Runoilija ja markkinatalous

tekijä: Tero-Erik Sakari Tuomala Viimeisin muutos tiistai 15. huhtikuuta 2008, 12.03


Balzac kuvasi ”Illusions perdues” (Menetetyt harhaluulot v.1843, ei suomennettu) teoksessaan kuinka markkinatalous murskaa ihmisen illuusiot.

”Romaanin teemana on kirjallisuuden (ja sen myötä kaikkien ideoiden) muuttuminen hyödykkeiksi… Balzac tarkastelee sitä kokonaisprosessina: paperin tuotanto samoin kuin kirjailijan ajatukset , tunteet ja vakaumukset muuttuvat tavaraksi.”

(Lukacs; s61)

Teoksessa osoitetaan kuvitelmat ihmisyydestä ja taiteesta, eli Ranskan vallankumouksen ihanteet, kestämättömiksi kun markkinatalous ottaa ne käyttöönsä. Balzac  loi romaanin kirjallisuuden muuttumisesta tuotteeksi, myytäväksi hyödykkeeksi. Kirjailijan ajatukset ja tunteet muuttuvat tuotteiksi. Tämä  tulee esiin kustantajan ja runoilija Lucienin välisessä keskustelussa:

Mitä on maine, kysyy kustantaja. Mitä muuta kuin 12 000 frangin arvosta artikkeleita ja 3000 arvosta  päivällisiä. Kustantaja pohtii:

- Minulla ei ole mitään syytä panna 2000 frangia likoon, jos teos tuottaa saman summan. Minä spekuloin kirjallisuudella, julkaisen 40 nidettä, jokaisen painos 10 000... artikkelit joita julkaisen tuottavat minulle 300 000 fr vaivaisen 2000 asemasta. Käsikirjoitus, josta maksan 100 000 fr on minulle halvempi kuin tuntemattoman tekijän käsikirjoitus jonka saan 600 frangilla.

- Uskotteko te tosiaan siihen mitä kirjoitatte? kysyttiin kirjailijalta.

- Tietenkin me olemme sanojen kauppiaita ja elämme siitä...artikkelilla joka tänään luetaan ja huomenna unohdetaan ei minusta ole muuta merkitystä kuin se että niistä maksetaan. Tällä tavoin kirjailijan kyvyistä tulee hyödyke joka liikkuu markkinoilla.

Teoksen päähenkilö on runoilija Lucien de Rubempré, joka tuo Pariisin markkinoille mitä hienostuneinta lyriikkaa. Maineestaan taisteleva kirjailija joutuu vähitellen luopumaan romanttisista mielikuvistaan. Balzac loi Lucienissa runoilijatyypin, joka on herkkä ja ailahteleva, juureton, päämäärättä ajelehtiva, yliherkkä hermokimppu. Tyyppi, joka oli tuohon aikaan vielä harvinainen, mutta joka tuli kohta yleiseksi. Hän oli täysin vastakkainen sille, mitä runoilijan tulisi Balzacin itsensä mielestä olla. Lucien  runoilijatyyppi oli sekoitus ryhdittömyyttä ja kunnianhimoa, nautinnonhalua ja ylpeyttä.

Tämä ristiriita sai aikaan sen, että hänestä tuli kirjallisen pelin nappula. Balzac perustelee tyyppinsä nousun ja tuhon luonnekuvan kokonaisuudesta käsin. Tämän tyypin hän puolestaan kytkee yhteiskunnalliseen kokonaisuuteen, tyypilliseksi hahmoksi.

Vastakkainen henkilöhahmo on Rastinac, kiipijä. Balzac ei kuvaa häntä pahana, samoin kuin ei kuvaa Lucienia hyvänä. Hän on vain eri lailla lahjakas, ja pystyy kääntämään edukseen saman kirjallisuuden markkinoilla tapahtuvan pelin, joka tuhoaa Lucienin.

Balzacin henkilöhahmot eivät ole marionetteja, jotka esittäisivät yhteiskunnallista todellisuutta hänen mielensä mukaan. Karl Marx ihaili kovin Balzacia – vaikka kirjailija oli vannoutunut konservatiivi. Hän kuvasi sosiaaliset suhteet tarkasti ja omista mieltymyksistä erillisenä.

Balzacilla yhteiskunnallinen tilanne vaikuttaa henkilöön, mutta ei koskaan yksinkertaisesti. Lucien on runoilijana samalla kertaa sekä poikkeusyksilö että tyypillinen tapaus.

Jokainen henkilö Balzacin luomassa juonimekanismissa on kokonainen ihminen. Jokaisella on omat etunsa, intohimonsa, tragediansa ja komediansa. Side, joka yhdistää kunkin henkilöhahmon kokonaisuuteen, juontuu aina tuon henkilön omista pyrkimyksistä. Näin ihmiset esiintyvät Balzacin teoksissa kaikkea muuta kuin juonen osatekijöinä.