Skip to content. | Skip to navigation

Jyväskylän yliopiston Koppa

HUOM! Kopan käyttö päättyy 31.7.2024! Lue lisää.


Navigation

3. Ajatus ei olekaan tärkeintä

by Risto Tapani Niemi-Pynttäri last modified Sep 12, 2016 08:41 AM

Huomaa, ettei ole väliä, millaista kolmen sanan lausetta käytät pohjana. Ei ole väliä mitä harjoituksessa käyttämäsi lauseet sanovat; ei ole väliä, mikä niiden sisältö on. Oikeastaan, mitä tylsempiä lauseet ovat sisällöllisesti, sitä käyttökelpoisempia ne ovat oppimisen välineinä. Tylsien lauseiden parissa ei synny houkutusta lauseen sisältöön, vaan keskityt rakenteellisiin suhteisiin, jotka mahdollistavat millaisen sisällön tahansa. Konventionaalisesti ajatellaan, että sisältö tulee ensiksi, mutta jos haluat oppia muodostamaan lauseita, on sisältö laitettava sivuun ja annettava valta muodolle, jota ilman et voi alun alkaenkaan sanoa mitään.

Lopullisena tavoitteenasi on kirjoittaa vaikuttavasti sinulle tärkeistä asioista, mutta jos aloitat kirjoittamisen sisältö päällimmäisenä mielessäsi, et koskaan pysty tekemään ajatuksillesi verbaalista oikeutta. Voi kuulostaa paradoksaaliselta, mutta verbaalinen sujuvuus on tulosta tuntien harjoituksesta, jonka olet käyttänyt kirjoittamalla ”ei-mitään”, aivan kuten musiikillinen sujuvuus syntyy skaalojen harjoittelemisesta tunnista toiseen. Jotta lauseiden kirjoittamisesta tulisi helppoa ja sujuvaa, on harjoiteltava lauseilla, joilla on mahdollisimman vähän merkitystä. Parasta materiaalia harjoitteluun ovat hölynpöly-lauseet; sellaiset lauseet, joissa lauseen osat ovat loogisessa järjestyksessä, mutta joissa ei ole selvää merkitystä. Kielitieteilijä Noam Chomskylla on kuuluisa lause värittömän vihreät ideat nukkuvat raivokkaasti (colorless green ideas sleep furiously), jota hän käyttää esimerkkinä verbaalisesta yksiköstä, joka on kieliopillisesti täysin oikein mutta semanttisesti järjetön. Kieliopillisesti tekijä (ideat), verbi (nukkuvat) ja adverbi (raivokkaasti) ovat rakenteellisesti oikeilla paikoillaan. Lause on hölynpölyä, koska ideat eivät nuku ja nukkuminen on pikemminkin uinuvaa kuin raivoisaa toimintaa. Esimerkkilause on hyvin muodostettu rakennelma ilman merkitystä.

Chomsky asettaa vastakkain lauseet värittömät vihreät ideat nukkuvat raivokkaasti (colorless green ideas sleep furiously) ja raivokkaasti nukkuvat ideat vihreät värittömät (furiously sleep ideas green colorless), joista jälkimmäinen ei sisällä minkäänlaisia loogisia suhteita. Ensimmäistä lausetta pystyt käyttämään muodon rakenteena, jonka ”aukkoja” voi täyttää vaihtoehtoisilla sanoilla (mystinen valkoinen hehkulanka kuoriutuu hiljaisesti/ mystical white filament exfoliates silently) ja samalla opit jotakin siitä, mikä tekee lauseesta lauseen, kun säilytät saman rakenteen hölynpöly-lauseissa. Lauseella raivoisasti nukkuvat vihreät ideat värittömät ei voi tehdä mitään, ei siksi että sillä ei ole merkitystä, vaan siksi, että sillä ei ole muotoa. On totta, ettet löydä muodosta sisältöä, mutta sekin on totta, että ilman muotoa, sisältö ei pääse esiin. Kun yrität muodostaa esitystä, muoto syntyy ensin; muodot eivät lisää tiettyä merkitystä, mutta ne lisäävät merkityksen mahdollisuutta. Huolimatta tutusta sanonnasta, ajatus ei olekaan tärkeintä. Muoto, muoto, muoto ja ainoastaan muoto on tie siihen, mitä klassiset teoreetikot kutsuvat ”kekseliäisyydeksi” (invetion), taidoksi keksiä sanottavaa. Tutustuminen sisällöstä vapaaseen muotoon on hyvä keino opetella kirjoittamaan lauseita.

Toinen esimerkkitapaus. Aloita ensimmäisellä säkeistöllä Lewis Carollin ”Pekoraalia” (”Jabberwocky”):

 

”On illanpaisto, ja silkavat saijat

luopoissa pirkeinä myörien ponkii:

surheisna kaikk' kirjuvat lorokaijat

ja vossut lonkaloisistansa ulos vonkii.”

 (Kirsi Kunnas & Eeva-Liisa Manner, 1974.)

 

”Twas brillig, and the slithy toves

Dig gyre and gimble in the wabe;

All mimsy were the borogoves,

And the mome raths outgrabe.”

 

Muuta nyt hölynpölysanat järkeviksi (englanninkielisiksi) sanoiksi niin, että säkeistöstä muodostuu merkityksellinen kokonaisuus. Harjoitus on käyttökelpoinen, koska siinä ei ole sisältöä ohjaamassa kirjoitusta. On ainoastaan muoto, mutta se riittää.

 

Jos puhut englantia, tiedät, että on ainoastaan tietyn sanaluokan sanoja, jotka voi seurata sanaa twas. Exciting, evening, unfinished, urban, Texas tai hilarious voisivat toimia, mutta did – Twas did - ei voisi (ellet ole e.e. cummings). Ollaksemme hieman teknisempiä, kopula, kuten sana was, esittää tilan tai olosuhteen tai paikan, mutta ei sanallista apua, kuten sana did. Tämä muotoa koskeva tieto, rajoittaa sanavalintaa, jolla voimme korvata sanan brillig, mutta rajan sisällä on lukemattomia mahdollisuuksia. Tieto muodosta ilmoittaa, että fraasin the slithy toves voi muodostaa substantiivista ja adjektiivista (the whispering breezes, the agitated monkeys, the unhappy suburbanites, the beautiful lilies), mutta ei kahdesta substantiivista (the whispers breezes) tai kahdesta adjektiivista (the agitated beautiful vastoin kuin toimiva the agitated beauty). Samalla tavoin did seuraa ja tarkentaa verbin aikamuotoa, joten gyre ja gimble voidaan korvata sanoin sway and bounce tai breath and shine, tai tuhansin toisin yhdistelmin, mutta ei sanoin high and low tai bright and cheery.

 

Sanojen korvaaminen toisilla on helppoa. On vaikeampaa selittää miksi tiedät, kuinka ne korvataan, sillä se vaatii analyyttisen tajunnan päättelyä, jota olet tehnyt ajattelematta. Tämä on se askel, joka auttaa ymmärtämään muotojen maailmaa ja avustaa matkalla, joka päättyy, kun olet sen maailman äänioikeutettu ja informoitu kansalainen.

 

En tarkoita ”muodoilla” sanaluokkia tai muitakaan abstrakteja mekanismeja, vaan loogisia rakenteita ja sisäistä retoriikkaa, jonka avulla voi luoda sisältöjä. Loogisiin rakenteisiin olemme jo tutustuneet: suhteiden rakenne toimijan, toiminnan ja toiminnan kohteiden välillä. Retoriset rakenteet ovat argumenttien rakenteita (retoriikka on argumentoinnin taitoa); Nekin ovat muodollisia – abstrakteja, sisällöttömiä – , mutta ne ovat muotoja, jotka yhdistävät väitteitä yhteen monimuotoisemmiksi yksiköiksi, eivät niinkään muotoja, jotka muuttavat satunnaisia sanoja lauseiksi. Yhteyden ovat myös keskeisiä, mutta yhteydet ovat väitteen sisäisiä, eivät yhteyksiä, joiden täytyy olla olemassa, että väite voi esiintyä ylipäätään.

Gerarld Graff ja Cathy Birkenstein kutsuvat argumenttien rakenteita ”sabluunoiksi”. Heidän kirjansa otsikko They say/ I say (2006) identifioi yhden niistä. Tätä sabluunaa käyttävät puhujat ja kirjoittajat tietävät kuinka tiivistää konventionaalista viisautta aiheeseen, jonka kanssa ovat eri mieltä. ”They say that money talks, but I say money corrupts”. Voit kuvitella, että erimielisyys on ”luonnollista”, eikä vaadi muodollisia taitoja. Erimielisyys on opittu tapa, se on enemmän kuin sanoa ”ei”. Erimielisyyteen liittyy vasta–argumentin perustelua. Kuten Graff ja Birkenstein sanovat, ”they say/ I say” mahdollistaa kirjoittajan sekä tehdä väitteitä että ”kartoittaa ne väitteet, jotka ovat suhteessa muiden tekemiin väitteisiin.” On artikkelin saavutus, jos pystyt rakentamaan diskurssin niiden väitteiden ympärille, joita vastustat. Se on mahdollista harjoittelemasi muodon hallinnan avulla.

Vaikkakin argumentoinnin rakenteet ovat runsaslukuisempia, kuin lauserakenteiden muodot, on niitäkin rajallisesti; ne voidaan luetteloida, ne voivat lisätä argumenttien repertuaaria ja niitä voi käyttää sekä ajatusten keksimiseen että järjestämiseen. Luovuus on useasti asetettu vastakkain muodon kanssa, mutta todellisuudessa muodot ovat luovuuden moottori. ”Sabluunoillamme on luova ominaisuus. Ne auttavat opiskelijoita tekemään kirjoittaessaan valintoja, joita he eivät muuten tekisi tai edes tietäisi miten tehdä.” Graff ja Birkenstein sanovat. ”Kun kysymme opiskelijoilta kuinka kirjoitetaan lause muodon avulla, (he yleensä tässä vaiheessa vastustavat,) he poikkeuksetta keksivät vastalauseita, sisältöä, joka ei koskaan edes tullu heidän mieleensä ja he eivät koskaan olisi kirjoittaneet sellaista itsestään.”

Sama tapahtuu, jos annat itsellesi tehtäväksi kirjoittaa lauseen, jossa kolme tai jopa neljä aikamuotoa ovat rakennettu toisiinsa liittyvien toimintojen mukaan. Voit aloittaa helposta esimerkistä ”Söimme pizzaa” (We ate pizza). Kuvittelen sitten edeltävän tapahtuman ”kun olimme saaneet työn valmiiksi” (After we had finished the job). Sitten kuvittele tällä hetkellä tapahtuva ”ja nyt olemme valmistautumassa lähtemään kotiin” (and now we're getting ready to go home”. Lopuksi siirry tulevaan ”missä aiomme päättää päivän syömällä jäätelöä” (where we will finish the day eating ice cream). Tai voit aloittaa käänteisellä rakenteella: ”Had I been there,” ja kirjoita lause nyt valmiiksi käyttämällä ainakin kahta eri aikamuotoa lisää: ”Had I been there, I would have prevented them doing it and now I will have to clean up their mess.” Voit harjoitella tämän tehtävän avulla monella tavalla: aloittamalla tulevaisuudesta, josta liikut aikamuodoissa takaperin ”I will do this, although long before you proposed it, I had already made up my mind”; tai aloittamalla tästä hetkestä ”I reject the idea”, ja käyttää mennyttä ja tulevaa ”because you didn't consult with me, I reject the idea and will consider other options.” Variointia voi jatkaa loputtomiin ja kaikissa näissä variaatioissa tärkeää on muodon vaatimus, ei sisältö.

Voit päästä vieläkin lähemmäksi perustaa. Tee tehtävä, jossa täydennät lauseen, joka alkaa ”Had I.”

Esimerkiksi ”Had I known you were coming I would have baked a cake,” ”Had I read the book I would be able to answer the question,” ja ”Had I not been here, I wouldn't be so afraid.” Mieti nyt kuinka monenlaisilla sisällöillä voit täyttää tämän rakenteen? Vastaus on loputon määrä. Kuinka monta rakennetta on olemassa? Vain yksi. Sitten vaikea kysymys: Mikä muoto on? Mitä ”Had I” -lause tarkalleen ottaen on? Mitä tiedät lauseesta, kun kuulet tai luet sanat ”Had I”? Vaatii hieman aikaa vastata, mutta lopulta löydät vastauksen ja se on jotain tällaista: ”Had I” -lauseessa toiminta menneessä kytkeytyy myöhemmin tapahtuvaan tai tämän hetkiseen toimintaan, jossa olit mukana. Tämä hyvin abstrakti selostus on muodon selitys: Muotona se on tyhjä, mutta juuri sen takia – vapaana kaikista tietyistä sisällöistä – se on muotti, johon voidaan kaataa lukematon määrä sisältöjä. Voit harjoitella tällä tavalla lukemattomien muotojen avulla: ”Even though,” ”Were I to,” ”Notwithstanding that,” ”Depending on wether,” ”In the event that.” Kaikkii nämä rakenteet tekevät tietyn sisällön mahdolliseksi, mutta sisältöä ei voi tuottaa ripeästi rakenteista erillään. ”Even though” -lause - ”Even though I was exhausted, I watched another episode of Law & Order” - muodostaa monimutkaisen toteamuksen: se määrittelee kaksi toimintaa jotka seuraavat toisiaan, vaikka yleensä niiden ei pitäisi (jos olen uuvuksissa, minun pitäisi sammuttaa TV), ja lause ilmaisee tietoisuuden tilanteen outoudesta, ennen kuin tiedämme varmasti sen yksityiskohdat. Ilman ”Even though” -fraasia lauseen alussa, olisi olemassa kaksi väitettä jännitteisinä: Fraasin kautta jännite tunnistetaan ennen kuin väite syntyy. Aivan samoin kuin tietäessäsi mitkä sanat voivat täyttää aukot Carollin ”Jabberwocky” -runossa yksinkertaisesti seuraamalla runon muodon runkoa, tiedät myös millainen suhde väitteillä on, kun lausee seuraavat kaksi sanaa ovat ”even though”.

William Wordsworthin kuuluisa sonetti alkaa näin ”Nuns fret not at their convent's narrow room; / And hermits are contented with their cells; / and students with their pensive citadels.” Wordsworthin ydin on siinä, että se mitä nunnat (nuns), erakot (hermits) ja opiskelijat (students) tekevät, pikemminkin johtuu kuin vaikeutuu täyttämiensä muodon rakenteiden rajojen ansiosta; koska nämä rakenteet hillitsevät vapautta (ne syrjäyttävät ”liian vapauden painon”, sanoo Wordsworth), ne mahdollistavat liikkeet määritellyssä tilassa. Jos esittämäsi liikkeet ovat ennalta kirjoitetut ja rajoitetut – esimerkiksi jos jokaisen säkeen runossa täytyy sisältää kymmenen tavua ja riimiä ennalta määrätyn kuvion mukaan – jokainen liike kantaa täsmällistä merkitystä. Toisaalta, jos on olemassa loputon määrä esitettäviä liikkeitä, voi olla vaikeaa havaita jokaisen niiden merkitys. (Tämä on yksi informaatioteorian oivallus.) Siksi Wordsworth ilmoittaa iloisesti ”to be bound / Within the Sonnet's scanty plot of ground.” Juoni on niukka, koska se on rajoitettu, ja se on rajoitettu, jotta se voi generoida rajattomia merkityksiä.

Tämä on teologiani: Sinun tulee sitoa itsesi muotoihin ja muodot vapauttavat sinut. Kutsun tätä kirjoittamisen opiskelun Karate Kid -metodiksi. Vuonna 1984 kulttielokuva (hiljattain tehty uudelleen), päähenkilöä (Karate Kid) harjoitetaan suorittamaan täydellinen ottelu, mutta mielummin kuin ohjeistaakseen ottelun rytmejä ja vaatimuksia, hänen opettajansa pyytää häntä harjoittelemaan autojen vahaamista (”wax on, wax off”) ja aitojen maalaamista. Vaikka Kid uskoo, ettei opi mitään, hän oppii kaiken; hän oppii muodollisia liikkeitä, jotka ottelun lomassa käyvät häneltä luonnollisesti. Kuten verbaaliset muodot, jotka mahdollistavat ajattelun ja merkityksen, nämä fyysiset muodot mahdollistavat toiminnan sarjan, vaikka ne ovat pohjimmiltaan staattisia ja abstrakteja. Tiedä mikä tekee lauseesta enemmän kuin satunnaisen listan ja harjoittele rakentamaan lauseita ja selittämään mitä olet tehnyt, ja tulet osaamaan lauseen rakennuksen aina ja tiedät milloin kirjoittamasi ei ole laadukasta, vaan se on rappeutunut kasaksi erillisiä osasia.