Siirry sisältöön. | Siirry navigointiin

Jyväskylän yliopiston Koppa

HUOM! Kopan käyttö päättyy 31.7.2024! Lue lisää.


Navigation

Monikieliset kirjailijat

tekijä: Risto Tapani Niemi-Pynttäri Viimeisin muutos torstai 30. elokuuta 2012, 12.25


Laura Kyllönen
Monikieliset kirjailijat; kun kirjailija vaihtaa kieltä

Johdanto

Suurin osa maailman ihmisistä on vähintään kaksikielisiä , joten ei ole ihme, että maailmasta löytyy runsaasti myös kaksi- tai monikielisiä kirjailijoita. Kaksikielinen ihminen (bilingual) tarkoittaa ihmistä, joka puhuu kahta kieltä sujuvasti. Monikielinen (multilingual) taas tarkoittaa ihmistä, joka puhuu kolmea tai useampaa kieltä sujuvasti. Monissa tutkimuksissa on käytetty myös sanaa translingual, joka tarkoittaa ihmistä, joka elää kahden kielen välissä . Puhuessani monikielisistä kirjailijoista tässä esseessä, tarkoitan pääsääntöisesti juuri monikielistä sanan translingual merkityksessä, mutta koska en ole löytänyt sille vastinetta suomeksi, käytän siitä sanaa monikielinen, mutta se kattaa myös kaksikieliset kirjailijat. Monikieliset (translingual) kirjailijat voidaan jakaa kahteen eri ryhmään; ambilingual tarkoittaa kirjailijoita, jotka ovat kirjoittaneet ja julkaisseet teoksia yhdellä tai useammalla kielellä, monolingual translingual viittaa kirjailijoihin, jotka ovat kirjoittaneet yhdellä kielellä, mutta joka on eri kuin heidän äidinkielensä .

Kautta historian, aina keskiajasta saakka, kaksi- ja monikielisiä kirjailijoita on ollut ja he ovat myös kiinnostaneet tutkijoita ympäri maailmaa. Tämän esseen tarkoitus on esitellä, pintapuolisesti, mitä monikielinen kirjallisuus on ja erityisesti mitkä seikat vaikuttavat siihen, että kirjailija kirjoittaa useammalla kielellä tai vaihtaa kieltä äidinkielestään johonkin toiseen kieleen. Nämä asiat ovat erityisen lähellä omaa elämääni, sillä itsekin kirjoitan kahdella kielellä. Tämä seikka on saanut minut kiinnostumaan muista kirjailijoista, jotka ovat vaihtaneet kieltä ja on myös saanut minut tutkimaan asiaa.

On monia historiallisia tapahtumia, jotka ovat vaikuttaneet osaltaan siihen, että joistain maista on tullut monikielisiä, kuten esimerkiksi kolonialismi. Myös kirjailijat, jotka ovat joutuneet maanpakoon, ovat hyvin tyypillisesti kaksi- tai monikielisiä. Mutta muutkin, kuin historialliset seikat voivat vaikuttaa siihen, että kirjailija valitsee toisen kielen. Vieraassa maassa asuminen vaikuttaa monella siihen, että vaihtaa kieltä myös kirjoittaessaan, sillä käyttää sitä kieltä myös muilla elämän alueilla. Myös eri kielellä saatu koulutus tai kaksi- tai monikielisessä perheessä kasvaminen voi vaikuttaa asiaan. Osa kirjailijoista kokeilee kirjoittamista vieraalla kielellä kuitenkin vain siitä syystä, että se on hauskaa, tai käyttää sitä eräänlaisena kirjoitusharjoituksena, tai päästäkseen yli kirjoittamisen vaikeudesta.

Käytän tässä esseessä päälähteinäni Steven G. Kellmanin teosta Translingual imagination, Leonard Forsterin The Poet's tongue, Kristjana Gunnarsin Stranger at the door: Writer's and the act of writing sekä Jane Millerin esseetä Writing in a second language.

Monikielisyyden historiaa

Kaksi- tai monikielisiä kirjailijoita on aina ollut. Keskiajalla suurin osa koulutetusta eurooppalaisesta väestöstä oli vähintään kaksikielistä. Tämä johtui siitä, että lähes kaikki koulutus tapahtui latinaksi. Suurin osa keskiajan kirjailijoista kirjoittikin sujuvasti sekä latinaksi että omalla kansankielellään. Latina oli sen ajan tärkein kieli ja monille asioille ei edes ollut olemassa muuta tapaa ilmaista niitä kuin latinaksi . Runous oli pitkään yksi näistä, sillä aihepiirit, mallit ja kaavat olivat kaikki latinaksi, sen takia keskiajalla ei ilmestynytkään paljoa pelkkää kansankielistä runoutta .

Koska kirjailijat keskiajalla olivat yleensä kaksikielisiä, on siihen aikaan julkaistu paljon runoutta, jossa latinaa ja kansankieltä käytetään sujuvasti yhdessä. Leonard Forster väittää, että keskiajalla kielen valintaan ei vaikuttanut niinkään kirjailijan kansallisuus, vaan kielen valinta liitettiin eri kirjallisuus genreihin, tiettyjä kieliä käytettiin tietynlaisessa kirjallisuudessa . Tämä on muuttunut sittemmin hyvin paljon ja termi "linguistic loyalty" on otettu kielitieteessäkin käyttöön. Termi tarkoittaa uskollisuutta omalle äidinkielelle. Tällä kielellisellä uskollisuudella on erityisen suuri merkitys Afrikassa ja muissa paikoissa, jotka ovat joutuneet siirtomaavalloiksi, sillä kielten välinen hierarkia on suuri .

Renessanssin ja barokin aikana julkaistiin paljon monikielistä kirjallisuutta, sillä se takasi enemmän lukijoita. Monikielinen kirjallisuus tarjosi myös vaihtelua yksikielisiin teoksiin verrattuna. Monet barokinaikaiset runoilijat kirjoittivat samasta aiheesta, mutta eri näkökulmasta, ja yleensä nämä eri näkökulmat tuotiin esiin eri kielillä. Tämä lisäsi lukijoiden ihailua ja kiinnostusta monikielistä kirjallisuutta kohtaan .

Leonard Forsterin mukaan monikielinen kirjallisuus on vaikuttanut myös kansankielisten runousoppien muodostumiseen, sillä monet barokinajan runoilijat käänsivät omia latinankielisiä runojaan omalle kansankielelle, jolloin he toivat kansainvälisiä malleja ja trendejä maanmiestensä saataville .

Monikielinen kirjallisuus ja siihen vaikuttavat tekijät ovat muuttuneet paljon keskiajasta lähtien. Sodat, maastapako ja siirtomaavallat ovat olleet omiaan vaikuttamaan kielen valintaan. Asenteet vieraita kieliä kohtaan ovat muuttuneet kun uskollisuus omaa kieltä kohtaan on kasvanut, ja tähän on vaikuttanut vahvasti myös kansallisuusaate . Myös latinan aseman heikentyminen yleiskielenä ja vähitellen pois käytöstä, on vaikuttanut paljon siihen miten vieraisiin kieliin suhtaudutaan.

Siirtolaisuus ja kolonialismi

Kun aikaisemmin kirjailijat ovat vaihtaneet kieltä kirjoittaessaan, monille se oli enemminkin työkalu tai esteettinen valinta, monille muille kirjailijoille tämä valinta ei kuitenkaan ole ollut mitenkään itsestään selvä. Historialliset tapahtumat kuten sodat, nälänhätä, kolonialismi ja poliittiset vainot ovat aiheuttaneet sen, että miljoonat ihmiset ovat joutuneet muuttamaan pois kotimaastaan. Tämä vaikuttaa suuresti myös kirjailijoihin, ja monet heistä ovatkin joutuneet opettelemaan uuden kielen ja ovat ennen kaikkea opetelleet kirjoittamaan tällä vieraalla kielellä. Vaikutukset kirjailijoihin ovat kuitenkin olleet hyvin erilaisia.

Steven Kellman väittää, että iso osa monikielisyyttä kirjallisuutta on niin kutsuttua siirtolaiskirjallisuutta. Kirjailijat ovat joutuneet tilanteeseen, johon heillä on hyvin vähän mahdollisuutta vaikuttaa. Kellman sanoo, että on myös yleistä, että juuri siirtolaiskirjailija loistaa vieraalla kielellä kirjoittaessaan. Ulkoisista seikoista johtuvat syyt, kuten siirtolaisuus, johtavat siis siihen, ettei kielen valinta ole aina itsenäinen valinta eikä ilmaus itsenäisyydestä kuten ehkä aikaisemmin on ollut.

Kristjana Gunnars kirjassaan Strangers at the Door kirjoittaa, mitä tarkoittaa olla kirjailija, joka on joutunut muuttamaan pois kotiseudultaan. Hän sanoo: " to be a diasporic writer today: that is, a writer living away from her homeland and perhaps writing in a foreign language, but for whom the original tribe or place or home contains the site of her imagination."

Esimerkiksi jollain vähän puhutulla afrikkalaisella kielellä ei ole paljoakaan järkeä kirjoittaa missään muualla kuin missä sitä kieltä puhutaan. Mutta aihepiirit ja inspiraatio saattavat hyvinkin olla omasta kulttuurista lähtöisin. Kaikille kielen vaihtaminen ei siis ole lähelläkään itsenäistä valintaa, vaan pakon edessä tapahtuva valinta. Gunnarsin väite viittaa mielestäni siihen, että monille siirtolaiskirjailijoille inspiraatio tulee omasta, alkuperäisestä kulttuurista eikä niinkään siitä kulttuurista, jossa he elävät. Monet kirjailijat ovatkin kirjoittaneet omasta kulttuuristaan tai kokemuksistaan siirtolaisena. Esimerkiksi Eva Hoffman kirjoitti kirjassaan The Promised Land kokemuksistaan joutuessaan muuttamaan Puolasta Kanadaan juutalaisten vanhempiensa kanssa .

Afrikassa kolonialismi ja epäjärjestys ovat olleet omiaan vaikuttamaan siihen, että moni kirjailija on joutunut kirjoittamaan vieraalla kielellä. Esimerkiksi apartheidin jälkeisessä Etelä-Afrikassa on 11 virallista kieltä. Monissa muissa Afrikan maissa tilanne on samankaltainen, koko maanosassa puhutaan noin tuhatta alkuperäiskieltä, monia eurooppalaisia kieliä, arabiaa sekä useita creole- ja pidgin-kieliä. Kun eri kieliä on jo noin paljon, ja niillä omat hierarkkiset asemansa, ei ole siis mikään ihme, että monia kirjailijoita on arvosteltu siitä, että he kirjoittavat jollain eurooppalaisella kielellä, sortajien kielillä. Tällaisia kirjailijoita ovat muiden muassa Chinua Achebe, Camara Laye, Es'kia Mphahlele, and Wole Soyinka. Chinua Achebe on mielenkiintoinen tapaus, sillä hän on nigerialainen, mutta asuu nykyään Yhdysvalloissa. Hän kirjoittaa Nigeriasta englanniksi, kielellä, joka ei ole alkuperäinen hänen kotimaassaan ja vain vähemmistö siellä puhuu englantia .

Steven Kellman sanoo:"…it is colonialism, European domination not only of Africa's economies and politics but its cultures as well, rather than relocation that accounts for most translingualism within the continent itself - the fact that much of its most important literature is written in English, French, and Portuguese rather than Xhosa, Hausa, or Dinka."

Myös monissa kaksi- tai monikielisissä Euroopan maissa kielen valinta on lähes aina poliittinen valinta. Kun toiset valitsevat suuret kielet, kuten englannin, ranskan ja portugalin, toisille uskollisuus alkuperäiskielille on tärkeämpää. Suurilla kielillä kirjoittamisella on tietenkin hyvin käytännöllisiä vaikutuksia: "Metropolitan languages offer international prestige, a vast pool of readers, and a repertoire of styles and genres that might be lacking in local tongues."

Steven Kellmanin mukaan kielen valintaa käytetään myös tietoisesti puolustamaan jonkun tietyn yhteisön identiteettiä. Esimerkiksi moderni hepreankielinen kirjallisuus työntää juurensa siihen, että monet kirjailijat kuten S. Y. Agnon, Chaim Nachman Bialik, Shaul Tchernichowsky, ja muut valitsivat hepreankielen jiddishin, puolan ja saksan sijaan. Tällä valinnalla he halusivat luoda ja vahvistaa uutta aikakautta juutalaisessa kulttuurissa . Steven Kellmanin mukaan myös Irlannissa gaelinkielen käyttäminen, sekä Espanjassa baskinkielen käyttö vahvistavat yhteisöllisyyttä kieltämällä vallitsevien kielten, kuten englannin ja espanjan, poliittisen ja kulttuurisen vallan, vaikka nämä kielet ovatkin useasti kirjailijoiden ensimmäiset kielet.
Kielen valinta on siis tärkeä osa, ei ainoastaan kirjailijan identiteettiä vaan osa kokonaisten yhteisöjen ja kansojen identiteettiä.

Uutta identiteettiä etsimässä

Monelle kirjailijalle vieraalla kielellä kirjoittaminen tarkoittaa kuitenkin myös uuden, henkilökohtaisen identiteetin löytämistä. Steven Kellman sanoo, että monelle kirjailijalle on myös tavallista julkaista eri nimellä kirjoittaessaan vieraalla kielellä. Esimerkiksi Karen Blixen, joka kirjoitti nimellä Isak Dinesen kun hän kirjoitti englanniksi. Intialainen Kamala Das taas kirjoitti tällä nimellä englanniksi, mutta äidinkielellään malayalamiksi kirjoittaessaan hän oli Madhavikutti .

Monille vieraalla kielellä kirjoittaminen toimii myös eräänlaisena vieraannuttajana tekstiin. Anton Shammas sanoo kirjoittaessaan hepreaksi, äidinkielensä arabian sijaan, hän pystyy etäännyttämään itsensä tekstistä. Hän sanoo eräässä haastattelussa: "You cannot write about the people whom you love in a language that they understand; you can't write freely. In order not to feel my heroes breathing down my neck all the time, I used Hebrew."

Kellman väittää, että monilla afrikkalaisilla kirjailijoilla on samankaltaisia ajatuksia ja siksi he kirjoittavat jollain muulla kun omalla äidinkielellään . Kellman kirjoittaa: "For Rao, as for the Tamil-speaker R. K. Narayan or the Ibo-speaker Chinua Achebe, the use of English as a literary medium is a tonically- and doubly- alienating experience. It creates a new persona that is distant from both the native culture and the dominant Anglophonia .

Jane Miller esseessään Writing in a Second Language sanoo:
"It …seems …to suggest that the constraints and difficulties involved in writing in a second language may release creativity in the using of language, may even be responsible for the originality and power of some of the work of these writers."

Tässä hän viittaa lähinnä Joseph Conradiin, Samuel Beckettiin sekä Vladimir Nabokoviin, joita hän käyttää esimerkkinä sellaisista kirjailijoista, jotka ovat tietoisesti valinneet vieraan kielen. Miller sanoo:" For each of these writers the shift to another language coincided with a release into the possibilities of the new and welcome identities, new subject matter and new attitudes to that subject matter."

Päätäntö

Olen esseessäni pyrkinyt tuomaan esiin syitä miksi kirjailija kirjoittaa muulla kuin omalla äidinkielellään. Toki syitä voi olla yhtä monta kuin on kirjailijoita maailmassa, mutta olen halunnut tuoda esiin lähinnä sellaisia syitä, jotka koskevat yhtäaikaisesti montaa kirjailijaa. Asenteet kieliä kohtaa ovat muuttuneet valtavasti sitten keskiajan, jolloin latinan oli niin sanottu lingua franca. Keskiajalla ja sen jälkeenkin kirjailijat kirjoittivat latinaksi, joka ei ollut heidän äidinkielensä, sillä kansankielillä ei voinut ilmaista kaikkia asioita. Sittemmin kansallisuusaate ja uskollisuus omaa äidinkieltä kohtaan nousivat esiin. Sodat, siirtolaisuus, kolonialismi ja monet muut historialliset tapahtumat ovat aiheuttaneet sen, että monesta maasta on tullut kaksi- tai monikielinen.

Toisille kielen valinta on poliittinen kannanotto, toisille yhteisöllisyyden vahvistaminen, jollekin se toimii etäännyttämiskeinona ja toisille se on vain hauskuutta, kokeilunhalua ja tyylittelyä. Vieraalla kielellä kirjoittaminen on kuitenkin monelle kirjailijalle uusien identiteettien etsimistä ja löytymistä, ja näiden identiteettien mukana tulleiden uusien aiheiden ja näkökulmien tutkimista.





Lähteet:
Ashcroft, Griffiths and Tiffin, The Empire Writes Back, Routledge, London and New York, 1989
Forster, Leonard, The Poet's Tongue, Cambridge University Press, London, 1970
Gunnars, Kristjana. Stranger at the Door : Writers and the Act of Writing.
Waterloo, ON, CAN: Wilfrid Laurier University Press, 2004
Israel, Nico, Outlandish: Writing between Exile and Diaspora, Stanford University Press, California, 2000
Kellman, Steven G., Translingual Imagination, University of Nebraska Press, USA, 2000
Miller, Jane, Writing in a Second Language in Many Voicess: Bilingualism, Culture and Education, Routledge & Kegan Paul, London, 1983