Lukija- ja kirjoittajalähtöinen prosessi

Lukija- ja kirjoittajalähtöiset kirjoittajat

Kirjoittamisen prosessin kannalta on tarpeen tarkastella kahden kuulun kirjoittamisen tutkijan näkemyksiä kirjoittamisen prosessista. Aluksi käsittelen englantilaisen retoriikan professorin ja kirjoittamisen tutkijan Linda Flowerin ajatuksia hänen artikkelinsa “Writer-Based Prose: A Cognitive Basis for Problems in Writing” (1979) kautta, jossa Flower jakaa kirjoittajat karkeasti kahteen ryhmään: lukijalähtöisiin kirjoittajiin ja kirjoittajalähtöisiin kirjoittajiin. Seuraavassa luvusssa esittelen kirjoittamisen tutkimuksen kannalta kiinnostavan henkilön, joka on kanadalainen professori, kirjoittamisen prosessien ja opetusmenetelmien tutkija Rebecca Luce-Kapler. Hän tarkastelee kirjoittamisen prosessia köyhien naisten parissa työskentelynsä
kautta. Teoksessaan “Writing With, Through and Beyond the Text – An Ecology of Language” (2004) Luce-Kapler avaa näkemyksiään kirjoittamisen rakenteista ja merkityksestä.

Flower esittää että lukijalähtöiset kirjoittajat kirjoittavat selkeästi lukijalle ja muokkaavat tekstiään sen pohjalta ”lukijaystävälliseen” suuntaan varmistaakseen että heidän sanomansa välittyy lukijalle. Kirjoittajalähtöiset kirjoittajat taas kirjoittavat selkeästi itselleen eivätkä huomioi tekstin muokkauksessa lukijaa. Itsesensuurin kannalta on merkityksellistä se, kumpaan kategoriaan kirjoittaja lukeutuu. Kirjoittajan olisikin siis tarpeen tarkastella omaa kirjoittamisen prosessiaan ulkopuolisen silmin: kumpaa kirjoittajatyyppiä itse edustan? Olenko lähtökohdiltani lukija- vai kirjoittajalähtöinen kirjoittaja, mihin asioihin omassa kirjoittamisessani näkemykseni perustan, ja miksi lukeudun juuri kyseessä olevaan kategoriaan?

Kirjoittajalähtöisen kirjoittajan tekstin rakenne kuvaa kirjoittajan omaa aiheen kanssa työskentelyyn liittyvää assosiatiivista ja narratiivista polkua ja tekstin kieli paljastaa kirjoittajan käyttävän latautuneita termejä. Tässä kohden tulee esille Flowerin jaottelun selkeä eroavaisuus: Siinä missä kirjoittajalähtöinen teksti vastaa kirjoittajan ajattelun prosessia, pyrkii lukijalähtöinen teksti tuomaan esiin kirjoittajan ajatusten tarkoituksia
kielen ja rakenteen avulla (Linda Flower 1979, 20-21.)

Kirjoittajalähtöisyyttä tutkiessaan Flower näkee sen kaikesta kritiikistä huolimatta positiivisena lähtökohtana kirjoittajalle, koska siitä on apua hänelle vaativassa kognitiivisessa tehtävässä jollaisena Flower kirjoittamisen kuvaa. Hän näkee kirjoittajalähtöisen tyylin kirjoittajan omaavan intuitiivisia viestintästrategioita joiden käyttöönotto on mahdollista itsetietoisen ja lisääntyvän prosessin kontrollin avulla. Kirjoittamisen prosessissa Flower näkee prosessin alkuvaiheen työskentelyssä tyypillisiä kirjoittajalähtöisen kirjoittajan työskentelypiirteitä: kirjoittaja siis kirjoittaa ensimmäisen version tekstistään itselleen miettimättä lukijaa. Vaikka ensimmäisen vaiheen teksti ei vastaakaan lukijan tarpeisiin, vaan kaikki työskentely; tärkeän erottaminen vähemmän tärkeästä, jää lukijan harteille, on tekstissä olemassa oma sisäinen logiikkansa. Tämä logiikka perustuu Flowerin mukaan kolmeen periaatteeseen: se on hyvin egosentrinen (itse- ja minäkeskeinen), ideoita järjesteltäessä kirjoittaja on käyttänyt joko narratiivista (kerronnallista) kehystä tai survey-muotoa (kirjoittajat käyttävät tutkimusstrategiaa tekstin muodostamiseen). Survey-muotoa Flowerin
kuvaamat kirjoittajat käyttävät koska se on hyvä työkalu tiedon hakemiseen ja järjestämiseen. Materiaalin työstäminen on suuri tehtävä: Kirjoittajat muodostavat valikoiman vaihtoehtoisia suhteita ja kokeilevat eri sanamuotoja mielessään. He yrittävät muokata varastoitunutta informaatiota hyväksyttävään merkityksen muotoon ja tukevat tätä prosessia verbaalisella ulosannillaan. Flower näkee runsaasti ristiriitoja kirjoittajalähtöisen kirjoittajan ja lukijan odotusten välillä. Kuitenkin hän toteaa, että kerronta joka rakentuu kirjoittajan oman havaintoprosessin ympärille, näyttäisi olevan luonnollinen tapa kirjoittaa. Tämän vuoksi se voisi olla toisinaan myös kirjoittajalle paras tapa kirjoittaa, erityisesti siinä tarkoituksessa, jolloin kirjoittaja pyrkii kirjoittamisellaan selkeyttämään ja jäsentämään tekstin kokonaisuutta, monimutkaisia tiedon verkostoja ja näiden osien suhdetta toisiinsa myös itselleen. Flower viittaa erityisesti oman tekstinsä syntyprosessiin, jossa ensimmäinen versio koostuu niin ikään havainnoista ja sen tuottamasta työstettävästä materiaalista, joka muotoutuu prosessinomaisesti työstäen kokonaisuuksiksi ja päätelmiksi (Flower 1979, 20-28.)

Flower, kuten monet muutkin kirjoittamisen prosessia tutkineet, painottaa kirjoittamisen prosessinomaista luonnetta. Hän näkee kirjoittajan ponnistelevan läpi henkisten esteiden saattaakseen tekstin lukijalle välitettävään muotoon. Tämä ponnistelu sisältää Flowerin näkemyksen mukaan prosessoituja ajatuksia muunnettuna lukijalähtöiseen muotoon. Kirjoittamisen prosessia tarkasteltaessa voidaan huomata Flowerin erityinen tyyli
tarkastella prosessia kahdesta jo edellä mainitusta näkökulmasta: kirjoittajalähtöisestä ja lukijalähtöisestä. Tutkiessaan kirjoittamista ja sen prosessimaisuutta, Flower lähestyy kirjoittamista ja tekstejä nimenomaan kirjoittajalähtöisen kirjoittajan näkökulmasta. Hän ymmärtää ja selittää näkökulman heikkouksia ja vahvuuksia, ja vaikka hän tunnustaakin kirjoittajalähtöisen tekstintuottamisen edut, puolustaa hän silti lukijalähtöistä tekstiä onnistuneena ja tavoiteltavana.

Vaikka Flower pohtii kirjoittaja- ja lukijalähtöisen kirjoittamistavan vahvuuksia ja heikkouksia ja kallistuu pitämään lukijalähtöistä onnistuneena, ei tämä päde kirjoittajan itsesensuurin ollessa kyseessä. Itsesensuurin ylittämisen kannalta tarkastellen kirjoittajalähtöinen kirjoittaminen on kirjoittajalle itselleen selkeästi antoisampi. Mikäli kirjoittaja pysähtyy prosessin aikana liiaksi pohtimaan lukijan odotuksia ja tekstin ”lukijaystävällisyyttä”, menettää hän otteensa itseensä omien tunteidensa tulkitsijana. Ympäristön, yhteisön ja lukijoiden odotukset on kyettävä unohtamaan ja rajaamaan oman kirjoittamisprosessinsa ulkopuolelle, vaikka tekstillä tavoittelisikin lukijan huomiota ja hyväksyntää. Toki merkityksensä on myös prosessin vaiheella, kuten Flowerkin toteaa. Kun tiedämme että yleisö voi sitoa meitä, ratkaisukin on itsestään selvä: Voimme jättää yleisön huomiotta kirjoittamisen alkuvaiheessa ja yrittää suunnata sanat vain itsellemme, tai ei kenellekään erityisesti, tai jopa ”väärälle yleisölle” (luotettaville ystäville), kuten yhdysvaltalainen kirjoittamistaidon opetuksen keskeinen hahmo Peter Elbow ehdottaa (Elbow 2000, 95).

Alkuvaiheen mielleyhtymien ristitulessa tekstissä ajatusten vapaa virtaaminen korostuu ja lukija ei saa olla kirjoittajan prioriteettien kärkipäässä. Näin asian tulkitsee myös Elbow. Hänen mukaansa kirjoittajalle on tärkeää kirjoittaa siten että hän jättää yleisön huomiotta. Elbow uskoo (toisin kuin Flower), että vaikka kirjoittaja jättää yleisön huomiotta ja se ehkä johtaa heikkoon kirjoittamiseen aluksi (jota Flower kutsuu kirjoittajaperusteiseksi proosaksi), juuri kyseinen heikko kirjoittaminen auttaa kirjoittajaa loppujen lopuksi parempaan kirjoittamiseen kuin mihin hän olisi päässyt
pitämällä lukijan mielessään alusta lähtien. Elbow haastaa Flowerin myös esittämällä väitteen, jonka mukaan kirjoittajalähtöinen proosa on parempaa sellaisenaan kuin lukijalähtöinen proosa. Toisaalta Elbow myös lieventää näkemyksiään painotten että että ensiarvoista ei ole se, että kirjoittaja ei saisi ajatella yleisöä lainkaan kirjoittaessaan, vaan pikemminkin Elbow näkee tärkeänpänä sen hetken, jolloin kirjoittaja ajattelee yleisöään. Hän uskoo että mitä enemmän kirjoittaja ajattelee lukijoitaan, sitä suurempi voima heillä on kirjoittajan mielen sisältöön. Tärkeää kirjoittajalle itselleen onkin huomioida, toimiiko tietty yleisö kirjoittajan apuvoimana, vai onko yleisö juuri se joka estää ja sekoittaa kirjoittajaa (Elbow 2000, 94-96.)

Elbow painottaa enemmän kirjoittajalähtöistä tapaa kirjoittaa, kun taas Flower esittää vastakkaisia ajatuksia lukijalähtöisen prosessin paremmuudesta. Molempia kirjoittamisen tutkijoita tarkoin tulkiten huomaa heidän ajatuksissaan vastakkaisuudesta huolimatta paljon samoja näkemyksiä. Keskeistä on, että kumpikaan ei sulje toista kirjoittamisen muotoa pois, vaan korostaa kirjoittajan omia huomioita ja tuntemusta kirjoittamisen prosessistaaan. Molempia tapoja (niin kirjoittaja- kuin lukijalähtöistä kirjoittamisen tapaa) siis tarvitaan hyvän tekstin tuottamisessa.

Flower näkee kirjoittamisen prosessimaisuuden tekstin muuntamisen prosessina, jossa kirjoittaja voi hyötyä molempien kirjoittamistyylien (lukija- ja kirjoittajalähtöisen) ominaisuuksista. Kirjoittajalähtöisessä tekstissä tulkitsen Flowerin näkevän selvästi kirjoittamisterapiaa läheneviä elementtejä, kun taas lukijalähtöisen tekstin näen alistuvan selkeämmin tiedostetulle tekstin prosessinomaiselle työstämiselle. Flowerin näkemys kirjoittamisen prosessin yksinkertaisuudesta ja sen jatkumon-omaisesta muodosta on mielenkiintoinen. Tulkitsen Flowerin ajatuksia siten, että hän näkee sekä
kirjoittajalähtöiset että lukijalähtöiset kirjoittajat tekstin muuntoprosessin samalla janalla etenevinä kirjoittajina vain sillä erotuksella, että  kirjoittajalähtöisten prosessi jää kehityksessään varhaisempaan vaiheeseen janan alkupäähän. Lukijalähtöisten kirjoittajien prosessi etenee tuottaen uudistuvaa, laajentuvaa, lukijan reaktioita ennakoimaan pyrkivää tekstiä, ja jota uudelleentarkastellaan kriittisesti muuntoprosessin eri vaiheissa. Molemmat kirjoittajatyypit käyttävät kirjoittajalähtöisen tekstin strategioita sillä erotuksella, että lukijalähtöiset kirjoittajat etenevät askeleen pidemmälle muodostaen kirjoitusta joita nämä strategiat tuottavat. Flowerin teoria johtaa pitämään lukijalähtöistä tekstiä hyvänä, jopa eräänlaisena lukijan aukottomana palvelemisena, joka tiukasti Floweria tulkiten voidaan tehdä jopa kirjoittajan kommunikoinnin onnistumisen kustannuksella. Muuntoprosessin taustalla toimivat motiivit Flower näkee lukijalähtöisiksi siten, että hyvän tekstin tulee vastata lukijan tarpeisiin täydellisesti.

Vaikka mielelläni kaiken psykoanalyyttiseen teoriaan pohjaavan tiedon valossa haluaisin vakuuttaa kirjoittajalähtöisen kirjoittamisen olevan ehdottomasti parasta kirjoittajan kannalta, ei asia mielestäni näin kuitenkaan ole. Kirjoittaja tarvitsee viestien ja näkökulmiensa välittämiseen (ja välittymiseen) myös lukijalähtöisen kirjoittajan käyttämiä kirjoittamistapoja tekstin muuntoprosessissa. Kirjoittajalähtöinen kirjoittaminen voi olla kirjoittajalle nautintoa antavaa prosessin joka vaiheessa, mutta on myös kysyttävä voiko teksti olla valmista jos kirjoittajan tarkoittama viesti ei välity
lukijalle? Muuntoprosessin alistaminen kirjoittaja- ja lukijalähtöisyydelle on kirjoittajan henkilökohtainen valinta. Flowerin esittämän luokituksen tiedostaminen ja sen merkityksen ymmärtäminen oman sisäisen itsesensuurin ja sen ylittämisen kannalta on tärkeää. Kirjoittaja itse voi päättää, milloin alistaa oman kirjoittamisensa lukijan näkökulman huomioon ottamiselle, ja milloin kuuntelee vain itseään. Kirjoittaja itse päättää myös niistä tavoitteista joita hän kirjoittamisen prosessilleen asettaa. Haluaako hän tavoitella flow´ta ja kirjoittaa sensuroimatta itseään, vai tyytyykö tekstin
muokkaukseen tietoisuuden ylläpitämänä. Prosessin vaiheen tiedostaminen on myös kirjoittajalle hyväksi: miten hän asettuu omalla janallaan ja mihin suuntaan hän haluaa itseään janalla liikuttaa? Kirjoittamisen avaimet ovat ensisijaisesti kirjoittajan omassa taskussa.