Skip to content. | Skip to navigation

Jyväskylän yliopiston Koppa

HUOM! Kopan käyttö päättyy 31.7.2024! Lue lisää.


Navigation

Kolme demonia: raha, rakkaus ja valta

by bubbeli — last modified Dec 23, 2012 02:43 PM


Venäläinen filosofi Lev Pumpjanski kirjoittaa v. 1919 Dostojevskin kolmesta demonista, jotka ovat raha, rakkaus ja valta. Pumpjanskin lähtökohtan on se, että Dostojevski jatkaa Puskinilta periytyvää teemaa, jonka mukaan sankari on sekä myyttinen kutsuttu, että huijari.

”Nämä teemat siirtyivät Dostojevskille. Eikä hänkään saanut myyttiä perinnöksi: sitä piti yrittää omin voimin. Mutta mitä hän löysi sielustaan? Kaikki kusetuksen muodot!

Siis, traaginen runous on vapautumista maailmasta tekemällä siitä symbolinen tämä on tie vapauteen. Mutta ainoa tie symboliseen on: moraalisuus. Tällainen on kutsutun (zvannyi) tie. Entä kusetus (samozvannyi)?

Ensinnäkin, kaikkein karkein, raha. Älkää sylkäiskö! Myös raha antaa maailmalle symbolisen, tekee sen ostettavaksi: se on yksi vapautumisen teistä. Rahan moraali. Pushkin käsitti sen. "Uinukaa unta voiman ja rauhan"1: keskenkasvuinen Rotschild höyrylaivalla. Mutta myös vulgaarissa saavutuksessa on moraalinen puolensa. Rahan moraalittomuus sen petollisuus: raha tarjoaa näennäisyyttä, sillä se on näennäisyyttä. Rahallahan ei soviteta vaan ostetaan. Tämä on rahan passio... Puhtaassa muodossaan se on lahjarahaa (se vastaa gratia gratista todellisessa pelastuksessa, mutta Goppe ja K vastaavat ethica honestaa). Peluri ja Keskenkasvuinen. Ensimmäinen demoni on kutsuttu, muttei sallittu. Ei ole osoitettu tietä muuttamaan ostettu sovitukseksi...

Toiseksi, rakkaus: uusi vapautumisen tie unohtaminen. Mutta maailman täydellinen unohtaminen on kuolema; tästä sen yhteys rakkauteen. Mutta rakkaudessa en voi unohtaa rakastettua: tästä viha. Dostojevskilla on kaikki tämä ja hän paljastaa valerakkauden tien. Dostojevskin runoudessa rakkaus hajoaa näihin ristiriitoihin; mutta vain eksorsismina ja äkkiä se leimahtaa toisaalla.

Kolmanneksi, napoleonismi: valta onnen vuoksi. Tämä kusetus ilmenee vielä vahvemmassa muodossa: pelastus Pelastajan sijaan. Tästä seuraa myös jokaisen vallankumouksen salaperäinen yhteys Kristukseen: myös vallankumous haluaa pelastaa, mutta hajoaa ristiriitoihinsa. Koronkiskoja pitää raivata tieltä! Runoudessa vallankumousta vastaa murha, ts. yhden (tai muutaman) täydellinen raivaaminen tieltä muiden pelastamiseksi. Vallankumous-pelastaja synnyttää henkilökohtaisen messianismin mielettömän idean: caesarismin! Jokaisessa vallankumouksessa uinuu Caesar valepelastaja, kusettaja.

Mitä vallankumous haluaa? Tehdä lopun maailman satunnaisuudesta, luoda maailman vailla sattumaa, ts. myytin näyttämön. Mutta sen luomiseen on vain yksi tie: Auringon kohoaminen keskipäivään. Minkä vuoksi vallankumous uinuu Venäjän kansan sydämessä. Kein Mythus? Keine Tragödie? Die Revolution wird schrecklich sein! Dostojevski kantoi vallankumousta sydämessään. Hän kuvasi sen koko tien: tukahduttavat ukkosen enteet - purkaus - kusetuksen kestämätön tila... Mutta missä on tragedia? Se jää vajaaksi. Melkein myytti, mutta vajaa, sillä varjoja muodostuu jo, mutta... Rikoksen ja rangaistuksen loppu jää kaivelemaan. Dostojevski ei osoittanut, että te, venäläiset vallankumoukselliset, olisitte oikeassa, ja minä, kristitty, sanon tämän teille suoraan. Jos Venäjällä kusetetaan miksi Te olisitte erilaisia? .. Näin teki Pietari ja vallankumoukselliset, hänen työnsä suorat jatkajat.”

Maailmasta vapautuminen muuttuu kusetuksessa maailman vapauttamiseksi eikä tragedialla ole Rikoksessa ja rangaistuksessa kuoroa, ts. sitä ei ole täysin puhdistettu ei-reaalisesta eikä se voi siksi tulla näyttämölle... Manausten lähde on eksorsismi.”

Koko artikkeli: Lev Pumpjanski: Dostojevski traagikkona (suom. Tapani Laine, Filosofinen Niin&Näin aikakauslehti, http://www.netn.fi/497/netn_497_pump1.html