Symbolismin kumous


Ranskalainen symbolismi merkitsee lyriikan vallankumousta, koska siinä luovutaan kuvailusta;  maailman ja ihmisten esittämisestä. Mimeettinen esittäminen  korvautuu suorilla ja kontrolloimattomilla mielikuvilla ja assosiaatiolla, joiden merkitys on symbolinen. Symbolismi ei siis ole harkittua ilmaisua konventionaalisten symboleiden avulla, vaan tapa ilmaista äärimmäisiä ja poikkeuksellisia kokemuksia.

Symbolismin kannalta kuvaava on Arthur Rimbaudin lausahdus

”Minä on jokin toinen. Jos vaski herää trumpettina, sitä ei voi moittia. Minulle tämä on selvää: minä olen vain ajatusteni synnyn todistaja: minä katson sitä, minä kuuntelen sitä…”

Symbolismin toinen puoli on dekadenssi, pahan ja rappion hurma. Tässäkin symbolistien edeltäjä oli Charles Baudelaire. Hän edusti tietoista "dandyismia". Dandyn asenne merkitsi omistautumista  vain oman itsensä luomiseen tyylin avulla, hienostuneen ja omaperäisen pukeutumisen kautta. Baudelairen sininen takki ja vaaleanpunaiset hansikkaat olivat räikeässä ristiriidassa mustaan ja valkoiseen pukeutuviin porvareihin nähden. Hän pukeutui värikkäästi kaupungissa, jossa miehet käyttivät vain mustaa pukua ja knallia. Aatelisen asenteen jäänteenä hän suosi tuhlailevaa elämää, vaikka rahaa ei ollutkaan.  Dandy palvoi kaikkea tuolloin luonnottomana pidettyä. Mielisairaudet, lesbous ja homous, sado-masokismi:  niiden kautta hyvästellään porvarilliset arvot.

Baudelairen käsitys ”vastaavaisuuksista” edelsi symbolistista runoutta. Baudelaire puhui siitä, kuinka aistielämykset viittaavat omaan vastaavuuteensa henkisellä tasolla. Luonto on loputon vastaavuuksien ja symbolien varasto. Sitä, mitä Baudelaire tarkoitti "vastaavaisuuksilla" liittyy mystiseen traditioon. Modernin suurkaupunkielämän keskellä mystis-uskonnolliset kokemukset, kuilut tuonpuoleiseen on nähty osoituksina siitä kuinka voimakkaita  Baudelairen aistimukset olivat.

”Pahan kukkia” runokokoelma (1861) on kirjoitettu perinteisiä muotoja mm. sonettia käyttäen mutta silti se on mullistava teos modernin lyriikan kannalta. Nimensä mukaan ”Pahan kukkia” koskettelee eräänlaista pahaan ja rappioon liittyvää kauneutta. Baudelaire loi myös aivan uudenlaisen muodon, proosarunon  ”Pariisin ikävä” kokoelmansa myötä.

Uudet runoilijat hakeutuivat kaiken normaalina pidetyn taakse.  Sensaatiomainen käyttäytyminen tuli heillä osaksi runoilijoiden elämäntapaa. Kuuluisin oli Rimbaudin ja Verlainen ystävyys ja rakkaussuhde vuoden 1872 tienoilla. Nämä nuoret miehet kirjoittivat, harhailivat, rakastelivat, tekivät provokaatioita ja pikkurikoksia, hakivat ääritiloja, joivat runsaasti absinttia ja kokeilivat mm. nälkää stimulanssina.

Mallarmé puolestaan tarvitsi hiljaisuutta kirjoittaakseen. Pariisissa hän eli hiljaisesti, aikana, jolloin taiteilijat järjestivät skandaaleja ja provokaatioita. Mallarmén runouden vedenjakaja on 7 -vuoden jakso jolloin hän ei kirjoittanut. 1867 - 1873 hän ei saanut yhtään teosta valmiiksi. Tuon "Mallarmén hiljaisuuden" syynä oli näky siitä, kuinka hänen tulisi kirjoittaa. Nuo vuodet hän tavallaan valmistautui kirjottamaan siten kuin pitää kirjoittaa 'mallarmelaisesti'. Hän kirjoitti mielellään mahdottomista asioista, mutta kieliopillisesti ymmärrettävässä muodossa.