Hiljaisuus ja kirjoittaminen

tekijä: Risto Tapani Niemi-Pynttäri Viimeisin muutos perjantai 02. marraskuuta 2012, 12.20

HILJAISUUS JA KIRJOITTAMINEN

Anne Ruggie Gere: Revealing silence: Rethinking Personal Writing Ccc 53:2  2001

Joseph Conradin romaanissa The Secred Sharer kertoja ei voi kasvaa aikuiseksi ennen kuin tunnistaa ja antaa tilaa  omalle pimeälle puolelleen, toiselle itsessä.  Gere rinnastaa tämän persoonalliseen kirjoittamiseen - hän kutsuu tätä itseen sisältyvää toista puolta hiljaisuudeksi.  (Gere 2001, 203) Kirjoittaja jää kehittymättä, jos hän ei onnistu tuomaan omaa hiljaisuuttaan tekstiin.

Mitä persoonallinen kirjoittaminen on? Personal writing, terminä se on tullut niin kaikenkattavaksi, että se ei ilmaise paljoakaan. Termit kuten personal narrative, autobiograafinen kirjoittaminen. Yleensä persoonallisen kirjoittamisen muotona pidetään muotoa, joka sallii kirjoittajan jakaa tunteitaan ja kokemuksiaan: liikuttava ja persoonallinen ovat attribuutteja ,jotka liitetään persoonalliseen kirjoittamiseen.

Persoonallisen kirjoittamisen muotoja: ekspressivistinen, terapeuttinen ja sosiaalinen

Composition studies kirjoittamisen tutkimuksen alueella painotetaan eri tavoin persoonallista kirjoittamista.  Ensinnäkin itse-ilmaisun perspektiivissä (Peter Elbow, Ken Marcorie, Donald Steward,) keskeistä tälle painotukselle on ”oman äänen”, autenttisuuden ja tekstin omistamisen korostaminen. Oman kokemuksen autenttisuus on tässä keskeistä. (Gere 2001,204)

Toiseksi persoonallisen kirjoittamisen yhteys terapeuttiseen kirjoittamiseen viittaa sen hoitavaan vaikutukseen kirjoittajassa. Robert Brooke vertaa opettajan ja oppilaan suhdetta transferenssi -suhteeseen. Hän tarkastelee myös sitä, kuinka oppilaat neuvottelevat identiteetistä ryhmässä.

Kolmanneksi, sosiaalinen diskurssi persoonallisessa kirjoittamisessa painottaa kirjoittaja ja lukija, kommentoija suhteita. Kirjoittamista ei katsota vain sisäisenä prosessina kuten terapeuttisessa kirjoittamisessa, eikä kirjoittajaa erillisenä, sooloesittäjänä. Sen sijaan painotetaan vuorovaikutusta, näin siis persoonallisen kirjoittamisen olennainen osa perustuu vuorovaikutukseen ja jakamiseen. David Bleich uskoo että subjektiivisen ja sosiaalisen kokemuksen kategoriat voidaan liittää yhteen. Toisten kirjoittajien tekstien lukeminen saa kirjoittamat huomaamaan keitä itse asiassa ryhmässä on.

Ekspressiivinen painotus korostaa helpolla vain tiettyjä ilmaisumuotoja, mutta terapia-näkokulman myötä painopiste muuttuu sisäiseksi. Mutta sekä ekspressiivisessä että terepeuttisessa näkökulmassa painotus jää helpolla erillisen yksilön luovuuden, soliptiseksi. Sosiaalinen painotus avaa sen vuorovaikutuksen suuntaan.  (Gere 2001,205).

HILJAISUUS

Kirjoittamispedagogiassa on kuitenkin aina painotettu artikulointia ja kielen tuottamista enemmän kuin vetäytymistä ja hiljaisuutta. Tämä on johtanut vastakohtaan kirjoittamisen ja hiljaisuuden välillä; ekspressio ja oman äänen korostaminen, terapeuttisuus ja sosiaalisuus  – kaikki painottavat hiljaisuuden voittamista. Mutta vastakohta hiljaisuuden ja ilmaisun välillä on tarpeen ylittää.

Puhe/hiljaisuus opposition  sijaan hiljaisuutta on pidettävä puheen osana, kun puhe on dialogia siihen kuuluu kuunteleminen ja vaikeneminen.

Gere pyrkii konseptualisoimaan hiljaisuuden, tekemään siitä kirjoittamisen tutkimuksessa hyödyllisen käsitteen. Erotukseksi ”merkityksettömän ja äänettömän” mykkyyden tilasta voidaan ajatella myös negatiivista, vaivautuneesta  hiljaisuudesta ja positiivisesta hiljaisuudesta. Hienostuneisuus, tahdikkuus ja vaikeneminen (ks. Gadamer, Truth and Method). Se on potentiaalista hiljaisuutta, josta sanat nousevat. Voidaan puhua ilmaisevasta hiljaisuudesta osana dialogia, ja vastaavasti ”luonnottoman hiljaisuuden” vastaterminä voidaan puhua hiljaisuudesta kuunteluna. Shakespearen Kuningas Learissa Clarissan rakastava vaikeneminen on hiljaisuutta, jota isä Lear ei osaa kuunnella. Naisen vaikeneminen on oma lukunsa tässä. Naisen historiallinen vaientaminen. Toisaalta Focault sanoo,että hiljaisuus suojaa valtaa, ja toisaalta irrottautuvat sen otteesta. (Gere 2001, 206.)

Hiljaisuus ja mykkyys voi liittyä kokemukseen, että omat kokemukset eivät kuulu haluttavaan diskurssiin.

”Positiivisempi näkökulma hiljaisuuteen on mahdollista, jos näemme sen osana dialogia pikemminkin kuin puheen vastakohtana”. Ks Wayne Bothin The Company We keep teoksessa esitetty huomio hiljaisuudesta ja lukemisesta.

D.Gordon Rohman on lanseerannut termin pre-writing, joka painottaa hiljaisuutta meditaationa ja kirjoittamista valmistelevana prosessina, Hänen mukaansa kirjoittaminen on ”henkilökohtaisesti muunnettu tapahtuman kokemus, ja mietiskelyn hiljaisuus sitoo sydämen ja sielun siihen mitä mietitään”. (Pre-writing… ks. Ccc 16 (-65) )

Gere 2001,208).

Elbow puolestaan sanoo, että hiljaisuus mahdollistaa kirjoittajaa kokoamaan kykynsä. Painottaen  hiljaisuuden voimaannuttavia ja produktiivisia puolia. Monet muutkin sitovat hiljaisuuden produktiivisuuden kehyksiin.

Hiljaisuuden esteettiset lähteet

Persoonallinen kirjoittaminen ”kuttuurisena esityksenä” – nämä kulttuuriset esitykset ovat Barbara Mayerhofin mukaan ”ilmitulemisen mahdollisuuksia, erottamasti omana itsenä olemisen esityksiä,  tuomme itsemme esiin sellaisena kuin olemme toisten silmissä. Ja ilman sitä epälemme jopa omaa olemassaoloamme. Kulttuuriset esitykset ovat reflektiivisiä sikäli että niissä näytämme itsemme itsellemme. Oman draamamme sankareina.  (Gere 2001, 210.)

Geren mukaan kokemuksista kirjoittaminen ei kuitenkaan merkitse kuin rajattua osaa olemassaolon kokonaisuudesta, se jättää suuren osan kontekstista taakseen. Emme koskaan voi kertoa koko tarinaa, eikä kokemusta sellaisenaan voi välittää, ja kuten Gere kirjoittaa se saattaa aiheuttaa persoonallisen kirjoittamisen suhteen ongelmia.

Hyvä tapa kirjoittajalla on hankkia hiljaisuuden esteettisiä resursseja toisilta kirjailijoilta. Kuten Elbow sanoo: ”Se mikä tekee kirjoittajasta hyvän ei ole se mitä hän laittaa lauseisiin, vaan se mitä hän jättää pois”(Gere 2001, 212).

Eettiset hiljaisuuden resurssit

Persoonallisessa kirjoittamisessa Gere käsittelee ”kokemuksia joista on liian tuskallista kertoa”  (Gere 2001,214

(Risto Niemi-Pynttäri)