Balzac kirjailijana

tekijä: Tero-Erik Sakari Tuomala Viimeisin muutos maanantai 28. syyskuuta 2009, 12.18


balzac
Louis-Auguste Bisson: Honoré de
Balzacin muotokuva (1842)

Honore de Balzac (1799 – 1850) oli porvarillista syntyperää mutta ihaili aristokratiaa. Hän jopa liitti omavaltaisesti nimeensä aatelistunnuksen ”de”. Kirjoittajana hän oli asenteiltaan porvari, joka kirjoitti markkinoille ja pyrki hankkimaan kirjoittamalla mahdollisimman suuret tulot. Varhaisvaiheessaan hän hankki tulonsa viihdekirjallisuudella ja sen sanotaan näkyneen sentimentaalisina piirteinä myös hänen suurissa töissään. Lisäksi romantiikalla ja mystiikalla oli suuri vaikutus Balzacin myöhäiseen tuotantoon, hän ei siis ollut pelkästään realisti.

Työkausiensa aikana Balzac eli ainoastaan työlleen. Hän meni nukkumaan klo 6 illalla ja nukkui keskiyöhön. Sitten hän nousi, pukeutui valkoiseen munkinkaapuunsa, tarttui korpinsulkakynäänsä ja kirjoitti aamukuuteen. Hän saattoi sitten kulkea herättelemässä unisia ja ärtyneitä ystäviään, ja patistaa heitä kuuntelemaan mitä oli kirjoittanut. Hiljaisen aamupäivän jälkeen hän lähti ulos ja vierailuille, palaten sitten iltakuudeksi nukkumaan.

Balzacin tie kirjailijaksi kesti todella kauan. Ensin hän toimi nimettömänä avustajana viihdettä tehtailevassa kustantamossa. Salanimiä käyttäen hän kirjoitti tuolloin parikymmentä romaania. Seuraavaksi, 1824 lähtien, hän kirjoitti aikansa käyttäytymistiedettä popularisoivia ja humoristisia teoksia, kuten ”avioliiton fysiologia”.

Vuodesta 1827 Balzac yritti toimia kustantajana, hän pyrki innokkaasti tekemään rahaa kirjamarkkinoilla, aloitti siinä toivossa jopa oman halpakirjojen tuotannon. Siinä yrityksessä Blazac vain menetti rahansa. Tämän jälkeen hän keskittyi pelkästään kirjoittamiseen. Yritettyään turhaan saada menestystä historiallisen romaanin kirjoittajana, hän löysi uuden alueen romaaneilleen lähes sosiologisista aikalaiskuvauksista. Tämä ”La comedié humaine” mullisti kirjallisuuden ja merkitsi realismin syntyä. Menestyksen aloitti novellisarja ”Kohtauksia yksityiselämästä” (Scènes de la vie privée 1830), ja jatkoksi tuli heti varsin eroottinen ”Taikatalja” (La peau de chagrin 1831). Näin Balzac oli varsin sensaatiomaisesti tuonut aikansa ihmisten yksityiselämän kirjallisuuden aiheeksi.

Balzacin parasta tuotantokautta sanottiin ”yleneväksi kaudeksi”. Sen aloitti ”Ukko Goriot” (Le père Goriot 1827), jossa hän käsitteli kahden eri yhteiskuntaluokan, pikkuporvariston ja aatelisten vuorovaikutusta. Tähän saakka hän oli kuvannut vain yksilön ja perheen kohtaloita, mutta nyt hän tarkasteli koko yhteiskuntaa. Balzac ei kuvannut yhteiskuntaa vain aikansa tieteen fysiologis-materialististen mallien mukaan. Se jää hänen mukaansa karkeaksi, ellei siihen liitetä käyttäytymistieteiden havaintoja ihmisen ulkomuodon, asun ja tapojen yhteydestä hänen psyykkiseen elämään. Tätä Balzac sovelsi sosiaalisen elämän kuvauksessaan.

Balzacin voimat alkavat ehtyä varsin pian, ”inhimillisen komedian” kokonaisprojekti kävi mahdottomaksi toteuttaa. Ei ole sattuma että hänen viimeiset teoksensa ”Bette-serkku” (1846) ja ”Pons –serkku” (1847) ovat laajoja, mutta vanha mestari ei jaksanut kirjoittaa enää.