Siirry sisältöön. | Siirry navigointiin

Jyväskylän yliopiston Koppa

HUOM! Kopan käyttö päättyy 31.7.2024! Lue lisää.


Navigation

Punainen ja musta

tekijä: bubbeli — Viimeisin muutos tiistai 15. huhtikuuta 2008, 12.03


Stendhal saa murhajutusta juonen ”Punainen ja musta” -romaaniinsa. Eräs nuorukainen oli edennyt urallaan kahden naisen avulla. Mutta samalla hän oli rakastunut intohimoisesti vanhempaan noista naisista, ja tultuaan hylätyksi hän oli ampunut naisen kirkossa. Nuorukainen tuomittiin kuolemaan.

Stendhalille tämä tapahtuma oli kehys, johon hän saattoi tehdä luonnekuvan nuoresta Julien Sorelista. Hän kehittelee sankarikseen kunnianhimoisen ja kiihkeän nuoren miehen, tahtoo saavuttaa hienon aseman.

Romaani alkaa pikkukaupungin kuvauksella. Itse asiassa konkreettiset ympäristöt tulivat kuvaamisen arvoisiksi vasta Stendhalista ja Balzacista lähtien. Sittemmin romaanin aloittaminen miljöökuvauksella on niin yleinen tapa, että siitä on tullut itsestäänselvyys. Stendhalilla erityisesti yksilön kokemus ympäristöstä on tärkeä, ympäristö saa merkityksensä vain sankarin kannalta.

Julien Sorelilla on sosiaalista kunnianhimoa, ja alhaisesta syntyperästä huolimatta häntä ajaa menestyksen halu. Samalla hän pyrkii toteuttamaan omaa ihannekuvaansa; lapsuuden ihanteen, Napoleonin viitoittamaa sotilaan tietä - punaista tietä.

1820-luvun Ranskassa etenemismahdollisuuksia oli vain kirkollisella alueella, siksi Soreil teki käytännöllisen valinnan ja valitsi mustan tien. Opiskeltuaan teologiaa, hän eteni hyvin kirkollisella uralla, mutta ennen pitkää hän paljastui teeskentelijäksi. Samalla hän olikin valmis vaihtamaan alaa, koska sillä hetkellä kirkollisella uralla ei näyttänyt olevan tulevaisuutta.

Punainen ja musta sekoittuvat Sorelin elämässä: hän kulkee mustaa tietä, punaisen tien kunniakäsitteitä noudattaen. Tiliä hän tekee vain itselleen, eikä yleisellä  mielipiteellä ole mitään merkitystä.

Julien Sorel kohtaa ensin lempeän, äidillisen Mme Renalin; sitten monimutkaisen, julkean nuoren Mathilden. Naiset vastaavat Julienin luonteen punaista ja mustaa ulottuvuutta; kunnianhimoista ja ulospäinsuuntautunutta, sekä uskonnollista sisäänpäin suuntautunutta. Jälkimmäinen nousee tärkeimmäksi koska se on Julienin itsensä kieltämä puoli. Hänen ylpeytensä ja kunnianhimonsa on työntänyt taka-alalle sisäänpäin kääntyneen ja uskonnollisen puolen. Mutta joskus tuo toinen puoli yllättää hänet hämärinä tuntemuksina; silloin kun hän ei pyri mihinkään eikä tavoittele mitään. Nuo hetket syntyivät etupäässä joutilaisuudessa luonnon parissa. Tämä Julienin torjuttu puoli saa hänen rakkautensa kohdistumaan juuri Mme Renaliin. Se tekee tästä rakkaudesta täysin pidäkkeetöntä, ja saa Julienin tajuamaan, mitä oikeastaan haluaa.

Mme Renal on vaikuttamassa myös Julienin uran tuhoutumiseen, ja siksi tämä ampuu naisen. Enemmän rakkaudesta kuin kostonhimosta, sillä Julienin mielikuva onnesta oli elämä Mme Renalin kanssa.

Kuva Mme Renalista ei kuitenkaan jää vain ihanteeksi vaan saa ristivalotuksen. Kun Julie on murhannut rouvan, hänet tuomitaan mestattavaksi. Julie saa ihannekuvansa täysin itselleen. Tapahtumat tekevät hänet vapaaksi, ja paljastavat hänestä itsestään ennen tuntemattomia alueita. Oikeusjutun kestäessä hän saa kerrankin puhua suunsa puhtaaksi, toisin kuin kertaakaan pappisuransa aikana. Kuolemansellissä vietetyt viikot ovat hänen elämänsä onnellisinta aikaa, vapaana velvoitteista ja kunnianhimosta.

 "Punainen ja musta" ei pyri vain kuvaamaan erikoista ja kiinnostavaa persoonallisuutta. Se on alaotsikon mukaan "Kronikka 19 vuosisadalta" eli tarkemmin 1830 luvulta. Kirja oli oikoluettavana ns. heinäkuun vallankumouksen 1830 puhjetessa. Mikään romaanissa ei viittaa tähän tulossa olevaan tapahtumaan, vain yhteiskunnallinen pysähtyneisyys ja jännittyneisyys.

Kirja on kuvaus sen ajan tyypillisistä ranskalaisista sosiaalisista ryhmistä. Julien Sorelin ura on vain yksi esimerkki elämän muovautumisesta olosuhteiden mukaan. Hän valitsi sen univormun, mikä oli saatavilla.

Se toinen puoli, mikä tekee Julienista epätavallisen, on hänen sotilaallinen ylpeytensä. Hän ei teeskentele kirkollisissa tehtävissään eikä muissa rooleissaan. Hän on itselleen ateisti.

"Velvollisuudet" on ymmärretty yleensä sosiaalisina pakkoina, ja näitä sosiaalisia pakkoja Julie täyttää. Mutta aina kun hän huomaa "velvollisuuden" kysymys on tilanteesta, jossa se ilmenee absoluuttisena vaatimuksena, hänen tahtonsa kokeena.

Kerronta 'Punaisessa ja mustassa' ei perustu 'kaikkitietävään' kertojaan. vaikka kertoja saattaakin asettua päähenkilön ulkopuolelle kommentoimaan sankarin tekoja. Silti tämä kertoja ei ole moraalinen ja maailmankatsomuksellinen auktoriteetti - kuten kaikkitietävä kertoja on. Kertojen kommentit eivät ratkaise teosta, vaan se jää lukijalle. Annetaan vain ymmärtää että lukija ei voi tuudittautua täysin Julienin näkemyksen varaan - kertojan ulkopuoliset kommentit tekevät sen.

Kertoja ei esimerkiksi luokittele lopun ampumistapausta murhayritykseksi tai rikokseksi. Lukijalle annetaan vain Julienin kunkin hetkiset ajatukset ja pyrkimykset. Miksi Stendhal ei ole pitäytynyt päähenkilön näkökulmaan, kuten Goethe Wertherissään? Wertherin tunnelmien ja mietteiden sijaan Julienista pystytään antamaan konkreettisia sekä emotionaalisia tietoja, Wertherin kohdalla konkreettisuus jää vähiin. Analyyttinen ja täsmällinen kerronta ei ole mahdollista päähenkilölle itselleen; on tapahtunut muutos  hän-kertojan käytössä.