Siirry sisältöön. | Siirry navigointiin

Jyväskylän yliopiston Koppa

HUOM! Kopan käyttö päättyy 31.7.2024! Lue lisää.


Navigation

Dandyn eleet

tekijä: bubbeli — Viimeisin muutos maanantai 28. syyskuuta 2009, 12.18

Tekopyhä lukija

kaltaiseni

veljeni!

Näin alkaa Charles Baudelairen "Pahan kukkien" johdantoruno. Hän on varautunut lukijoihin, joille lyriikan lukeminen tuottaa vaikeuksia. Heidän keskittymiskykynsä ei riitä, aistinautinnot ovat etusijalla. He ovat liian turtuneita voidakseen omaksua lyriikkaa. Mutta silti Baudelaire haluaa pitää kiinni juuri tästä yleisöstä. On siirrytty aikaan, jolloin lyriikka ei saavuta suurta yleisömenestystä. Yleisö alkoi suhtautua tylymmin sekä vanhaan että uuteen lyriikkaan. Tässä tilanteessa Baudeleiren "Pahan kukkien" maine on levinnyt taukoamatta.

baudelaire
Gustave Courbet: Baudelairen
muotokuva (1848)

Charles Baudelaire (1821-1867) edusti tietoista "dandyismia" eräänlaisena aatelisen kunniakäsityksen jäänteenä, joka inhosi materialismia ja rahanhimoa. Dandyn tyyliin liittyi tuhlaileva elämäntapa, vaikka rahaa ei olisikaan. Vallitsevien normien kieltäminen ja ihmishalveksunta kuuluivat asiaan. Dandy ei kaipaa sosiaalista hyväksymistä. Ja koska luonnollinen merkitsi samaa kuin yleisesti hyväksytty, Dandy palvoi luonnotonta. Lesbo ja homo, sekä sado-masokismi olivat dandylle niitä luonnottomuuksia, joiden kautta tehdään ratkaisevat synnit - ja sen kautta hyvästellään porvarilliset arvot.

Urbanisoitumisen myötä ehkä itse inhimillisen kokemuksen rakenne on muuttunut. Suurteollisuuden aikakauden töykeät ja shokeeraavat vaikutelmat pommittavat tajuntaa. Tajunnan on suojauduttava turtumukseen kiihokkeita vastaan. On sanottu, että Baudelairelta on jäänyt tämä "shokkitorjunta" pois; se suojattomuus päästää kauhun tunkeutumaan mieleen.

Baudelaire puhuu "kaksintaistelusta, jossa taiteilija kirkaisee kauhusta juuri ennen häviötään." Hänen luomistyönsä ytimessä on siis juuri tämä suojaton tila modernia elämää pommittavien shokkien edessä.

Koska Baudelaire itse oli jatkuvan pelon vallassa, pelon herättäminen oli aivan luonnollista hänen runoissaan. Baudelairella oli kasvoillaan omituisia "virneitä" seurustellessaan ihmisten kanssa, hänen äänensävynsä oli omituisen pureva, runoja lausuessaan hän mielellään pysäytti ja salpasi runon aina hetkeksi. Ulkonäöltään hän oli hätkähdyttävä, käveli oudosti nykien. Nämä yksityiskohdat voi nähdä juuri nykivänä, shokkien väistelyn ruumiillisina ilmaisuina. Shokin kokemus on muovannut ratkaisevasti Baudelairen persoonaa. Runon kirjoittaminen on hänelle samalla lailla nykivää, poukkoilevaa; hyökkäyksiä ja väistöjä täynnä kuten miekkailussa. Runosta "Aurinko".

"Kun julma aurinko ampuu nuoliaan

ketoihin ja kattoihin, viljaan tuleentuvaan,

käyn yksin outoon miekalla harjoitteluun,

jään nurkissa nuuskien riimien haeskeluun,

kuin katukiviin siellä kompastun sanoihin

ja törmään säkeisiin, joista jo kauan uneksin"

(suom Kari Vaijärvi)

Ranskankielisestä tekstistä on huomattu hänen "kompastumisensa" sanoihin ja säkeitä järisyttäviin maanalaisiin syvyyksiin, aivan kuin sana luhistuisi kasaan. Baudelairelta on huomattu tällaisia romahdustilassa olevia sanoja, ontuvia hätäilmaisuja jotka tuskin pystyvät muuhun kuin vetämään kuvan, metaforan vaivoin valmiiksi.

Proosaruno antaisi näiden kätkettyjen lainmukaisuuksien tulla paremmin esille. Baudelaire kirjoitti:

"Kukapa ei olisi uneksinut runollisen proosan ihmeteoksesta? Sen pitäisi olla musikaalinen ilman rytmiä ja riimiä, sen pitäisi olla kyllin notkea ja hauras sopeutuakseen sielun lyyrisiin värähdyksiin, haaveilun aaltoliikkeisiin, tajunnan shokkeihin. Tämän ihanteen, joka voi tulla pakkomielteeksi, voi omaksua ennen kaikkea se, joka on kotonaan jättiläiskaupungissa ja sille ominaisessa taistelussa lukemattomien, toisiinsa kietoutuneiden suhteiden kanssa."