kirjoittamalla toisin” tai ”eri tavalla”, kirjoittajalla on mahdollisuus
löytää uusia näkökulmia käsittelemäänsä asiaan tai havaita uusia puolia suhteestaan
siihen (Luce-Kapler 2004, 4). Luce-Kaplerin teoria johdattaa näkemykseen, jonka
mukaan työskentelyllään kirjoittaja jäsentää ensisijaisesti omaa maailmaansa, eikä
niinkään palvele lukijaa. Tässä kohden Luce-Kaplerin näkemys eroaa selkeästi Flowerin
tavasta tarkastella kirjoittamista.

Kirjoittajan tulee unohtaa lukija ja syventyä vain omaan itseensä. Tällä tavalla
toimiessaan kirjoittaja voi lähentyä omaa sisintään ja tulee tietoiseksi omista
syvimmistä tunteistaan ja ajatuksistaan, ja sitä kautta hän kirjoittaessaan luo omaa
identiteettiään sekä samanaikaisesti kasvattaa tietoisuutta siitä. Tämän Luce-Kapler on
huomannut myös omakohtaisesti omassa kirjoittamisessaan ja myöhemmin
tutkimustyönsä kautta. Kirjoittaminen paljastaa hänelle ääriviivat omasta
subjektiivisesta olemuksesta ja samalla luo identiteettiä. Kirjoittamisen kautta voi
ymmärtää omaa minuuttaan paremmin: sitä voi jäljittää rivien kautta tai väleistä.
Kirjoitetut tekstit kirjoittavat myös kirjoittajalle itselleen. (Luce-Kapler 2004, 4.)

Luce-Kapler käsittelee kirjoittamista ja sen rakenteita erityisesti naiskirjoittajien kautta.
Hän myös vertaa naisten ja miesten kirjoittamisen rakenteiden ja merkitysten eroja.
Tarkastellessaan eri tutkijoiden, kuten Ewe Sedwickin, Sandra Gilbertin ja Susan
Gubarin töitä, hän löytää paljon naisen ja miehen kirjoittamisen rakenteiden erilaisuutta
korostavia näkökohtia. Sosiaalisen konstruktionismin näkökulmasta kirjoittaminen on
prosessi joka välittää kulttuurin tuntemusta tekstien kautta. Kirjailijat piirtävät esiin
diskursiivisia ja ideologisia järjestelmiä samaan aikaan kun diskurssit määrittelevät
heille mahdolliset valinnanmahdollisuudet. Jos naiset rakentavat tarinansa
vuorovaikutusyhteyksien varaan, miehet taas kirjoittavat erottamisesta ja saavutuksista.
Kun kirjoittaja tulee tietoiseksi tällaisista valinnoista, kirjoittaja voi myös vastustaa tai
horjuttaa sukupuolten määritelmiä ja muita kulttuurisia odotuksia (Luce-Kapler 2004,
14-15.)

Kirjoittamisen prosessinomaisuus avaa tekstin kanssa työskentelylle ja sen
muokkaamiselle rajattomat mahdollisuudet. Uudelleenkerronnan mallit auttavat
kirjoittajaa jäsentämään tekstiään mielekkäällä tavalla ja avaamaan sanomaansa
haluamaansa suuntaan. Luce-Kapler esittelee psykologian professori Susan Friedmanin
tarkastelemia strategioita joissa naiset kirjoittajina kaatavat lajityypille ominaisia rajaaitoja
sekä vaativat julkista tilaa teksteilleen. Friedmanin tarkastelemat naiskirjoittajat
ovat käyttäneet naisnäkökulmaa teksteissään, esimerkiksi tekstien rakenteessa ja
muokkauksessa, kirjoittamalla omia ideologioitaan näkyviksi eri menetelmillä.
Tällaisina Friedman mainitsee esimerkiksi satujen uudelleenkirjoittamisen
feministisestä näkökulmasta. Hän on huomannut että uudelleenkerronnan mallit
jäsentävät kirjoittamista mielekkäällä tavalla (Luce-Kappler 2004, 15-16.)

Kirjoittamisen prosessissa erityisesti tekstin muokkaus on tärkeää kirjoittajalle. Sen
kautta hän voi tavoittaa uusia merkityksiä. Kaikkinainen rakenteiden rikkominen tai
muuntaminen ennen kokemattomaan tai outoon muotoon toimii kirjoittajan viestiä
tukevasti, oli sitten kyse nais- tai mieskirjoittajasta. ”Sopimaton”, ”ennalta-arvaamaton”
tai ”väärä” valinta tekstissä usein korostaa viestiä ja nostaa sen tarkastelun keskiöön.
Naisnäkökulmaa kirjoittamiseen tarjoilee myös englantilainen kirjailija,
kirjallisuuskriitikko ja feministi Virginia Woolf (1882-1941). Lähestyessään
kirjoittamista Virginia Woolf peräänkuuluttaa naisen oikeutta omaan huoneeseen ja
omaan rahaan, joka Woolfin näkemyksessä symboloi naisen oikeutta ja mahdollisuuksia
toteuttaa itseään ja toimia näkyvänä vaikuttajana kirjallisuuden kentällä. Hän näkee
kirjoittamisen väylänä ja pakokeinona, vahvana itsensä tulkitsemisen välineenä, kuten
Luce-Kapler ja myös Ihalaisen kuvaamat taiteilijanerot aikoinaan. Näkökulma jota
Woolf käyttää on voimakkaasti naisen aseman näkökulma (Woolf 1980, 11-24.)
Suomalaisessa yhteiskunnassa naisen asema ja itsenäisyys on tasolla, jolloin
kirjoittamiseen taiteen lajina sekä kaikkinaiseen itsensä ilmaisuun on naisella
erinomaiset mahdollisuudet. Vaikka luovuus ilmiönä on sama yhteiskunnasta, rodusta,
uskonnosta, taloudellisesta asemasta ja kulttuurista riippumatta, sen ilmenemismuodot
(ja ilmaisun mahdollisuudet) voivat olla hyvin erilaisia. Kirjoittamisen prosessia
kuvatessaan Woolf kiinnittää erityisen huomion juuri naisen asemaan ja
30
mahdollisuuksiin kirjallisuuden kentällä todeten että naisen omakuva on suurelta osin
miesten luoma. Hän esittää epäilyn siitä, voiko taiteellisesti ja kirjallisesti lahjakas
nainen löytää minuuden, joka ei ehkä ole yhteneväinen ympäristön ylläpitämän kuvan
kanssa, ja suhteuttaa sen toimivaan kokonaisuuteen (Woolf 1980, 5).

Vaikka Luce-Kapler on tämän hetken kirjoittamisen tutkimuksessa varsin tunnettu ja
arvostettu edelläkävijä, eivät hänen ajatuksensa ole olleet vieraita suomalaisille
tutkijoille jo aikaisempina vuosikymmeninä. Siinä missä Luce-Kappler näkee
kirjoittamisen avaavan uusia polkuja ja mahdollisuuksia, avaavan uudenlaisen
”mahdollisuuksien tilan”, ovat Haapaniemi ja Kuusela jo vuosikymmeniä takaperin
nähneet kirjoittamisen ongelmanratkaisuna ja laajana osana yksilön elämää. He
avarsivat kirjoittamisen koskettamaan niin yksilön rooleja kuin ongelmatilanteita, ja
tunnustivat sen olevan jopa maailmankuvien ristiriitaisuuksia ratkovaa toimintaa
(Haapaniemi ym. 1989, 11-13).