Skip to content. | Skip to navigation

Jyväskylän yliopiston Koppa

HUOM! Kopan käyttö päättyy 31.7.2024! Lue lisää.


Navigation

Hermojen draama

by bubbeli — last modified Sep 28, 2009 12:18 PM


strindberg
Richard Bergh: August Strindbergin
muotokuva (1905)
August Strindbergin (1849 –1912) aika Euroopassa sijoittui valtiollisesti rauhalliseen vallankumousten ja sotien väliseen aikaan. Strinbergin elämä tuona aikana oli kuitenkin pelkkää kuohua.

Hän oli julkinen ja sensaatiomainen hahmo, tunnetuin ruotsalainen kirjailija. On kuvaavaa, että ruotsalainen kirjallinen eliitti ei koskaan suostunut myöntämään hänelle Nobel –palkintoa. Silti Strindbergin vaikutus eurooppalaiseen vuosisadan vaihteen draamaan oli valtava.

Strindbergin Faderen( Isä 1887) ja Fröken Julie (Neiti Julie 1888) vastasi odotuksiin; naturalistisen draaman ensimmäiset onnistuneet ja vaikuttavat teokset tulivat ruotsalaiselta Strindbergiltä. Hän oli onnistunut yhdistämään naturalistisen tulkinnan ihmisessä vallitsevista veren voimista draaman lakeihin. Isässä mies tulee mielenvikaiseksi, koska vain äitiys oli tuolloin fyysisesti kiistatonta. Mies ei voinut saada positiivista ja kiistatonta varmuutta siitä että hän ylipäätään on lapsensa isä. Neiti Juliessa jo alkuasetelma on ilmaiseva: ibseniläistä draamaa vaivanneiden olohuoneiden tilalla on pelkistetty keittiö. Siellä fyysisesti vastustamaton, energinen palvelija Jean, viettelee Neiti Julien. Tapahtumien seurauksena hieno ja neuroottinen kartanoneiti ajautuu tämän johdosta itsemurhaan.

Näiden naturalististen läpimurtojen jälkeen Strindbergin asenne naturalismiin muuttui. Uuden aikakauden tyylinä esiintynyt naturalismi jäikin lyhyeksi vaiheeksi draaman historiassa. Strindberg kiinnostui mystisismistä. 1890 -luvulla hänen nuoruusvuosiensa pietistinen uskonnollisuus heräsi uudestaan. Ranskaksi hän kirjoitti Infernon (1890), joka oli omaelämäkerrallinen kuvaus syyllisyydentunnon ja vainoharhaisuuden umpikujasta, sekä kääntymyksestä. Vastaava muutos tapahtui draamassa Till Damaskus (Tie Damaskokseen, 1898), siinä katuva ihminen kohtaa vaelluksellaan ne ihmiset, joille on tullut tehneeksi väärin. Strindbergin draamallinen ratkaisu oli hämmästyttävä, ns. hyvin tehty naturalismi jää täysin taakse. Aristotelisen draamarakenteen sijaan hän hakee uutta muotoa keskiaikaisesta kirkkonäytelmästä. Tämän hän liittää modernistiseen ideaan jakaa yksilön persoonallisuus lukuisiin eri roolihahmoihin. Näin Strindberg on avannut kaksi tämän vuosisadan draaman valtavirtaa; heti naturalistisen draaman mahdollisuuksien avaamisen jälkeen hän avaa uuden muodon joka ei pyri todellisuusilluusion luomiseen näyttämöllä.

Strindberg kirjoitti suoraan omasta elämästään. Draamassa hän loi usein alter egoja, draaman malliin ulkoistettuja ja objektiivisia omakuvia. Hän on myös autobiografisen kirjoittamisen klassikko, erityisesti aviokriisien käsittelyn kannalta. Ensimmäisen Siri von Essenin kanssa solmitun liiton illuusioton tarkastelu Giftas I ja II (1884 ja 1886 suom. Avioelämää ja Naimakauppoja) kuului hänen naturalistiseen projektiinsa. Varsinaisesti mullistava autobiografia oli kuitenkin ranskaksi kirjoitettu Le plaidoyer d’un fou (Mielipuolen päiväkirja 1895) samaa avioliittoa äärimmäisen subjektiivisesti käsittelevä teos.

Vielä 1900 -luvun alkuvuosina hän kirjoitti omalle pienelle Intima teaternille uuden muotoista kamarinäytelmää, joka ennakoi ekspressionistista draamaa. (Talo on palanut 1907) Spöksonaten (Aavesonaatti 1907) Tässä Strindbergin loppuvaiheen draamassa yhdistyy naturalistiset elementit täysin vastakkaisiin ja symbolisiin elementteihin. Eurooppalaisen draaman kannalta myös tämä oli käänteentekevää.