Mielekäs oppiminen

tekijä: Leena Riitta Kaarina Hiltunen Viimeisin muutos perjantai 11. joulukuuta 2009, 10.39

Oppimisen pitäisi aina olla mielekästä. Alunperin Jonassen [33] määritteli mielekkään oppimisen seitsemällä ominaisuudella: aktiivisuus, konstruktiivisuus, yhteistoiminnallisuus, tavoitteellisuus, vuorovaikutuksellisuus, tilannesidonnaisuus ja itseohjautuvuus. Nevgi ja Tirri [66] lisäävät omassa tutkimuksessaan listaan vielä yksilöllisyyden. Ruokamo ja Pohjolainen [80] lisäsivät listaan vielä yhden ominaisuuden, siirtovaikutuksen (ja he yhdistivät vuorovaikutuksellisuuden ja yhteistoiminnallisuuden yhdeksi ominaisuudeksi). Seuraavat kahdeksan ominaisuutta määrittelevät pohjan kaikelle oppimiselle.

  • aktiivisuus: opiskelijat ovat aktiivisia toimijoita osallistuen opittavan tiedon tuottamiseen; opiskelijat itse vastuussa omasta oppimisestaan
  • konstruktiivisuus: opiskelija on aktiivinen tietojen ja taitojen rakentaja; opiskelija rakentaa uutta tietoa aikaisemman tiedon pohjalta; luo keskustelemalla yhteistä ymmärrystä uusista asioista ja siten rakentaa uutta tietoa
  • yhteistoiminnallisuus: opiskelijat työskentelevät yhdessä ja rakentavat uutta tietoa yhteistyössä toistensa kanssa käyttäen hyödyksi toistensa tietoja ja taitoja; muodostavat oppijayhteisön, jossa keskistä vuorovaikutus ja yhteinen toiminta; yhteisten keskustelujen ja tehtävien hyödyntäminen; tavoitteena dialogisuus
  • intentionaalisuus eli tavoitteellisuus: opiskelija määrä ja asettaa itse omat tavoitteensa; vastuu tavoitteiden saavuttamisesta opiskelijalla itsellään; opiskelijat yrittävät aktiivisesti ja halukkaasti saavuttaa asettamansa tavoitteet
  • kontekstuaalisuus eli tilannesidonnaisuus: oppimistehtävät liittyvät opiskelijan todelliseen elämään tai ne ovat todellisen elämän simulaatioita; opiskeltavat asiat nivoutuvat muihin elämänalueisiin, jolloin opitut asiat siirrettävissä myös muille elämänalueille, kuten työhön ja vapaa-aikaan
  • reflektiivisyys eli itseohjautuvuus: opiskelijat ilmaisevat mitä he ovat oppineet ja tarkastelevat oppimisprosessin edellyttämiä ajatteluprosesseja ja päätöksiä; opiskelijat analysoivat itse omaa oppimistaan ja ottavat siitä yhä enemmän vastuuta; apuna erilaiset itsearviointimenetelmät, kuten oppimispäiväkirjat tai itsearviointitehtävät
  • yksilöllisyys: mm. opiskelijan aiemmista tiedoista, taidoista, osaamisesta ja motivaatiosta johtuvien erojen huomioiminen toteutuksessa
  • siirtovaikutus eli transfer: opittavan asian soveltaminen muihin opittaviin tai jo opittuihin asioihin; opitun asian käyttäminen uusissa yhteyksissä