Siirry sisältöön. | Siirry navigointiin

Jyväskylän yliopiston Koppa

HUOM! Kopan käyttö päättyy 31.7.2024! Lue lisää.


Navigation

Teuvo Pakkala ja havainnointi

tekijä: Juha Matti Nikolai Teppo Viimeisin muutos sunnuntai 20. tammikuuta 2013, 13.57
Naisten ja lasten elämän esille nostaminen

 

Teuvo Pakkala (1862–1925) aloitti kirjailijan uransa samana vuonna kuin Minna Canth ja Juhani Aho teoksilla Lapsuuteni muistoja (1885) ja Oulua soutamassa (1886). Teoksissa hän sukelsi omiin lapsuuden ja nuoruuden muistoihinsa. Molemmat teokset todistivat, että hän tunsi hyvin oululaisten pieneläjien ja pohjoisen tukkilaisten olot. Kirjailijan työnsä alkuvaiheessa Pakkala kritisoi sivistyneistön kykyä havainnoida tavallista elämää  ja samaisti itsensä ennemmin kansaan kuin sivistyneistöön: ”Minä tahdon kuvata omaa kansaani, tuoda ilmi sen ominaisuuksia, ajatusmuotoa, tapoja ja luonnetta. Sen ylemmäksi en pyrikään kuin kansankirjailijaksi ja jos onnistun olen vain tyytyväinen.”  Myös lasten ja naisten kuvaajana hän kertoi kansan elämästä.

 

Pakkala teki uraauurtavaa työtä lapsia kuvaavana novellistina. Hän tarkasteli lapsia erityisesti teoksissaan Lapsia. Kokoelma novelleja lasten parista (1895) ja Pikku ihmisiä (1913). Pakkala ymmärsi lapsen kehitykseen ja toimintaan liittyviä lainalaisuuksia jo ennen kuin ne tulivat tieteen totuuksiksi. Hän puolusti niin raisua poikatyttöä Latun Liisaa kuin kahvipapuja varastanutta ja siitä omantunnontuskia kärsivää Maria. Pakkala käsitti rangaistuksen pelon aiheuttaman patoutuman sekä kuvitteellisen ja toden, taikuuden ja järkiperäisyyden sekaantumisen lapsen kokemusmaailmassa.

 

Hienointa ja arvoituksellisen syvyyspsykologista lapsikuvausta Pakkala tarjoilee novellissaan Veli. Siinä pikkutytön nukketalo kasvaa hänen vanhempiensa kodin ja sen julkilausumattomien ristiriitojen symboliksi, ja leikkien pikku yksityiskohdat alkavat kuvastaa suurentavan peilin tavoin aikaihmisten maailmaa ja sen ongelmia. Kai Laitisen mukaan Veli on Suomen kirjallisuuden suuria novelleja, jonka rinnalle ei ihmiskuvauksen osuvuuden ja tyylin valmiuden mukaan voi osoittaa monta vastaavaa suoritusta.

 

Vuonna 1891 ilmestynyt teos Vaaralla on kollektiivikuvaus köyhien perheiden ja heidän lastensa arjesta. Hyvin suuri osa teoksen henkilöistä on naisia ja lapsia. Teoksessa Elsa (1894) tarina Vaaralan kaupunginosasta jatkuu ja lapset varttuvat nuoriksi aikuisiksi. Kuvauksen keskiössä ovat nuorten naisten kohtalot. Pakkalan romaanin suuri idea on, että juuri poikatyttö Latun Liisa on viimeinen nainen pystyssä elämän taistelussa. Liisasta tulee onnellinen merimiehen vaimo, joka myöhemmin auttaa myös Elsaa. Tämä on synnyttänyt aviottoman lapsen ensirakkaudelleen, varakkaan perheen pojalle, joka ei huoli häntä vaimokseen. Elsan kohtalo jo ennenaikainen kuolema ja hänen lapsestaan tulee huutolainen.

 

Pakkala käsitteli teoksessa Vaaralla samoja ilmiöitä, joita myös Canth painotti tuotannossaan. Yksilötasolla Pakkala kiinnittää huomiota Vaaran köyhäillistökaupunginosan ihmisten solidaarisuuteen ja auttavaisuuteen sekä keskikaupungin rikkaiden rouvien ymmärtämättömään sydämettömyyteen. Pakkala noudattelee Canthin linjoja myös suhteessaan uskontoon. Hän näyttää Elsassa havainnollisesti, miten kristinuskon maailmankuva ja arvohierarkia vähitellen murtuu ja osoittautuu voittamattomaksi joutuessaan ristiriitaan uuden porvarillisen hyötymoraalin kanssa.

 

Teos Pieni elämäntarina (1902) ilmestyi aikana, jolloin oli havaittavissa historiallinen murtuma ja siirtyminen kohti modernia taidetta. Ajan mukanaan tuomat piirteet näkyvät teoksessa niin henkilöissä, ajatusmaailmoissa kuin rakenteessakin. Pakkalalla on myös Pienessä elämäntarinassa päähenkilönä nainen, Ester ja hänen ”kehityskertomuksensa”. Vuosisadan alun kirjallisuudessa nainen oli yksi tärkeimmistä hahmoista, jonka kautta nykyaikaistumisen synnyttämiä jännitteitä jäsennettiin. Pakkala oli tosin käyttänyt naishahmoja jo aiemmin ja syvensikin Pienessä elämäntarinassa psykologista kuvaamista. Teoksessa Esterin ja hänen isänsä välillä on psykologinen ongelma, joka luo heidän välilleen jännitteen. Tämä jännite ei koskaan laannu ja vaikuttaa Esterin koko elämään ja varsinkin hänen miessuhteisiinsa.

Laitinen Kai, Suomen kirjallisuuden historia, 1991, s. 225–227; Kirstinä Leena, Kirjallisuutemme lyhyt historia, 2000, s. 108–109; Suomen kirjallisuushistoria 2, 1999, Rojola Lea (toim.), s. 63, 155, 185–186

"Kymmenellä pennillä siirappia" lyhytelokuva Teuvo Pakkalan novellin pohjalta (1967)
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/kymmenella_pennilla_siirappia_31470.html#media=31487