Siirry sisältöön. | Siirry navigointiin

Jyväskylän yliopiston Koppa

HUOM! Kopan käyttö päättyy 31.7.2024! Lue lisää.


Navigation

Symbolismin kumous

tekijä: bubbeli — Viimeisin muutos sunnuntai 25. helmikuuta 2018, 11.18


Johdannoksi. Ranskalainen symbolismi merkitsee lyriikan vallankumousta, koska siinä luovutaan kuvailusta;  maailman ja ihmisten esittämisestä. Mimeettinen esittäminen  korvautuu suorilla ja kontrolloimattomilla mielikuvilla ja assosiaatiolla, joiden merkitys on symbolinen. Symbolismi ei siis ole harkittua ilmaisua konventionaalisten symboleiden avulla, vaan tapa ilmaista äärimmäisiä ja poikkeuksellisia kokemuksia.

Symbolismia kuvaa hyvin Arthur Rimbaudin lausahdus

”Minä on jokin toinen. Jos vaski herää trumpettina, sitä ei voi moittia. Minulle tämä on selvää: minä olen vain ajatusteni synnyn todistaja: minä katson sitä, minä kuuntelen sitä…”

Symbolistista runoutta edelsi Charles Baudelairen käsitys ”vastaavaisuuksista”. Tämä puhui vastaavuuksista aistielämysten ja henkisyyden välillä. Luonto on loputon vastaavuuksien ja symbolien varasto. Baudelaire tarkoitti "vastaavaisuuksilla" mystistä rinnastettavuutta. Mystis-uskonnolliset näyt suurkaupunkielämän keskellä - kuilut tuonpuoleiseen - ovat osoituksia siitä kuinka voimakkaita  Baudelairen aistimukset olivat.

Symbolismin toinen puoli on dekadenssi, pahan ja rappion hurma. Tässäkin symbolistien edeltäjä oli Charles Baudelaire. Hän edusti tietoista "dandyismia". Dandyn asenne merkitsi omistautumista  vain oman itsensä luomiseen tyylin avulla, hienostuneen ja omaperäisen pukeutumisen kautta. Baudelairen sininen takki ja vaaleanpunaiset hansikkaat olivat räikeässä ristiriidassa mustaan ja valkoiseen pukeutuviin porvareihin nähden. Hän pukeutui värikkäästi kaupungissa, jossa miehet käyttivät vain mustaa pukua ja knallia. Aatelisen asenteen jäänteenä hän suosi tuhlailevaa elämää, vaikka rahaa ei ollutkaan.  Dandy palvoi kaikkea tuolloin luonnottomana pidettyä. Mielisairaudet, lesbous ja homous, sado-masokismi:  niiden kautta hyvästellään porvarilliset arvot.

Baudelaire kirjoitti Pahan kukkia runokokoelman (1861) perinteisiä muotoja käyttäen. Silti sitä pidetään ensimmäisenä modernina teoksena lyriikan kannalta. Nimensä mukaan Pahan kukkia koskettelee pahaan ja rappioon liittyvää kauneutta.

Myöhemmin Baudelaire loi myös aivan uudenlaisen muodon, proosarunon  Pariisin ikävä kokoelmansa myötä.

Uudet runoilijat hakeutuivat kaiken normaalina pidetyn tuolle puolen.  Sensaatiot ja vihamielisyys yleisöön nähden, tulivat osaksi runoilijoiden elämäntapaa. Kuuluisin oli homoseksuaalinen Rimbaudin ja Verlainen rakkaussuhde vuoden 1872 tienoilla. Nämä nuoret miehet kirjoittivat, harhailivat, rakastelivat, tekivät provokaatioita ja pikkurikoksia. Runoja varten he myös hakivat ääritiloja, joivat runsaasti absinttia ja kokeilivat mm. nälkää stimulanssina.

Stephane Mallarmé toimi päinvastoin, hän puolestaan hiljaisuutta kirjoittaakseen. Pariisissa hän eli hiljaisesti, aikana, jolloin taiteilijat järjestivät skandaaleja ja provokaatioita. Mallarmén runouden vedenjakaja on 7 -vuoden jakso jolloin hän ei kirjoittanut. 1867 - 1873 hän ei saanut yhtään teosta valmiiksi. Tuon "Mallarmén hiljaisuuden" syynä oli näky siitä, kuinka hänen tulisi kirjoittaa. Nuo vuodet hän tavallaan valmistautui kirjottamaan siten kuin pitää kirjoittaa 'mallarmelaisesti'. Hän kirjoitti mielellään mahdottomista asioista, mutta kieliopillisesti ymmärrettävässä muodossa.