Siirry sisältöön. | Siirry navigointiin

Jyväskylän yliopiston Koppa

HUOM! Kopan käyttö päättyy 31.7.2024! Lue lisää.


Navigation

Proosallinen aika – Hegel

tekijä: bubbeli — Viimeisin muutos tiistai 15. huhtikuuta 2008, 12.03


1800 –luvun henkisessä historiassa ei voida sivuttaa Hegeliä. Friedrich Hegel (1770 –1831) on filosofi, joka on taustalla monissa aikamme keskeisissä kysymyksissä.

Hegel kutsuu modernia aikaa ”proosalliseksi”.  Hän ei tarkoittanut sillä vain proosaromaanin suosiota, vaan sitä, että elämätunne on käynyt epälyyriseksi. Modernin elämän rationaalisuus, selkeä ja kiihkoton toiminta, on hänen mukaansa luonteenomaista proosalliselle aikakaudelle. Hänen mukaansa proosallisen asenteen ilmentymää on Goethen ”Wilhelm Meisterin”  loppu, kun sankari aikansa etsittyään asettuu hyödylliseksi osaksi porvarillista maailmaa. Hegelin mukaan kapinallisuus on vain ”kissan naukumista” (Katzenjammer) pikkuporvarillisen ja kaiken nielevän proosallisen arkipäivän suhteen.

Hegelin vaikutus tunnetaan parhaiten Marxin vallankumousfilosofian taustalta. Hegelin hahmottama herran ja orjan dialektiikka  merkitsi paljon: ”Siitä, joka on herra, tulee orja velttoutensa vuoksi samalla, kun orjasta tulee herransa herra työnsä avulla. ” Yhteiskuntaluokkien jännite hahmottuu tässä mietteessä. Hänellä on painavaa sanottavaa myös estetiikasta ja kirjallisuudesta.

 Hegel on saksalaisen idealismin perusfilosofi, mutta hänen vaikutuksensa ulottuu kauas moderniin aikaan. Hegel ei keskity romanttisesti vain hengen sisäiseen maailmaan, vaan hänelle henki toimii ja vaikuttaa taiteessa, historiassa ja yhteiskunnassa.

Hegelin opiskeluvuosien herätteenä oli Ranskan vallankumous. Hölderlinin ja Schellingin kanssa he yhdessä haaveilivat uuden ajan alusta ja näkivät sen eräänlaisena antiikin Kreikan ja kristinuskon uutena muotona.

Jenassa 1807 Hegel sai valmiiksi merkittävän ”Hengen fenomenologian” teoksen, jossa hän onnistuu hahmottamaan tietoisen hengen vaikutusta konkreettisessa maailmassa. Henki ei hänen mukaansa ole subjektiivinen ja sisäinen seikka, vaan se vaikuttaa historiaa ja valtiomuotoja rakentavana voimana. 

Valtavaan suosioon Hegel nousi toimiessaan filosofian professorina Berliinin yliopistossa 1831 lähtien. Estetiikan luennoissaan Berliinissä Hegel hahmotteli kriittistä näkemystä, jonka mukaan taidetta tärkeämmäksi on nousemassa estetiikka. Hegelille estetiikka merkitsi taiteen nousemista filosofiselle ja käsitteelliselle tasolle.

Moderni aika on edistyvän sivilisaation aikaa, aikaa jota ei voi ajatella ilman valtiollisia järjestelmiä. Sen vastakohtaa Hegel nimittää ”sankariajaksi”, jolloin heerokset toimivat ilman sisäistä tietoisuutta ja subjektiivisuutta. Arkaaisessa heeroksessa yhdistyy yleinen ja yksityinen, ”herooinen toiminta” on oma lakinsa, se ei seuraa valtiollisia lakeja. Fyysinen voima ja ulkoinen mahti ovat heeroksen ominaisuuksia, ei sisäinen elämä.

 Hegelin mukaan kirjallisuuden lajit heijastavat yhteiskunnallista järjestystä. Tragedia ja sankarieepos ovat sidoksissa aateliston arvoihin. Komedia ja idylli ovat alempiin yhteiskuntaluokkiin liittyviä lajeja.

Hegel lähestyy kysymystä romaanista ”sankariajan” kautta josta puuttuu moderni suhde valtiollisuuteen tai yhteiskuntajärjestykseen.  Sankarityyppi muuttuu historian myötä, ja moderni sankari on samalla ”kansalainen” toisin kuin  muinainen heeros.  Heeroksella kaikki näkyy toiminnassa, siinä ilmenee hänen ajattelunsa, arvonsa ja päämääränsä. Moderni, porvarillinen sankari on enemmän sisäisessä maailmassaan, hänen omat toiveensa joutuvat usein ristiriitaan yleisten vaatimusten kanssa.  Moderni ”ritari” on kehitysromaanille tyypillinen nuorukainen, joka kokee yhteiskunnan paineet ja rajoitukset. Perhe, porvarillinen elämä, valtion lait ym. rajoittavat hänen yksilöllisiä pyrkimyksiään.

Sama historiallinen prosessi  näkyy myös Hegelin luokittelemissa draamallisissa konflikteissa, joissa myös tapahtuu kehitystä materiaaliselta henkiseen. Ensimmäinen draamallinen konfliktin taso on puhtaan fyysisillä ehdoilla tapahtuva yhteenotto eikä tällä tasolla ole kysymys moraalista. Toisella tasolla on jo kyse henkisestä ja moraalisesta, mutta ne molemmat ovat vain mahdollisuuksia ja luonnonlakeihin verrattuna merkityksettömiä. Kolmas draamallisten konfliktien taso on sitten puhtaan henkinen.  Konflikti johtuu pelkästään ihmisistä ja inhimillisistä vastakkaisuuksista, ja merkitsee Hegelin mukaan korkeinta traagista taidetta.

Hegelin arvo on tunnustettu, mutta toisaalta häntä on kritisoitu ennen kaikkea valtiokeskeisenä ajattelijana, joka on luonut edellytyksiä  byrokraattisen järjestelmän  kasvulle. Siinäkin mielessä hän on modernin ajan filosofi.