Siirry sisältöön. | Siirry navigointiin

Jyväskylän yliopiston Koppa

HUOM! Kopan käyttö päättyy 31.7.2024! Lue lisää.


Navigation

Jöröjukka – moraaliparodia

tekijä: bubbeli — Viimeisin muutos tiistai 15. huhtikuuta 2008, 12.03


Aivan uuden aluevaltauksen lastenkirjan alueella teki Heinrich Hoffmann joka julkaisi kurittomasta lapsesta kertovan Jöröjukan (Stuwwelpeter, 1845).

Kerrotaan että lääkärinvastaanotoillaan Hoffman lievensi lasten jännitystä kertomalla hauskoja pikku tarinoita ja kuvittamalla niitä. Jouluostoksilla 1844 hän ei löytänyt sopivaa kirjaa pienelle pojalleen. Hoffman kirjoitti:

"Näin pelkästään pitkiä tarinoita, typeriä kuvakokoelmia, moralisoivia tarinoita jotka alkoivat ja päättyivät tähdentämään kuinka hyvän lapsen täytyy totella tai lapsi täytyy pitää siistinä."

Hän kirjoitti ja kuvitti lapselleen Jöröjukan, otti siitä ystäville pienen yksityisen painoksen, ja vei sen lopulta kustantajalle. Menestys seurasi heti, ja jo Hoffmannin elinaikana siitä otettiin yli sata painosta.

Kirjan suosiota on ihmetelty, sen kuvat ovat karkeasti piirrettyjä. Huumori niissä on jopa pelottavaa, Hoffmanin asenne lorujen moraaliopetuksiin on epäselvä. Erilaiset pahojen lapsien kuvat ovat varsin outoja ja absurdeja. Vaikka hän inhoaa moralismia, silti lorujen ilkeät lapset saavat mielettömyyksiensä huipuksi käsittämättömän julmat rangaistukset, joita ei ole verhottu korkeahenkisin periaattein.  Hoffmannin komiikka tuntuu lasten kannalta kovin absurdilta.

Hyvä saa palkinnon ja paha saa rangaistuksen - se on tuon ajan lastenkirjojen moraalikaava. Hoffman parodioi ja liiottelee aikansa kasvatuskonventioita. Parodiastaan huolimatta hän jättää perusasetelmat ja opetukset voimaan.

Heti ensimmäisen runon alkusäkeistö kertoo, kuinka vain kiltit lapset saavat joululahjoja. Toinen säkeistö kertoo, kuinka pahat lapset jäävät ilman lahjoja. Mutta pahinta on, että pahat lapset eivät näe lainkaan tätä kaunista kuvakirjaa. Jöröjukka” kirjana on itse osana lapsiin kohdistettua rangaistus/palkinto systeemiä. Toisin sanoen lapsi, joka on saanut kirjan ei voi olla paha, vaan  hyvin käyttäytyvä lapsi. Julma ajatus on se, että tottelevainen ja kiltti lapsi saa nyt nauraa pahojen lasten kustannuksella.

Kirjan piirrokset ovat erityisen symmetrisiä, vasen ja oikea puoli kuvista ovat lähes matemaattisen täsmällisiä. Se henkii äärimmäisen pitkälle vietyä kontrollia. 'Jöröjukka' itse on kuvassa vain hiuksiltaan ja kynsiltään villiintynyt, kasvot ovat puhtaat, vaatteet siistit. Valtoimenaan oleva tukka leviää auringonsäteiden tavoin, ja antaa tahattomasti voimaa uhkuvan ja ylpeän vaikutelman.

Toisessa tarinassa kerrotaan julmasta pojasta, joka surutta ratsastaa avuttomien luontokappaleitten, kärpästen, lintujen ja piiloutuneitten tyttöjen yli. Mutta poika kohtaa voittajansa kummallisessa hahmossa, joka on puoliksi koira ja puoliksi ihminen. Heidän välillä ei ole puhettakaan ystävyydestä, kysymys on siitä kuka voi hallita ketä. Lopussa koira puree poikaa jalkaan. Kun poika joutuu heikkona vuoteeseen, koira käy nauraen ruokapöytään ja syö pojan aterian.

Eläimet ovat näissä loruissa arvokkaita. Kuten 'Kauhistuttava tarina Tiinasta ja tulitikuista' on varoitustarina lapsesta, joka leikkiessään tulitikuilla palaa lopulta itse, on saanut taustalle kaksi kissaa tarkkailemaan tapahtumaa. Kissat ovat kuin dramaattinen kuoro, joka eläytyy tapahtumiin, mutta ei tee mitään, lopulta kissat kyynelehtivät surullisina.

Neekeripoikaa pilkkaavat ilkeät poikaset saavat rangaistuksensa kun heidät kastetaan mustepulloon. Asetelma, joka rasistisesti osoittaa, että musta on pahan väri.