Siirry sisältöön. | Siirry navigointiin

Jyväskylän yliopiston Koppa

HUOM! Kopan käyttö päättyy 31.7.2024! Lue lisää.


Navigation

Lyyristä draamaa

tekijä: bubbeli — Viimeisin muutos keskiviikko 06. helmikuuta 2019, 20.34


Tsehovin draamoissa vallitsee usein luopumisen ilmapiiri: ihmiset kaipaavat menneeseen tai unelmoivat epärealistisesti tulevaisuudesta. Kuitenkin he ovat luopuneet todellisesta kohtaamisesta toisten kanssa. Peter Szondi rinnastaa tämän Tsehovin draamojen perusasetelman klassiseen draamaperinteeseen.

Renessanssista lähtien draaman peruselementit – toiminta ja dialogi – ovat korostaneet sekä nykyhetkeä että ihmisten välistä kommunikaatiota. Toimintaan ja dialogiin on siis sisältynyt pyrkimys esittää ihminen nykyhetkessä elävänä ja toimivana, sekä kykenevänä kohtaamaan toisia ihmisiä dialogisesti.Ihmisten välinen kohtaaminen tässä ja nyt on muodostunut eurooppalaisen draamaperinteen keskeiseksi seikaksi.

Tsehovin draamoissa ihmiset ovat luopuneet nykyisyydestä, ja se näkyy myös draaman rakenteellisissa ratkaisuissa. Tapahtumien tilalle tulee tapahtumattomuus ja odotuksen ilmapiiri. Dialogeista välittyy myös luopuminen todellisesta ja suorasta vuorovaikutuksesta toisten ihmisten kanssa.

Kolme sisarta kertoo provinssissa elävistä naisista jotka muistelevat menneisyyttä ja kaipaavat takaisin Moskovaan. Heidän veljensä taas lohduttautuu kuvittelemalla, että vasta tulevaisuuden ihmiset ovat onnellisia, nykyisten ihmisten osa on uhrautua ja valmistella tulevaa.

Tsehovin sankarit ovat yksinäisiä, mutta silti he eivät ole eristäytyneet sosiaalisesta vuorovaikutuksesta. Tsehovilaisissa olohuoneissa ja huviloiden terasseilla ihmiset keskustelevat, mutta kaikkea leimaa turhautuminen ja kyvyttömyys todelliseen vuorovaikutukseen. Tärkeää onkin, että vaikka Tsehovin sankarit kokevat olevansa yksinäisiä, tämä yksinäisyys tulee osaksi heidän keskiluokkaisuuttaan ja pitkästyneisyyttään. Rakenteen tasolla tämä näkyy siten, että Tsehovin henkilöt eivät pidä eristyneitä monologeja, vaan monologit rakentuvat sosiaalisten tilanteiden ja dialogien sisään.

Luopuminen nykyisyydestä merkitsee tsehovilaisessa asetelmassa elämää tapahtumattomassa välitilassa. Draaman kannalta tällainen ratkaisu aiheuttaa tietysti uusia vaatimuksia, koska dramaattisten tapahtumien sijaan jännite on löydettävä jostain muualta.

Tsehovin draamassa toiminnallisuuden tilalle tulee lyyrisyys. Szondin mukaan tämä näkyy: 

”Draamassa puhetta on hallinnut sanojen konkreettinen sisältö ja se mistä puhutaan. Draama vaikenee, kun ei ole enää mitään sanomista eikä puhuttavaa. Mutta lyriikassa kuullaan  yhä vaikenemisen puhetta. Lyriikan olemukseen kuuluu, että sanojen ei tulekaan iskeä suoraan vaan puhe kuuluu itsestäänselvyyksien läpi. Tsehovilaisen kielen ansiosta alkaa draamassa tapahtua siirtymää keskustelusta kohti yksinäisyyden lyriikkaa.”

(Peter Szondi: Theorie des Modern Dramas)