Flaubertin lause

Alussa Flaubert käsitteli aihetta jota piti tylsänä, maalaislääkärin rouvan elämä oli hänestä haaveellista ja ikävää.  Hän asennoitui Mme Bovaryn elämään hyvin kliinisesti ja objektiivisesti. Samalla hän kiinnitti enemmän huomiota kieleen itseensä. Vähäinen aihe antaa tilaa kielen vivahteille, koska asioiden sijaan ilmaisu voi nousta esiin. Flaubert tarkkaili kielellistä materiaaliaan, sanastoaan ym. Tavoitteena oli, että Mme Bovaryn elämän tuli olla vain kielellisen rikkauden taustana.

Flaubert tarkkaili kirjoittaessaan sanoja, lauseita ja omaa työskentelyään. Aihe on vain välttämätön paha. Kuuluisa on Flaubertin tapa testata kirjoittamiaan lauseita. Hänellä oli puutarhassaan ”huutokukkula” siinä hän huuteli lauseitaan ja tarkasteli siten niiden sointia. Hän kirjoitti ystävälleen:

”Työtä, työtä. Tee lauseet uudelleen, älä jätä sitä ennen kuin olet vakuuttunut, että olet saanut sen niin täydelliseksi  kuin se sinulle on mahdollista. Ei nerous ole nykyään harvinaista. Mutta se mikä on, ja mitä meidän tulisi pyrkiä saavuttamaan, on tietoisuus omasta työstä.”

Kirjoittaminen vuoksi Flaubert oli hylännyt tavallisen elämän, hän tarvitsi  5-6 tuntia rauhaa päivittäin omassa huoneessaan.

Flaubert pyrki saavuttamaan, kuten hän itse sanoi: ”tieteellisen objektiivisen asenteen työhön.” Se on kunnianhimoinen tavoite aikana jolloin  empiirinen tiede ja objektiivisuus olivat tieteen uusia aluevaltauksia. Juuri kehittynyt valokuvaus oli siihen aikaan muodostamassa uutta visuaalista objektiivisuutta. Siksi myös kielellinen ilmaisu sai tavoitteekseen visuaalisen tarkkuuden; painopiste siirtyi yksityiskohtien kuvaukseen ja tavoitteeksi tuli kuvata ulkomaailmaa sellaisenaan ja irrallaan kuvaajan mielipiteestä.

Flaubert suhtautui lähes väkivaltaisesti omaan luovaan puoleensa. Hän alisti kaiken vapaasti ja luovasti kirjoittamansa tekstin säälimättömään tarkasteluun.

Hänen kaksijakoisuutensa on sanottu johtuvan piilevästä skitsofreniasta. Flaubertissa vaikutti toisaalta tarkkaileva ja objektiivisuutta vaativa puoli ja toisaalta subjektiivinen ja luova puoli. Toinen puoli tuotti romaaniin materiaalia ja toinen puoli testasi sitä kliinisin ottein.

Flaubertin skitsofrenia näkyy hänen kirjoittamistavassaan. Luovan kirjoittamisen vaiheessa on unohdettava objektiivisuuden vaateet, mutta sen jälkeen omaa tekstiä on katsottava vierain silmin. Objektiivisessa vaiheessaan hän pyrki tekemään  mahdollisimman tarkkaa ja neutraalia kuvausta.

Flaubertin kirjoittaminen on korjaamista, muokkaamista, lauseen parantelua, sanavalinnan epäilyä tekstin tasolla. Kokonaishahmon tasolla se on kokonaisuuden muokkaamista.  Hän kiinnitti erityisen paljon huomiota sanojen äänteellisyyteen proosassaan. Puutarhassa oleva huutokukkula oli tärkeä paikka. Mutta Flaubertille tuli ongelmaksi se, että toisena päivänä korva tarttuu aina eri nyansseihin noissa sanojen äänteissä –  eikä teksti tullut koskaan valmiiksi.

Flaubertille lause on tyylin kokonaisuus, teoksen pienin kokonaisuus. Flaubert jaksotti elämäänsä tekemällä lauseita. Ranskalaiset tunnistavat yhä hänen lauseensa; ei niinkään soinnista ja sävystä kuin siitä kuinka itsenäisiä ja irrallisia ne ovat.  Objektina Flaubertin lause on lähes siirrettävä elementti. Mutta silti hänen lauseensa ei ole aforismimainen kokonaisuus, vaan vähemmän iskevä ja vaatimaton.

Tyylin työstäminen oli Flaubertille kärsimystä. Siinä missä romanttiset taiteilijat puhuivat inspiraatiosta, Flaubert puhui hyödyttömästä kärsimyksestä. Hänen kirjoittamisensa oli piinallisen hidasta: ”Neljä sivua tällä viikolla… viisi päivää ja yksi sivu… kaksi päivää kahden lauseen viimeistelyä.”

Flaubertin kirjoittaminen oli liikehdintää kirjoituspöydän ja sohvan välillä: ”Kun olen hylännyt monta sivua ja huomaan, etten ole tehnyt yhtään lausetta, romahdan sohvaani” Hän heittäytyy sohvalle aina epäonnistuttuaan, ja ponnistaa siitä taas kirjoituspöydän ääreen.

Kirjoittaminen on Flaubertille kuitenkin tapa olla olemassa. ”Kirjoittaminen on aina ollut minulle tapa elää”. Hänen päämääränään on kirjoittaminen, ei niinkään julkaiseminen.  ”En halua julkaista mitään… haluan työskennellä puolueettomasti, ilman tiettyä motiivia, ilman ulkoista päämäärää.”