Siirry sisältöön. | Siirry navigointiin

Jyväskylän yliopiston Koppa

HUOM! Kopan käyttö päättyy 31.7.2024! Lue lisää.


Navigation

Yksilö – Kierkegaard

tekijä: bubbeli — Viimeisin muutos tiistai 15. huhtikuuta 2008, 12.03


Filosofi ja kirjailija Soren Kierkegaard on eräs jyrkimmistä 1800 -luvun individualisteista. Hän pyrki puhuttelemaan ihmisessä ennen kaikkea hänen ”yksittäistä minuuttaan”. Tämä yksittäinen (Den Enkelten) on jotain muuta, kuin perheen ja yhteiskunnan sosiaalistama osa ihmistä, mutta juuri tämä yksittäinen on kunkin ihmisen omakohtaisin alue. Tämän oivalluksen myötä Kierkegaard antoi ratkaisevia virikkeitä myöhemmälle eksistentialismille.

Yksittäinen minuus, jota Kierkegaard kehottaa kuuntelemaan, jää jäljelle, kun sosiaalinen karsitaan pois: Älä välitä siitä, mikä on tavanomaista ja yleistä ihmisessä, elä, elä niin kuin toisetkin elävät, murtaudu ulos joukkoelämästä ja kuuntele itseäsi. Kierkegaard kutsui tätä tavanomaista elämän tasoa pikkuporvarin luonnollisuudeksi. Tällä olemisen tasolla viipyvä ajattelee vain hyvinvoinnin ja oman asemansa parantamista. Muuten hän on aivan ulkoa päin ohjautuva ja tekee valintansa sillä perusteella että ”niin muutkin tekevät”.

Porvarillisessa ja viihtyisässä Kööpenhaminassa erakkona elänyt Kierkegaard itse kieltäytyi kaikenlaisesta sosiaalisuudesta. Mukavan perintönsä  hän kulutti kirjoittamiseen, lyhyessä ajassa hän kirjoitti parikymmentä teosta sekä omalla nimellä että lukuisilla nimimerkeillä. Hänen ensimmäinen teoksensa ilmestyi 1838 ja kuollessaan 1855 hän oli käyttänyt perintönsä lähes viimeistä ropoa myöten.

Kierkegaard julisti: 

”Haluan mieluummin olla konkreettinen olento, joka merkitsee jotakin, kuin abstraktio, joka merkitsee kaikkea.”

Kierkegaard hyökkäsi vihaisesti Hegelin filosofiaa vastaan. Hänen mukaansa Hegelin ajattelu oli suorastaan haitallista.  Samalla kuitenkin Kierkegaardia kiinnosti ajattelijoista vain Hegel. Kierkegaard synnyttää omaperäistä filosofiaa vastustamalla Hegeliä. Hänen mukaansa ajattelusta ei saa tehdä systeemiä, kokonaista ja kaiken kattavaa rakennelmaa, kuten Hegel teki. Vain subjektiivinen on totta, Kierkegaardin mukaan on synti tehdä yksittäisestä minuudesta yleistäviä lainalaisuuksia. Kierkegaard vastusti vimmatusti myös Hegelin dialektiikkaa. Sen mukaan vastakohtien laki johtaa ennen pitkää synteesiin. Kierkegaard edustaa toista tietä: hänen mukaansa ristiriidoista on aina valittava jompikumpi vaihtoehto. Ristiriidat eivät johda synteesiin vaan valintaan. Kierkegaard vastusti Hegelin käsitystä universaalista järjestä ja rationaalisuudesta.  Ihmisestä ei tule etsiä yleistä ja universaalia järkeä, vaan ehdottoman  yksittäistä ja ainutkertaista yksilöä.

Kierkegaardin tapa käyttää eri kertojia, ja salanimiä liittyvät kaikki hänen käsitykseensä siitä, että vain epäsuorat keinot ja moniäänisyys mahdollistavat ihmisen eksistenssistä kirjoittamisen.

Ihmisen eksistenssi, yksittäinen ja ainutlaatuinen olemassaolo, ei ole ilmaistavissa ns. suoran ja rehellisen puheen myötä. Ihmisen eksistenssi on moninainen eikä vain yksi identiteetti. Tätä eksistenssiä  voi hänen mukaansa lähestyä vain epäsuorien keinojen kautta. Erityisen pitkälle hän kehitti salanimillä kirjoittamisen,  salanimen takaa paljastuva hahmo oli sekin usein salanimi. Salanimien käyttö ja ajatusten epäsuora esittäminen sekä ironinen ilmaisu merkitsevät kirjallisten keinojen korostumista hänen filosofiassaan. Kierkegaard käytti teoksissaan retorisia keinoja ja eri kerronnallisia ratkaisuja, fragmentaarisuutta, ristiriitaisia väitteitä ja ennen kaikkea ironiaa.

Kierkegaardin ensimmäinen teos  ”Enten – Eller” (1843, Joko- tahi) käsittelee etiikan ja estetiikan ristiriitaa. Niitä ei ole mahdollista sovittaa yhteen, vaan jokaisen on valittava joko estetiikka tai etiikka. Teoksen ensimmäistä osaa hallitsevat erilaiset esteetikot, toista osaa hallitsee yksi eetikko. Toisessa osassa asessori Wilhelm esittää eettisen elämänasenteen, joka perustuu vastuullisiin valintoihin. Kumpikaan näistä valinnoista ei johda hyvään elämään.

 Kierkegaard julistaa sitä, että ihmisen on valittava joko tai, vaikka kumpikin ovat lopultakin huonoja valintoja. Voimme valita esteetikon nautinnollisen elämän, mutta se johtaa ennen pitkää melankoliseen epätoivoon.  Esteetikko täyttää elämänsä henkisillä ja aistillisilla nautinnoilla, ja tekee sitä yhä lisääntyvässä määrin täyttääkseen häntä uhkaavaa tyhjyyden tunnetta. Mutta merkityksettömyyden tunne vaanii esteetikkoa koko ajan ja tekee hänestä ennen pitkää melankolisen.

Toisaalta voimme pyrkiä toteuttamaan korkeaa etiikkaa. Tämän olemisen tason valinnut tiedostaa asemansa yhteisön vastuullisena jäsenenä. Yleisen hyvän etiikka johtaa kuitenkin vain yleisten velvollisuuksien nimessä tehtäviin ratkaisuihin ja joudumme luopumaan yksittäisestä itsestämme.

Myöhemmin Kierkegaard kehitteli myös muita eksistenssitasoja. Uskonnollinen taso on eräs keskeisistä, sen tunnusmerkki on syyllisyydentunto. Kyse ei ole mistään yksittäisestä synnistä, vaan ahdistuksesta, joka johtuu täydellisen jumalasuhteen rikkoutumisesta.

Kierkegaardin uskonnollisuus on mahdollisimman yksilöllistä. Hän oli teologi, joka vastusti kaikkia institutionaalisen uskon muotoja. Silti hän oli uskonnollinen kirjailija; suurin ajateltavissa oleva vastakohta on ihmisen ja Jumalan välillä, samalla tavalla aito kristillisyys on ehdoton ja sovittamaton vastakohta kaikille maailmaan sisältyville arvoille.

Kierkegaardin  filosofia on vaikuttanut voimakkaasti useisiin kirjailijoihin, Ibsenistä ja Strindbergistä lähtien suomalaiseen Saarikoskeen asti.