Siirry sisältöön. | Siirry navigointiin

Jyväskylän yliopiston Koppa

HUOM! Kopan käyttö päättyy 31.7.2024! Lue lisää.


Navigation

Minnan kirjallinen salonki

tekijä: Juha Matti Nikolai Teppo Viimeisin muutos sunnuntai 20. tammikuuta 2013, 13.27
Kuopion Kanttila uudisti Suomen kirjallista elämää

 

Minna Canth piti kotonaan vaatimatonta, mutta savolaiselle nuorelle sivistyneistölle tärkeää kirjallista piiriä. Kanttilan ovet olivat aina auki vieraille ja salongissa tapahtui paljon ajan aatteiden seulontaa, mutta myös leikinlasku kuului keskusteluihin. Kanttilassa vieraili monia 1880-luvun ja vuosisadan vaihteen nuoria suomenmielisiä kulttuurivaikuttajia, kuten Brofeldin veljekset Kalle, Pekka ja Juhani Aho, Järnefeldin sisarukset Eero, Armas, Arvid, Kasper ja Aino ja heidän äitinsä Elisabeth, joka piti myös omaa kirjallista salonkiaan. Myös Elias, Eero ja Juhana Erkko, K. A. Tavaststjerna puolisoineen, Kauppis-Heikki, Venny Soldan, Hilda ja Hanna Asp, Emilie ja Kaarlo Bergbom, Jean Sibelius, Akseli Gallén-Kallela, Heikki Meriläinen, Ernst Lampén, Matti Kurikka ja Pekka Halonen, Suomalaisen Teatterin näyttelijät sekä monet muut viihtyivät Kanttilassa. Koska Canth ei pitänyt matkustamisesta, olikin hyvä, että muut tulivat hänen luokseen.

 

Juhani Ahon suhde Kanttilaan muotoutui tiiviiksi vuosina 1887–1889, jolloin hän työskenteli Savo-lehden toimittajana. Hän on kuvannut Minnan salonkia kirjoituksessaan ”Muutamia muistelmia Minna Canthista”, joka julkaistiin Nuoressa Suomessa vuonna 1897: ”Sanoin, ettei Minnan salongissa ollut mitään, joka olisi antanut sille persoonallista, hänelle itselleen omituista leimaa. On siinä kuitenkin yksi paikka, tuo hänen jo mainitsemani keinutuoli. Se oli mukava suuri mööpeli ja sitä kutsuttiin hänen ”valtaistuimekseen”. Siinä istuen kirjoitti hän enimmät, ehkä kaikkikin teoksensa, siitä hallitsi hän ympäristöään, antoi käskyjä ja määräyksiä puotiin ja kyökkiin, siinä hän piti seuraa vierailleen, siinä suri, iloitsi, unhotti huolensa, souti pois suuttumuksensa, kun tyhmät, ahdasmieliset ihmiset ja ilkeät arvostelijat joskus saivat hänen hermonsa kiihtymään.” Samassa kirjoituksessa Aho toteaa salongissa käydyistä keskusteluista: ”Laskemattomat kerrat sieltä Kanttilan keinutuolista luotiin tämä miesten hutiloima maailma uudelleen naisten avulla ja järjestettiin mallimaailmaksi. Vanhan alas repiminen alkoi tavallisesti huudahduksella: ’Voi teitä miehiä!’ − Ja uuden sijaan rakentaminen ’Jos me naiset vain kerran oikein saisimme’ jne.”

 

Minnan salongissa oli käynnissä vilkas, kantaaottava ja keskusteleva seuraelämä, jonka myötä Canthin kiinnostuksen kohteet – realistinen kirjallisuus ja estetiikka, ”uudet aatteet”  luonnontieteellisine ja filosofisine ulottuvuuksineen, naiskysymys ja siveellisyyskysymys  – tekivät tuloaan maaseutukaupunkiin. Kanttilassa tehtiin myös paljon valtiopäivä- ja kulttuurialoitteita. Tämä perinne on tavallaan jatkunut 2000-luvulle asti, sillä vuonna 1994 Kanttilan kulttuurikeskuksen kannatusyhdistys anoi Canthin syntymäpäivää 19.3. liputuspäiväksi ja kolmen anomuksen jälkeen päivä on merkitty vuoden 2007 kalenteriin liputuspäivänä nimellä: Minna Canthin päivä, tasa-arvon päivä.

 

Salongissa käydyillä keskusteluilla oli myös merkitystä Canthin omaan tuotantoon, sillä Järnfeltin veljesten ja Ahon voi nähdä vaikuttaneen siihen, että Canth tutustui moderniin realistiseen kirjallisuuteen. Tämän vaikutuksen myötä Canthin kirjoitustapa muuttui 1880-luvulle tultaessa. Aho myös puolusti nuorsuomalaisessa lehdistössä Canthia vanhojen fennomaanien ja kirkon taantumusta vastaan. Minnan salonki loi myös uusia realistisia kirjailijoita, kun Canthin lankapuodissa apulaisena ollut Kauppis-Heikki ryhtyi kirjailijaksi. Hän oli Canthin ja realistisen työpajan ”tuote”, koska sai ateljeekritiikin avulla perusteellisen koulutuksen realistiseen kirjoittamiseen.

 

Minnan salongin ja Kanttilan suosio perustui emäntänsä persoonaan ja kuten Hanna Asp toteaa teoksessa Minna Canth läheltä nähtynä (1948): ”Rouva Canthin iloisuus ja avosydämisyys teki seurustelun helpoksi ja elvyttäväksi, ja hänen olemuksensa auringonpaisteisuus ja hänen heleä naurunsa saivat jäykimmänkin antautumaan. /--/ Huvittavaa oli havaita, kuinka hän välittömyydellään sai jonkun jörön arki-ihmisenkin aivan kuin vapautumaan omasta olemuksestaan, kuinka herttainen talon emäntä oli muutamille todellinen ”seesam”, joka sai vähäpuheisimmankin viekoitelluksi lausumaan mielipiteitään, jopa tekemään avosydämisiä tunnustuksia.”

 

Ks. Asp Hanna, Minna Canth läheltä nähtynä, 1948, s. 80–85; Suomen kirjallisuushistoria 2, Rojola Lea (toim.), 1999, s. 86–87; http://minnacanth.kuopio.fi/ (viitattu 23.11.2006)