1 Mitä lauseilla voi tehdä?

by Risto Tapani Niemi-Pynttäri last modified Sep 12, 2016 08:41 AM

Kirjailija Annie Dillard kertoo teoksessaan Writing Life (1989) tarinan siitä, kuinka eräs opiskelija kerran kysyi hänen kollegaltaan: ”Luuletko, että minusta voisi tulla kirjailija?” Kollega vastasi: ”No, pidätkö lauseista?” Opiskelija yllättyi kysymyksestä, mutta Dillard piti sitä osuvana. Hänen mielestään kirjailijaksi alkaakseen vaaditaan ennen kaikkea tuntumaa kirjoittamisen perusaineksesta: lauseista.

Kun Gustave Flaubert etsi oikeaa sanaa tiettyyn tilanteeseen, hän ei etsinyt vain loistavaa sanaa. Hän etsi sanoja, jotka asetettuna tarkalleen oikeanlaiseen yhteyteen toisten täsmälleen omilla paikoillaan olevien sanojen kanssa, piirsivät aikaan ja paikkaan sopivan hahmon. Järjestystä vailla oleva sanojen rimpsu ei kerro vielä mitään, sillä yksittäinen sana voi viitata mihin suuntaan hyvänsä tai ei mihinkään. Sanat saavat ilmaisuvoimansa toinen toisiinsa liittyvistä sidoksista ja suhteista; ne kukoistavat silloin kun ne ovat asettuneet oikeille paikoilleen lauseessa.  Anthony Burgess ilmaisee tämän romaanissaan Ender by Outside (1968): “And the words slide into the slots ordained by syntax, and glitter as with atmospheric dust with those impurities which we call meaning.” (Ja sanat liukuvat lauserakenteen säätämille paikoilleen, jossa merkityksiksi nimeämämme avaruuspölyn kaltaiset epäpuhtaudet saavat ne kimmeltämään.)

Lauseessa sanoilla on tehtäviä - ne ovat subjekteja ja objekteja, ne kuvailevat ja ottavat kantaa siihen millainen maailma on. Lauseiden vastaanottajat voivat puolestaan pohtia ja ihailla niitä tai väittää niitä vastaan.  Stanley Fish kertoo etsivänsä hyviä lauseita samaan tapaan, kuin joku haluaa nähdä harvinaisia lintuja tai joku toinen julkisuuden henkilöitä. Hän toivoo löytävänsä henkeäsalpaavan hyviä lauseita, sellaisia jotka saavat ällistelemään: “Ihmeellistä, siinäpä vasta lause!” Hyvistä lauseista on koottu kotisivuja: “Kaikkien aikojen parhaat lauseet”, “Lauseet, joita rakastamme”, “Parhaat ensimmäiset lauseet”, “Parhaat viimeiset lauseet”. Näiden sivujen lauseiden valintakriteereinä ei ole käytetty niiden poliittisia, sosiaalisia tai filosofisia ansioita, vaan pelkästään huikeaa taituruutta, jota niiden muodostaminen osoittaa. Osuvia lauseita voi Fishin mielestä verrata vaikkapa kilpaurheilun huippuhetkiin kuten loistaviin donkkauksiin koripallossa tai uskomattomiin koppeihin pesäpallossa. Hänen mukaansa huippulauseet ovat sellaisia, joiden muodostamiseen emme koe itse pystyvämme, vaan voimme vain ihaillen ihmetellä ja analysoida niitä.

Hyviin lauseisiin voi törmätä silloinkin, kun ei etsi niitä. Fish kertoo kuinka hän automatkalla kuunteli radiosta filmitähti Joan Crawfordin haastattelua. Haastattelija kysyi näyttelijättäreltä miksi tämä pukeutuu ylellisesti myös arkisissa tilanteissa. Crawford vastasi:  “If you want to see the girl next door, go next door.” (Jos haluat nähdä naapurin tytön, mene naapuriin.)  Hänen lauseensa voima nojaa tunnettuun ilmaisuun “naapurin tyttö”, jolla viitataan tavalliseen tyttöön.  Crawford muutti lauseen merkityksen kirjaimelliseksi kehottaessaan “menemään naapuriin”, siis konkreettiseen paikkaan, josta löytyy tavallinen tyttö tähden sijasta.

Fish poimii esimerkin hyvästä lauseesta myös The Magnificent Seven (1960) -elokuvasta. Siinä rosvojoukon johtaja perustelee, miksi hän ei saa tunnonvaivoja siitä, että ryöstää pienviljelijän omaisuutta: “If God didn’t want them sheared, he would not have made them sheep.” Sanatarkasti lauseen voisi kääntää näin: Jos Jumala ei olisi halunnut niiden tulevan kerityksi hän ei olisi luonut niitä lampaiksi. Mieleni tekee kääntää lause suomeksi myös näin: Jos Jumala ei olisi halunnut niiden tulevan kynityksi, hän ei olisi luonut niitä lampaiksi (jolloin viitataan maanviljelijöihin, jotka “lampaina” eivät pystyneet puolustamaan omaisuuttaan, vaan antoivat “kyniä” itsensä). Lauseen iskevyys perustuu Fishin mukaan sen sananlaskumaiseen viisauteen ja lopullisuuteen, jotka yhdistyvät lauseenosien samankaltaisuuteen: kieltomuoto  sekä  tietyt  kirjaimet ja toisiaan muistuttavat sanat (“didn’t want” ja “would not have” sekä “sheared” and “sheep”) esiintyvät lauseen molemmissa puoliskoissa. Lauseen huipentaa vielä se, että vastaanottaja tietää jo sanan “keriä” kuullessaan, että “lammas” tulee väistämättä mainituksi.

Myös lapset voivat muodostaa hyviä lauseita. Erääseen kouluun toimitettiin suuri laatikko, jonka lähettäjästä tai sisällöstä kukaan ei tiennyt mitään. Opettaja pyysi oppilaita kirjoittamaan laatikosta. Neljäsluokkalainen tyttö aloitti tarinansa näin: “I was already on the second floor when I heard about the box.” (Olin jo toisessa kerroksessa, kun kuulin laatikosta). Fishin mukaan lause herättää lukijan mielenkiinnon, koska se osoittaa kertojan olevan keskellä tapahtumia, joita ei vielä paljasteta. Myös mystisen laatikon osuus tuleviin tapahtumien kulkuun jää vielä salaisuudeksi, miksi lukija haluaa tietää enemmän.

Yksi Fishin suosikkilauseista liittyy kouluhartauden johtosta käytyyn oikeusprosessiin. Korkeimman oikeuden päätöksellä tuomittiin menettely, jossa koulun valmistujaisjuhlissa oli luettu juutalainen rukous. Perusteluissa todettiin muun muassa, että vaikka rukouksen sisältö ei ollut kiihkoileva eikä se vaatinut opiskelijoilta – jotka halutessaan saattoivat suhtautua siihen välinpitämättömästi – mitään toimenpiteitä, rukouksen lukemista voitiin kuitenkin pitää psykologisesti painostavana. Tämä oli liikaa tuomari Scalialle, jonka mielestä suhtautuminen lainsäädännön uskontoihin liittyviin pykäliin oli niin monimutkaista, että ne olivat vaarassa muuttua sisustuselementeiksi. Tämän vertauksen jälkeen hän puuskahti: “Interior decorating is a rock-hard science compared to psychology practiced by amateurs.” (Sisustaminen on kivenkovaa tiedettä verrattuna amatöörien harjoittamaan psykologiaan.) Tämä lause toimii (englanninkielisenä) kuin ammus, jonka vauhti kiihtyy matkalla. Sen vaikutus perustuu verbien passiivimuodon (compared ja practiced) käyttöön: tiiviydessään ne eivät jätä puhujalle mahdollisuutta vetää henkeä, vaan viuhahtavat suoraan sekä semanttiseen että tosiasialliseen maaliinsa, Scalian vieressä istuviin (psykologian) amatööreihin. Fish toteaa, että hän ei arvosta Scalian lausetta sen edustaman mielipiteen perusteella, vaan nimenomaan sen teknisen taituruuden perusteella. Scalia latasi, tähtäsi ja laukaisi ennen kuin “uhrit” osasivat aavistaa mitä oli tapahtumassa.

Hyvät lauseet eivät ole vain hetkellisiä huippuelämyksiä, vaan ne lupaavat enemmän: tietoa ja kokemuksia siitä miten maailma on järjestäytynyt. Kielen avulla me voimme erotella ja käsitellä ympäröivän maailman ilmiöitä.

Fishin mukaan henkilö, joka osaa kirjoittaa lauseen, joka välittää monipuolisen viestin tarkasti lukijan tajuntaan, voi kirjoittaa mitä hyvänsä, esimerkiksi argumentteja, esseitä, tutkielmia tai romaaneja.  Roland Barthes on todennut, että diskurssissa ei ole mitään sellaista, jota ei olisi myös lauseessa: laaja diskurssi on pitkä lause ja vastaavasti lause on lyhyt diskurssi.

Fish toteaa, että hyvien lauseiden havaitseminen ja muodostaminen ovat taitoja, jotka kulkevat käsi kädessä. Se, joka tietää mitä lainalaisuuksia kuolemattoman lauseen rakentamiseen tarvitaan, osaa myös analysoida muiden kirjoittamia hyviä lauseita ja vastaavasti hyvien lauseiden analysointi opettaa keinoja kirjoittaa sellaisia itsekin. Edellä mainitut taidot harjaannuttavat myös lukemaan lauseita.

Esimerkkinä lauseen analysoinnista Fish tarkastelee John Updiken kuvausta kunniajuoksuun johtaneesta lyönnistä amerikkalaisessa pesäpallo-ottelussa 1960-luvulla: “It was in the books while it was still in the sky.”    (Tapaus oli ennätysten kirjoissa, kun pallo oli vielä ilmassa.) Fishin mielestä lauseen tehokkuuden ydin on sana while, joka jakaa lauseen kahteen näennäisesti hyvin erilaiseen havaintoon. Lauseen alkuosa on metaforinen viitaten siihen, että tapausta tullaan varmasti jatkossa muistelemaan. Lauseen loppuosa “still in the sky,” on monimerkityksinen: pallo on ilmassa, koska se ei ole vielä maassa; pallo on ilmassa, koska sen liike on pysähtynyt myyttiseen hetkeen ja pallo on ilmassa, koska se tulee pysymään siellä aina ennätysten kirjoissa. Pinnalta katsoen lauseen alku- ja loppuosa ovat eri rekistereissä, alun viitatessa ottelun historialliseen hetkeen ja lopun kuvatessa pallon fyysistä sijaintia. Mutta loppujen lopuksi tämän lyhyen lauseen alun ja lopun rekisterit yhdistyvät: fyysinen toiminta ja sen muuttuminen myytiksi tapahtuvat yhtä aikaa. Kertoja saa sen aikaan hämäävän yksinkertaisen, yksitavuisista sanoista muodostuvan lauseensa myötä.

Fish antaa muutaman esimerkin siitä, miten edellä analysoitua lausetta voisi jäljitellä käyttäen lauseen keskellä sanaa, joka jakaa lauseen kahteen erilaiseen tilanteeseen, jotka kuitenkin lopulta yhtyvät ajallisesti:

 “It was in my stomach before it was off the shelf.” (Se oli vatsassani ennen kuin se oli otettu hyllyltä.)

“He had won the match before the first serve.” (Hän oli voittanut ottelun ennen ensimmäistä syöttöä.)

“They were celebrating while the other team was still at bat.” (He juhlivat, kun toinen joukkue vielä otteli.)

Fish painottaa, että lauseiden analysointi ja yritys jäljitellä niitä johtaa siihen, että osaamme arvostaa lauseita entistä syvemmin.