Siirry sisältöön. | Siirry navigointiin

Jyväskylän yliopiston Koppa

HUOM! Kopan käyttö päättyy 31.7.2024! Lue lisää.


Navigation

Zolan provokaatioita

tekijä: bubbeli — Viimeisin muutos maanantai 28. syyskuuta 2009, 12.18


zola
Édouard Manet: Émile Zolan
muotokuva (1868)
Emile Zola (1840 – 1902) sanoutui voimakkaasti irti romanttisesta romaaniperinteestä hieman kypsyttyään kirjailijana. Romanttisuus hallitsi Ranskaa ja Zola itsekin oli erehtynyt nuorena kannattamaan sitä. Naturalismi oli Zolalle provokatiivinen valinta. Julkisuudessa hän kärjisti naturalismin puolustuksensa mahdollisimman mustavalkoiseksi, mutta omissa töissään hän oli huomattavasti vivahteikkaampi. Hänen provokaationsa onnistui ja Zola oli 1870 luvun kiistellyin kirjailija.

Zolan naturalistinen läpimurtoteos oli 1867 ilmestynyt ”Thérèse Raquin”. Se aloitti valtavan naturalistista ohjelmaa toteuttavan romaanisarjan. Samalla tavalla kuin Balzac aikoinaan oli rakennellut valtavaa romaanisarjaa ”inhimillinen komedia”, samoin Zola kirjoitti 20 osaista ”Les Rougon-Macquart” romaanisarjaa. Sarja kertoi ”erään perheen luonnon- ja sosiaalihistorian”. Zola valitsi ns ”sukurasitteisen” perheen, voidakseen käsitellä samanlaisen perimän saaneita ihmisiä ja kuvata millaisiin kohtaloihin tuo perimä heidät johtaa.

Sana ”naturalismi” viittaa luontoon, luonnon lakien mukaisuuteen. Zolalla se tarkoitti lähinnä kiinnostusta perinnöllisyyteen. Naturalismin teorian taustalle Zola omaksui Hippolyte Tainen miljööteorian, joka painotti ympäristön vaikutusta ihmisen kehitykseen. Zola halusi tutkia, kuinka yksilöt reagoivat ympäristöön. Tällainen havaintoon ja empiriaan perustuva luonnontieteellinen maailmankuva oli jyrkästi ristiriidassa vallitsevan kirjallisuuskäsityksen kanssa.

Zola halusi yhdistää kirjailijantyössään tiedemiehen, lääkärin ja luovan kirjailijan asenteen. Uusia tieteen löytöjä tuli soveltaa kirjallisuuteen. Romaanin tuli hänen mukaansa perustua tieteen tavoin oletukselle, jota romaani testaa kuvitteellisessa ympäristössä. Zola halusi tutkia temperamentteja eikä luonteenpiirteitä. Hän kertoi valitsevansa henkilöhahmoja, joita hallitsevat vietit, hermosto ja veri, hahmot joilla ei ole vapaata tahtoa.

Zola nousi sensaatiomaisesti julkisuuteen vielä vanhoilla päivillään v. 1898 ns. Dreyfus –skandaalin myötä. Iäkäs Zola kirjoitti avoimen kirjeen presidentille armeijan väärinkäytöksistä otsikolla ”J’accuse” – minä syytän. Kirjeessä Zola syyttää nimeltä mainiten tiettyjä armeijan johtajia väärinkäytöksistä, ihmisoikeuksien rikkomisista ja todisteiden hävittämisestä. Zola haastettiin oikeuteen kirjeestä, ja monet konservatiivit vihasivat häntä.

On arveltu, että Zolan kuolema littyy myös julkisuuden häneen kohdistamaan vihaan. Zola kuoli häkämyrkytykseen hieman epäselvissä oloissa. Myöhemmin eräs oikeistoaktiivi tunnusti halunneensa antaa Zolalle opetuksen , ja tukkineensa tämän asunnon savupiipun.