Mme Bovary

tekijä: Tero-Erik Sakari Tuomala Viimeisin muutos tiistai 15. huhtikuuta 2008, 12.03


Yleisesti ”Madame Bovarya” on tulkittu romanttisen ja realistisen asenteen yhteentörmäykseksi. Päähenkilönä olevan Emman haaveiden vastakohtana on lääkärimiehen mielenkiinnoton arkisuus, ja realismi.  Romaani ei kuitenkaan onnistu osoittamaan Emman haaveita pelkästään typeriksi, koska Flaubert itse oli samanlainen haaveilija.

Jean-Paul Sartre väitti kuitenkin, että Flaubertin romaani ei ole romantiikan vastainen. Teos oli kirjoitusta romantiikkaa vastaan Flaubertilta, joka oli romantiikan vallassa.  Sartre sanoo että romaani on ”tarina sielusta jonka romanttisuus vie kuolemaan”. Hänen mukaansa Emma Bovary kärsi siitä, että hän on liian pieni haaveisiinsa verrattuna.

”Madame Bovary ei ole niinkään romanttisen illuusion tilitystä kuin hyökkäys sellaista romantiikkaa vastaan joka ei kykene viemään haaveitaan loppuun asti… Romantismi on heikkoa koska sen usko illuusioihin on tuhoutunut, vaikka se yhä vaalii noita illuusioita.” Kirjoittaa Sartre.

Emma on varakkaan maatalon tytär, joka viettää nuoruutensa luostarissa. Hän innostuu lukemistaan romanttisista ja sentimentaalisista romaaneista. Kun uusi maalaislääkäri vierailee hänen kotitalossaan, hän rakastuu oitis ja alkaa haaveilla elämästä pienessä kaupungissa. Myös lääkäri on noteerannut nuoren naisen ja pian he ovat naimisissa. Elämä lääkärinrouvana ei kauaa tyydytä Emmaa, varsinkin kun Charles on äärimmäisen arkinen elämäntavoiltaan.  Heille syntyy poika, ja jonkin aikaa se saa Emman tyytyväiseksi, mutta idylli ei kestä kauaa.

Emma kokee usein tyhjyyden ja tympeyden tunteita. Hän kokee, että vain muille ihmisille tapahtuu mullistavia asioita, mutta hänelle ei tapahdu koskaan mitään.  Eila Kostamo kirjoittaa Flaubertia käsittelevässä teoksessaan ”Haava”:

”Ikävystymisen paossaan Emmasta tulee elämysten suurkuluttaja. Hän on nokkela, nopea oppimaan, omaksumaan asioita, nopea toimittamaan askareita. Häntä kantaa aina jonin aikaa omaan itseen tai ympäristöön kohdistuva harrastus: hän ostaa uusia asusteita, kenkiä, koruja… hän kiinnostuu piirtämisestä, hän harjoittelee pianokappaleita… kaikkea aina vähän aikaa, ja taas Emma väsähtää, joutuu ikävystymisen, melankolian imuun. ”

(Eila Kostamo: Haava, Flaubertin kuuntelua, WSOY 1992,s33)

Emma haaveilee tanssiaisista, huvituksista ja seikkailuista. Hän pyrkii toteuttamaan haaveitaan monin tavoin, hän lukee, seuraa muotia ja haaveilee Pariisista.  Tärkein on kuitenkin rakastuminen ja siihen liittyvät haaveet.  Emma tapaa äärimmäisen herkän ja aran Leonin, niin herkän miehen että tämä säpsähtää jopa astuessaan Emman laahukselle. Haaveet Leonista täyttävät Emman mielen. Mies ei kuitenkaan osaa tehdä aloitetta ja he erkanevat.

Myöhemmin, kun he tapaavat Pariisissa, jonne Emma on jo alkanut tehdä retkiään, heidän välilleen syntyy heti kiihkeä suhde.

Jean-Paul Sartre on pohtinut teoksen henkilöhahmoja ja hän on toista mieltä Emman miessuhteista kuin yleensä on ajateltu.  Suhde herkkään Leoniin oli Emmalla kuvitelmien täyttämä. Sartren mukaan haaveellinen rakkaus ja perverssi seksi ovat lähellä toisiaan. Prosessi lähtee liikkeelle kuvitelmista, joita kumpikin hakee, joka etenee aistillisen tyydytyksen alueelle samanlaisena ja päätyy lopulta depression täyttämiin pornoleikkeihin. Sartren mukaan Emma ja Leon olivat tässä samanlaisia.

Emma joutuu lainaamaan salaa rahaa voidakseen toteuttaa salaisia intohimojaan. Kun hän ei pystykään maksamaan takaisin, hän on umpikujassa.  Emman itsemurha on tarkasti kuvattu, Flaubert hankki lääkäreiden kuvauksia siitä millä tavalla arsenikkimyrkytyksen saanut ihminen reagoi, kuinka kuolema etenee.

Sartren mukaan Mme Bovaryssa ei ole niinkään tekemistä realismin ja romantiikan kanssa, kyse on todellisen ja kuvitellun välisestä jännitteestä.  Yli kaksituhatta sivua pitkässä tutkielmassa ”L’idiot de la familie” Jean-Paul Sartre kirjoittaa:

”Emma unelmoi jostain enemmästä, kuin mikä maailmassa voi toteutua. Hän uppoaa tyydyttämättömyyden suuruuteen. Syy hänen kärsimiseensä on siinä, ettei hän ymmärrä toiveidensa olevan epätodellisia ja maailmassa toteutumattomia. Se, mitä hän pettää ei ole todellisuus vaan omat haaveensa … Olisi väärin ajatella että eri aviomies tai innostavampi ympäristö olisi estänyt tragedian… ”

Sartren mukaan Emmalla oli vain yksi rakkaus, sitä hän tavoitteli ensin Charlesin ja sitten Leonin kanssa. ”Mikä olisi pelastanut Emma Bovaryn” kysyy Sartre ”. Sama mikä pelasti lopulta Flaubertin: taide, joka tietoisesti luo kuvitteellista ja osoittaa suuremman arvon sen epätodellisuudelle kuin todelliselle elämälle.”

Sartren mukaan Emman tilanne kiteytyy lauseeseen ”Olen liian pieni itselleni”. Hänen itsensä ja haaveensa ovat reaalista minää suuremmat.

”Hänen halunsa on liian suuri täyttyäkseen tässä  maailmassa, ja hän itse on liian pieni toiveisiinsa nähden.”

Flaubertilla itsellään oli sama pelko, hän koki olevansa täynnä luovaa voimaa ja pelkäsi ettei hänellä ole kykyä toteuttaa luovuuttaan. Emma tavoittelee kuvitelmiensa toteutumista juuri unelmallisina eikä siedä niitten muuttumista todellisiksi.