Vastaavaisuuksista

tekijä: Tero-Erik Sakari Tuomala Viimeisin muutos tiistai 15. huhtikuuta 2008, 12.03


Yksinkertaistettuna Baudelairen kuuluisa käsitys ”vastaavaisuuksista” viittasi  siihen että kaikella aineellisella on henkinen vastaavuutensa. Kaikki muoto, liike, väri tuoksu ym. aistielämykset viittaavat omaan vastaavuuteensa henkisellä tasolla. Luonto on loputon vastaavuuksien ja symbolien varasto. Runossa sanojen ja kuvien on luotava totaalinen illuusio, jossa on samalla kertaa valoa, rytmiä, ajatusta. Runoilijan mielikuvitus on kykyä tajuta asioiden salaiset vastaavuudet. "Korrespondessit". Aineelliselle maailmalle on henkinen vastaavuutensa, eräänlainen peilikuvansa. Baudelairen estetiikan määritelmäruno on "Correspondances" - vastaavuuksia:

   "On Luonto temppeli, sen pylväät elävät,

    epäselviä sanoja ne joskus humisevat;

    käy ihminen symbolimetsissä, tarkkailevat

    ne häntä ja tuttavankatsein tervehtivät."

Baudelairelainen vapaus on mystiikkaa jossa yhdistyy kristinusko ja platonismi. Aistimaailman ilmiöt ovat tuonpuoleisen heijastumia. Aineella ja hengellä on vastaavuudet, jotka syntiinlankeemus on hämärtänyt. Mutta nämä yhteydet voidaan löytää jälleen; Baudelairelle kaikki merkitsevät jotain, sattumat, sattumanvaraiset äänet, hajut. Jokaisella minulle sattuvalla tapahtumalla on jokin minua koskeva tuonpuoleinen vastaavuutensa, joka antaa sille salatun merkityksen.

Vastaavuudet tallentavat kokemuksen, tekevät niistä ikuisen kuvan. Vain omaksumalla näitä aineksia Baudelaire pystyi täysin mittaamaan sen romahduksen syvyyden. Mystikkojen symboliset "vastaavuudet" tuodaan esille "Pahan kukkien" alkurunoissa, jotka on omistettu peruuttamattomasti kadonneelle.

Se, mitä Baudelaire tarkoitti "vastaavaisuuksilla" liittyy mystiseen traditioon, platonismin ja kristinuskon traditioon. Mutta modernin suurkaupungin elämäntavan näkökulmasta "vastaavuuksia" voisi luonnehtia kokemuksiksi, joiden hän toivoo pysyvän - jatkuvasti pommittavista shokkikokemuksista huolimatta. Baudelairen "vastaavaisuudet" eivät ole syvimmiltään samanlaisia kuin symbolisteilla, ne ovat muistin kuvia. Se, että Baudelairella ne ovat mystis-uskonnollisia, ja syöksyvät tämänpuoleista tuonpuoleiseen, voi pitää osoituksena siitä, kuinka hallitsemattoman alkuvoimaisina nämä vastakohdat (aikashokit - ikuiset muistot) ilmenivät Baudelairelle. Keston konkretisoiminen - ikuisuus, vapauttaa ajan jatkuvan katoamisen tunteesta, muisto.

   "...katso vanhoista puvuistansa

    viittovat kuolleet vuodet taivaastansa"

Baudelaire jäljitti esimerkiksi hajuun liittyvien muistojen perusteella näitä vastaavuuksia. Naisen haju, hiusten haju, rintojen tuoksu tuovat mieleen vastaavuuksia. Lähiaisit ja muistot liittyvät tiivisti näihin kokemuksiin.

"Pahan kukissa"  muistojen pysyttäminen ei onnistu. Runoelma  on ainutlaatuinen mm. siksi, että se luo kuvia muistojen tuoman lohdun tehottomuudesta, hartauden epäonnistumisesta.

"Raskasmielisyys ja ihanne" (Spleen et ideal) on "Pahan kukkien" ensimmäinen osa. Siinä näkyy Baudelairen asetelma. Ihanne eli ideaali on pyrkimystä muiston kautta ikuiseen ja pysyvään. Mutta "Spleen" on tietoisuutta siitä, että aika pakenee:

Minut nielee Aika, joka hetki ahmivainen

Spleenissä ajan havaitseminen on luonnottoman terävää, joka sekunti tappaa tajunnan aina ennen ennen kuin se ehtii vangita sekunnin iskun aiheuttaman shokin. "Vastaavuuksia", runossa sanotaan:

   "Käy ihminen symbolimetsissä, tarkkailevat

    ne häntä ja tuttavankatsein tervehtivät."

"Vastaavuuksissa"  ennakoidaan jo ranskalaisen symbolismin tuloa. Moderni vastaavuuksien tuho rinnastuu Baudelairella myös ihmisten kohtaamisen puutteeseen; katseiden kohtaamisen kautta tapahtuvat vastaavuudet katoavat myös. Katseessa minä näen sinut näen myös sen, kuinka sinä huomaat minut. Katseessa on toive saada vastaus siltä, jolle katse on lahjoitettu. Vastaavuuksiin kuuluu Baudelairella kyky vastata katseeseen; mutta erityisen merkittäväksi ja kiihottavaksi tulee urbaani tapa olla vastaamatta katseeseen. Vastaavuuksien tuho liittyy Baudelairella  suurkaupunkikokemukseen, jossa vastaantulijoiden katseet eivät kohtaa, eivät huomaa toista. Ihmiskatseeseen kohdistuva odotus ei saa vastausta:

   "Ja silmäsi, jotka kuin kaupat valoaan tuhlaa

    kuin lamppujen rivi joka valaisee kansanjuhlaa

    ne käyttävät röyhkeästi lainavaloaan."

Katseiden kohtaamattomuus, prostituoitujen katseet,  ohi etäisyyteen katsovien silmien kauneus, sieluttomat, mutta samalla varuillaan olevat silmät kiihottivat Baudelairea. Silmät, joista on kadonnut katsomisen kyky herättävät kuitenkin himon "sitä enemmän haluan sinua mitä enemmän pakenet minua".