Juhani Ahon lyhytproosaa
”Puusta asetta vuoleksiessa lennähtelee lastuja hänen työhuoneensa permannolle. Yksi ne lakaisee ovesta ulos, toinen nakkaa lieteen palamaan, kolmas heittää lapsille leikkikaluiksi. Tämmöiset kirjaniekan kynäelmät ovat lastuja nekin. Kun ei niitä aina henno tuleenkaan työntää, niin jättää ne niiden poimittavaksi, jotka siitä kenties ovat huvitetut.”
Näin Juhani Aho kuvaili itse lastujaan niistä koostetussa ensimmäisessä kokoelmassa. Huomattava osa hänen lastuistaan julkaistiin ensin sanomalehdissä, mutta näistä läheskään kaikki eivät ole päässeet osaksi lastukokoelmia. Lastujen on katsottu olevan määrällisesti hyvin merkittävä osa Ahon tuotantoa sillä ne kattavat lähes kaikki hänen tuotantovuodet lukuun ottamatta aivan varhaisimpia vuosia. Lastujen kattavuuden vuoksi niistä voi seurata suurin linjoin Ahon taiteellista kehitystä, ja ne ovat kasvaneet eräällä tavalla kirjailijan omaelämäkerraksi. Ahon tuotannossa lastuja on usein pidetty sen luonteenomaisimpana ja parhaana osana.
Ahon eläessä julkaistiin yhteensä 27 valikoimaa pienoisepiikkaa, jotka olivat joko lastuja tai niihin rinnastettavia kirjoituksia. Lastujen julkaiseminen kokoelmina alkoi vuonna 1889 Kuvauksilla, kaikkiaan niitä julkaistiin 1800-luvulla neljä kokoelmaa yksinkertaisesti nimellä Lastuja (1891, 1892, 1986 ja 1899). Lisäksi Aho julkaisi sortokaudella allegorisia lastuja nimellä Katajainen kansani I-II (1899–1900). Häneltä ilmestyi myös muodollisesti lastuja lähellä oleva kokoelma Heränneitä (1894). Kirjailijan kootut lastut ilmestyivät hänen kuolinvuonnaan kahdessa osassa. Lastuihin rinnastui myös Ahon muistelma- ja matkakuvat, joita julkaistiin yhteensä viisi valikoimaa. Sen rajaaminen, mitkä Ahon kirjoitukset ovat varsinaisesti lastuja, on ollut tutkijoille vaikeaa. Esimerkiksi Tarja-Liisa Hypén tarkastelee tutkimuksessaan Kuvassa oikealla Juhani Aho. Suomalaisen kirjallisuudentutkimuksen Aho-kuva 1880-luvulta 1990-luvulle lastujen vastaanottoa niin, että hän ottaa huomioon vain varsinaiset lastukokoelmat, mutta liittää tähän joukkoon mukaan myös kokoelman Heränneitä.
Aho korosti itse tarkoituksellisesti lastujensa spontaaniutta ja välittömyyttä. Vaikka monet lastut olivat syntyneet alun perin lehtiä varten, eivät ne kuitenkaan olleet ”kähertyneet” paperille ilman taiteellista hahmotusta. Lastuihin sisältyi aiheeltaan, tyyliltään ja sävyltään mitä erilaisimpia kappaleita: kertomuksia ja novelletteja, luonnoksia, tunnelmapalasia, muistelmia, poliittisia allegorioita, proosarunoja. Ahon tyyli oli paikoin voimakkaan impressionistista jossa tärkeäksi tekijäksi nousee luonto. Se on Ahon ystävä ja turvapaikka, johon hän palaa aina kauneimmissa lastuissaan. Monet hänen lastuistaan olivatkin rakkaudentunnustuksia suomalaiselle maisemalle, kuten seuraava ’Metsäpolku’:
”Se eroaa salaisesti suuresta tiestä ja lähtee palaneen puun juuritse menemään sydänmaata kohti. Hevosella ajajat eivät siitä välitä, eivät sitä huomaakaan, ja monet niistäkin, jotka jalkaisin kulkevat, valitsevat kernaimmin valtatien. Mutta minulle on metsäpolku maani kauneimmat näköalat näyttänyt ja vienyt minut luonnon lumotuimpiin pyhättöihin ja sentähden minä sitä kuljen.”
Suomalaisen pienoisproosan kehityksessä Aho on ollut suunnannäyttäjä, ja Pekka Tarkka on tulkinnut Ahon lastut suomalaisen novellin lähtökohdaksi. Monet Ahon lastuista ovat minä-muotoisia, mikä toi subjektiivista ainesta realismin objektiivisuuden rinnalle. Aikalaisvastaanotto poikkesi kuitenkin Tarkan tulkinnasta. Koska Ahon lastukieli oli rytmiikaltaan vaihtelevaa, yhdisti hänen aikalaisensa sen enemmin proosarunoon kuin novelliin. Myös Auli Viikari on myöhemmin nostanut esiin Ahon lastujen lyyrisen rytmiikan.
Ks. Hypén Tarja-Liisa, 1999, Kuvassa oikealla Juhani Aho. Suomalaisen kirjallisuudentutkimuksen Aho-kuva 1880-luvulta 1990-luvulle, s. 174–177, 235; Laitinen Kai, 1991, Suomen kirjallisuuden historia, s. 224–225; Suomen kirjallisuushistoria 2, 1999, Rojola Lea (toim.), s. 37; www.kansallisbibliografia.fi -> Haku: elämäkerrat -> vapaasti luettavat -> Aho Juhani (viitattu 24.11.2006)