Realistinen perhedraama

Norjalaista Ibseniä (1828 – 1906) pidetään draamakirjailijana, jolle keskeistä on sosiaalisten ja yksilöllisten ongelmien realistinen käsittely.  Esimerkiksi Nukkekoti kertoo naisesta, jolle koti ei ole enää riittävä elämän ympäristö. Se oli aikansa puhutuin näytelmä.  Ibseniläinen draama liittyy perhedraamojen traditioon. Näyttämönä ovat kalustetut porvariskotien huoneet. Jokainen henkilö on sidottu perheeseensä - ilma on seisovaa ja taustalla vaikuttaa käsittelemätön ongelma.

Teollistuminen synnytti sosiaalisia muutoksia. Perheessä se merkitsi sitä, että mies oli kodin ulkopuolella työssä ja altis epäonnistumiselle. Miehen asemaa perheen päänä ei uhannut vaimo vaan työmarkkinat. Nukkekoti huipentaa tämän asetelman, vaimon omapäiset toimet horjuttavat miehen asemaa töissä. Kun realismin myötä kirjallisuuden tehtäväksi tuli herättää keskustelua ajankohtaisista sosiaalisista ongelmista, Ibsenillä oli silmää paljastaa näitä ongelmia perheen sisällä. Hänen aikalaisensa, Freud, käsitteli paljolti samanlaisia perheen ongelmia.

Ibseniä kiinnosti nykyhetki, toisin kuin romanttisia kirjailijoita. Vanhempana hän luki vain sanomalehtiä, ei enää kirjoja. Tämä kertoo uuden ajan kiinnostuksesta informaatiota kohtaan, uutiset toivat nopeasti tiedot tapahtumista, onnettomuuksista, poliitiikasta ja markkinoiden muutoksista. Ibsenin ajankohtaisten näytelmien juonet eivät kuitenkaan ole journalistisia, silti näytelmät sisältävät runsaasti lehdestä löytyneitä tapahtumia. Niihin viittaaminen antoi katsojalle vaikutelman nykyhetken todellisuudesta.

Ibsen oli tarkasti perillä yhteiskunnallisesta tilanteesta. Kun Ibseniltä kysyttiin, onko hän sosialisti tämä kertoi tehtäväkseen kuvata ihmiskuhtaloita. Mutta ihmisiä kuvatessaan hän on päätynyt lähes samanlaisiin huomioihin kuin sosialistit, samalla hän sanoi, että sosialismista ei koskaan tule hänen näytelmiensä teemaa.

1900-luvun modernistinen kielivirtuoosi, James Joyce, ihaili erityisesti Ibsenin kieltä. Sanotaan, että Ibsen kehitti omanlaisensa dialogin:  sitä ymmärtää kuin vierasta murretta, se on helppo ymmärtää mutta tarkemmin kuunneltuaan siitä paljastuu koko ajan yllättäviä vivahteita. Juuri tämä kiehtoi Joycea.

Ibsenin draamojen kieli yhdistää realistisen pinnan ja sen alle kätkeytyneen symbolisen rakenteen. Realistinen pinta on aivan valokuvamainen, mutta pinnan alla on kaikki se hahmoton ja tiedostamaton, jota konkreettisten seikkojen avulla pyritään tavoittamaan.

Ibsenin näytelmien ympärisö on usein sosiaalisesti määrittynyt – usein se on pieni rannikkokaupunki.  Rahatalouden merkitys näkyy tarkasti. Mutta tämän takaa näkyy samalla toinen maailma, ihmisten toiveiden ja pelkojen maailma, jota usein edustaa näkymä ikkunasta ulos.

Emma Goldman, The Social Significance of the Modern Drama (1914) teos löytyy verkosta osoitteesta: http://sunsite.berkeley.edu/Goldman/Writings/Drama/