Plataanille
Paul Valéryn Au Platane kuvaa puuta, ja siitä voi hahmottaa symbolistisen runon
piirteet. Maalaustaiteessa Czesanne oli kuvannut plataaneja keskittyen esittävyyden
sijaan väriin ja muotoon. Valery hahmottaa Plataanin myös uudella tavalla, esittäyvvden
rajalla liikkuen. Oodimaisesti hän ylistää plataania voimien, jännitteiden ja
mahdollisuuksien puuna. Plataanille – runon voi hahmottaa laajennettuna metaforana,
jossa puun kuvaston kautta kehittyvät runon kaikki vaiheet.
Jalo, kumartuva plataani, alaston ja valkea
kuin nuori skyytti,
sinun loistosi on vanki ja jalkasi sitoo
oman sijasi voima. [i]
Kaikuva varjo, jossa asuuri tyyntyy,
tempoilijasi
musta äiti kytkee tuon puhtaan jalan,
liejusta raskaan. [ii]
Sinun vaeltavaa otsaasi hylkivät tuulet,
maa, hellä ja tumma,
ei varjollesi, plataani, askelen ihmettä
salli koskaan! [iii]
Tuo otsa nousee vain hohtavat portaat,
sitä kiihdyttää mahla,
sinä kasvat, valkeus, mutta ikuisen seisonnan
solmuja et ratko. [iv]
Muut elollisen luonasi aavista: ne sitoo
mahtava hydra
on monta sinun laistasi, poppelista pinjaan,
ja vaahterasta tammeen. [v]
Jalat kiertyneet, vainajain piteleminä,
tuhan hämmennyksessä,
ne tuntevat kukkain ja siivekkään sperman
keveän paon. [vi]
Puhdas haapa, valkopyökki ja pyökki joka kasvaa
kuin neljä nuorta naista,
lakkaamatta kolkuttavat suljettua taivaista,
oksat turhaan yllä.
Ne erillänsä elävät ja yhdistyvät itkuun
saman poissaolon alla,
niiden hiljaisessa syntymässä jäsenten hopea
pirstoutui turhaan.
Kun sielu illoin huokuna nuosee hiljaa
Afroditeä kohti,
niin häpeästä hehkuen istuu neitsyt
varjossa vaiti. [vii]
Hän on kalvas ja yllättynyt, tuntee kuuluvansa
tuon ennusmerkin valtaan,
jonka nykyhetken lämpö siirtää tulevaisuuteen
nuorten kasvojen kautta ...
Sinä, käsivarsin puhtaammin kuin eläinten raajat,
joka upotat ne kultaan,
joka päivin loihdit esiin sen turmion aaveen
josta yö saa unet,
sinä lehvien runsaus, ylpeä myllerrys,
kun tuima pohjatuuli,
nuoren talven asuuri kultaisessa latvassa
puu, harppujasi soittaa.
uskalla valittaa. Puun notkea liha,
sinä kiemurra, väänny,
sinä voihki murtumatta, suo tuulelle ääni,
jota myrskystä se etsii. [viii]
[i] Ensimmäisessä säkeistössä lehdetön talvinen plataani on kumartuneena, täynnä jännitettä joka ilmaisee puun potentiaalisen voiman juuren ja latvan välillä. Tätä jännitettä voi tulita monella eri tavalla. Plataani on tulkittu ideaaliin pyrkimisen symboliksi, ja hahmoksi joka on samalla vahvasti todellisuudessa kiinni.
[ii] Latva on kuvattu synesteettisesti äänen kaikuna ja valon varjona. Kuva voidaan ymmärtää niin, että tuulen ääni tulee kuultavaksi latvan huminassa, ja taivasta vasten latva piirty varjona. Kuvaustavalla on merkityksensä: taivaalla vallitseva välittyy maahan näin, äänen kaikuna ja valon varjona.
[iii] Säkeistö kehittelee latvan ja maan jännitettä kieltojen ja kiertoilmaisujen kautta: tuuli hylkii, maa ei salli. Latvan huojuntaan viittaava „vaeltava otsa“ ja juurtumiseen viittaava „maa ei salli askelen ihmettä“ ovat kiertoilmaisuja jotka korostavat puun vapautta taivaan ja maan elementteihin nähden.
[iv] Säkeistö keskittyy teemaan: puu voi kasvaa muttei liikkua. Huomio kiinnittyy siihen että puun latvasta puhutaan „otsana“, tällainen ilmaisu rikkoo kuvailun tason.“Hohtavat portaat“ ei myöskään kuvaa puun runkoa. Ilmaisujen mielekkyys on haettava toista kautta. Otsa: ei silmiä, plataani on hahmo jolla on vain otsa päin taivasta. Kevään aurinkoa palvovaa plataania voidaan verrata portaita ylös pitkin kohti aurinkoa.
[v] Juurten kautta versovan puiden laji nimetään Hydraksi, koska Hydra on kreikkalaisen tarun yhdeksänpäinen käärme, jonka jokaisesta päästä kasvoi kaksi uutta jos se katkaistiin.
[vi] Säkeistöä on tulkittu siten, että Valéry sitoo elämän ja kuoleman tässä yhteen: puun välittämänä vainajat voivat tuntea elämän.
[vii] Näistä säkeistöstä voi löytää Raamatullisen motiivin: neljä neitsettä turhaan tavoittelemassa taivaallista ylkää. Näpeilevän neitsyen rinnastaminen plataaniin vaikuttaa oudolta. Mutta säkeistöistä voi hahmottaa seksuaalis – sielullisen kaksinaisuuden, sielun ja ruumiin eron, nautinnon ja häpeän eron.
[viii] Runo kääntyy lopussa puhuttelemaan plataania eräänlaisena päivän ja yön välittäjänä. Puhutteluun sisältyy ylistävä kuvailu; plataani on syksyn kylmien tuulien, myrskyissä kestävä, ruskan kultaama puu. Lopulta plataani rinnastuu runoilijaan, joka antaa ilmaisemattomalle sanat. Kuten runon alussa myös tässä tuuli saa äänensä ja huminansa puulta. Samalla tuo tuuli rinnastuu suureen henkiseen tahtoon, myrskyyn.