Siirry sisältöön. | Siirry navigointiin

Jyväskylän yliopiston Koppa

HUOM! Kopan käyttö päättyy 31.7.2024! Lue lisää.


Navigation

Dostojevskin vaiheita

tekijä: bubbeli — Viimeisin muutos sunnuntai 23. joulukuuta 2012, 14.38

 

Dostojevski
Vasili Perov: Kirjailija Fjodor
Dostojevskin muotokuva (1872)

Romaanin historiassa venäläisen kulttuurin panos on näkyy varsin myöhään, vasta 1800-luvulta lähtien Puskinin myötä. Fjodor Mihailovitš Dostojevskin (1821-1881) vaikutus romaanin traditioon on suuri; häntä on pidetty ns. psykologisen realismin edustajana. Toisaalta hänestä tuli 1950-luvulla eksistentiaalisen romaanin esikuva, ja lopulta 1990-luvulla häntä on pidetty polyfonisen romaanin kehittäjänä.

Useissa kirjallisuushistorioissa Dostojevski on liitetty realistisen romaanin kauteen, vaikka tyylillisesti hän on varsin etäällä materialistisesta realismista. Myös tyyliltään hänen teoksensa ovat realistisia romaaneja rönsyävämpiä.. Realistien mukaan Dostojevski ei pystynyt hallitsemaan valtavaa aineistoaan. On väitetty, että hän ei hionut tekstejään valmiiksi, koska hän julkaisi niitä jatkokertomuksena veljensä kanssa omistamassaan aikakauslehdessä. Dostojevski itse katsoi, että teosten ”draamallinen periaate” piti ne koossa. Hän kirjoitti henkilöhahmoilleen yhteentörmäyksiä, jotka huipentuivat aina yhden jakson päättävään katastrofiin. Tämä sopi jatkokertomukseen, ja samalla romaanit rakentuivat luku luvulta.

Vasta myöhemmin, Mihail Bahtinin myötä, kehittyi romaaniteoria, joka teki oikeutta Dostojevskin kerronnan rönsyävyydelle. Bahtinin mukaan Dostojevski loi uuden moniäänisen eli polyfonisen romaanin.

Realismi oli kuitenkin keskeinen suuntaus, ja Dostojevski on sijoitettu ns. psykologisten realistien joukkoon. Tämäkin määrittely on epäonnistunut, sillä realistiseen maailmankuvaan kuuluu Dostojevskin suosimien metafyysisten kysymysten pois sulkeminen. Dostojevskin merkitys romaanin historiassa liittyy myös siihen, että hänen romaaninsa suuntautuvat tuonpuoleiseen, transsendentaaliin tasoon, realistisen romaanin rajojen ulkopuolelle. Dostojevskin romaaneille on tunnusmerkillistä pyhyyden kohtaaminen keskellä maallistunutta ja realistista elämää. Vaikka Dostojevski oli ortodoksi, hänen uskonnollinen kokemuksensa oli varsin moderni.

Nuori Dostojevski kirjoitti vuonna 1854: ”Minä olen aikani lapsi, olen tähän asti ollut epäilyn ja epäuskon lapsi, ja tulen myös loppuikäni olemaan sellainen.”

Dostojevskin tuotantoa hallitsee neljä suurta romaania: Rikos ja rangaistus, Idiootti, Riivaajat ja Karamazovin-veljekset.

 

Pietarilaisista salongeista Siperiaan

 

Fedor Dostojevskin isä oli ailahteleva luonne, toisinaan väkivaltainen ja toisinaan sentimentaalinen. Perheen äiti kuoli pojan ollessa viidentoista, koti hajosi ja isä laittoi veljekset Fedorin ja Mihailin insinöörikouluun Pietariin. Tämä oli helppo tapa kitsaalle isälle päästä pojista eroon. Veljesten keskinäinen kumppanuus kuitenkin vahvistui ja myöhemmin Fedor kirjotti veljensä lehteen.

Dostojevskin esikoisteos Köyhää väkeä oli sensaatio Pietarissa kesällä 1845; ujosta ja hiljaisesta miehestä tuli hetkessä kirjallisten salonkien suosikki. Ei kestänyt kuitenkaan kauaa kun huomattiin, että nero olikin puheliaisuuden ja innostuksen puuskien vallassa oleva varsin kokematon nuori mies. Salongeissa viihtyvä Turgenev ivasi nuoren Dostojevskin sosiaalista kömpelyyttä, ujostelua ja puheryöppyjä sekä itsekeskeisyyttä. Dostojevski kosti myöhemmin kuvaten Turgenevin turhamaiseksi hienostelijaksi Riivaajat -romaanin kirjailija-hahmossa.

Dostojevski yritti elättää itsensä kirjoittamalla, 1840-luvun lopun Pietarissa se osoittautui lähes mahdottomaksi. Hän alkoi saada epileptisiä kohtauksia eikä pystynyt kirjoittamaan. Toisaalta kohtaukset merkitsivät hänelle ihmeellisiä kokemuksia, sillä kohtausta edeltävän tuokion hän kertoo kokeneensa esimakuna uskonnollisesta autuudesta.

Kirjallisista salongeista Dostojevski siirtyi radikaalimpaan seuraan. Hän alkoi käydä pietarilaisten anarkistien ja utopistien perjantai-istunnoissa. Talvella 1849 Dostojevski pidätettiin yhdessä kolmenkymmenen muun nuoren radikaalin kanssa, ja heitä pidettiin Pietari-Paavalin linnoituksen eristysselleissä kahdeksan kuukautta. Kuulusteluissa ei ilmennyt mitään vakavampaa, mutta siitä huolimatta heidät vietiin torille, ja heille julistettiin teloitustuomio.

Hieman myöhemmin tuomio paljastui kuitenkin vain pelotteluksi. Mutta nuo kuoleman läheisyyden hetket jäivät pysyvästi Dostojevskin mieleen. Dostojevskin saama rangaistus anarkismista oli karkoitus Siperiaan, ja siellä hän joutui vankilerillä kokemaan neljä vuotta epäinhimillisen huonoja oloja. Muihin vankeihin tutustuminen sai Dostojevskin näkemään entistä selvemmin yhteiskunnallisen vallan rakenteet. Samalla hän kuitenkin idealisoi sekä tsaarin että venäläisen kansan.

Dostojevskin mielipiteet jyrkkenivät aikaa myöten, vanhavenäläisen tradition ihailu sai sovinistisia ja juutalaisvastaisia piirteitä, ortodoksinen usko sai hänet väheksymään luterilaisuutta ja katolisuutta.

Vapauduttuaan Dostojevski rakastui Maria Isajevaan, intohimoiseen ja epätasapainoiseen naiseen, joka oli naimisissa alkoholistin kanssa. Miehen juotua itsensä hengiltä Maria rakastuikin toiseen mieheen, nuoreen opettajaan niin että Dostojevski joutui varsin epätoivoisesti kilpailemaan naisen suosiosta. Lopulta, kun Maria suostui avioliittoon Dostojevskin kanssa, kilpakosija sai toimia bestmanina. Vihkialttarilla Maria seisoi heidän välissään, eikä Dostojevski tiennyt mitä pelätä eniten: sitäkö, että Maria karkaisi opettajan kanssa, vai sitä että opettaja menettäisi järkensä ja tappaisi Marian - tai että hän itse tulisi epäilyistä hulluksi. Tämä tilanne toistuu Idiootissa, kun päähenkilö Myskin menee naimisiin Natasjan kanssa, joka karkaa oitis kilpakosija Rogozinin kanssa.

1860 –luvun alussa Dostojevskin veljekset Fedor ja Mihail toimittivat yhdessä aikakauslehti Vremjaa (Aika). Muistelmia kuolleesta talosta ilmestyi lehdessä jatkokertomuksena. Veljekset lehdessä edustivat käsitystä, jonka mukaan venäläinen kulttuuriperintö ja valistus olisivat yhdistettävissä Venäjän kansan parhaaksi. Lehti menestyi loistavasti, kunnes lehden linja tulkittiin kansankiihotukseksi ja se kiellettiin.

 

Velat ja kirjoittaminen

 

Vuosi 1864 oli Dostojevskin elämässä kaikkea aiemmin koettua kauheampi,hänen Maria-vaimonsa kuoli ja pian sen jälkeen kuoli myös Mihail-veli. Hän itse jäi surun valtaan ja velat kasvoivat vähitellen liian suuriksi. Surun keskellä Dostojevski sai kuitenkin kirjoitettua  Kellarinloukon (1864), teoksen, jossa ensimmäistä kertaa esiintyy antisankari. Päähenkilö on entinen virkamies, jonka ylpeyttä on loukattu, ja joka sen myötä kokee kaikki ihmiset vastustajikseen, siksi hän on vetäytynyt kellarinloukkoon omiin oloihinsa.

Dostojevski oli paennut suruaan ja velkojaan ulkomaille, mutta oli täällä sortunut uhkapeliin ja menettänyt loputkin rahansa. Rahattomana hän kirjoitti suuren venäläisen aikakauslehden päätoimittajalle ja pyysi ennakkoa uutta romaani-ideaansa vastaan. Romaani kertoisi nuoresta ylioppilaasta, nihilististä joka testaa ideaansa murhaamalla vanhan eukon.

Idea meni läpi, ja Dostojevskille tuli kiire. Kirjoitustyönsä avuksi hän palkkasi itselleen puhtaaksikirjoittajan, nuoren Anna-nimisen naisen. Pian he menivät naimisiin, ja tämä kirjoittava pari onnistui 1860-luvun lopulla tuottamaan mestarilliset romaanit Rikos ja rangaistus (1866) sekä Idiootti (1869).

Tämä aika merkitsi Dostojevskille taistelua konservatiivisen uskonnon ja radikaalin humanismin välillä. Hyvinä hetkinään hän uskoi, että ortodoksisen kirkon piiristä voisi kehittyä elämänmuoto, joka toisi Jumalan valtakunnan maan päälle. Radikaalin humanismin henkeen Dostojevski uskoi myös, että Kristuksen esimerkkiä noudattavista venäläisistä voisi tulla uudenlaisia jumalihmisiä.

Dostojevskin viimeistä, keskeneräistä Karamazovin veljeksiä (1880) pidetään hänen suurimpana teoksenaan. Se lähtee liikkeelle isänmurhasta ja keskittyy sen selvittämiseen. Vanha tilanomistaja elää hillittömien halujensa vallassa, hänellä on kolme poikaa jotka vihaavat isäänsä eri tavoin. Neljäs, raiskauksen myötä alkunsa saanut äpäräveli Smerdjakov vihaa paremman osan saaneita veljiään. Isäänsä hän ei vihaa yhtä paljon, mutta on tappanut tämän vain saadakseen pienen summan rahaa.