Lapsikuvaus
Dickens on ensimmäinen realistinen lapsuuden kuvaaja. Oliver Twist elää slummissa, ”Suuria odotuksia“ romaanin Pippiniä kohdellaan julmasti lapsena. Ja vaikka Pippinistä tulee menestyvä mies, niin silti juuri lapsuuden tapahtumat kuvataan hänen elämänsä tärkeimpänä asioina. Samalla tavalla sanotaan, että Dickens itse ei koskaan voinut unohtaa sitä mitä hänelle tapahtui lapsena.
Vasta teollistumassa oleva Englanti oli julma paikka varsinkin orvoille lapsille. Heillä teetettiin raskaita töitä, ja he saivat päivittäin kestää nöyryytyksiä aikuisten taholta: lapsityöläiset ja alemmasta keskiluokasta tulevat lapsiapulaiset työskentelivät nälkäpalkalla. Sanotaan, että Dickensin teoksista ei löydy yhtäkään alle 25 -vuotista onnellista ihmistä. Dickensin "Suuria Odotuksia" on lapsikuvauksena mullistavan realistinen. Siinä kuvataan nuoren pojan voimakkaita pelkoja, syyllisyydentuntoa ja paranoiaa, ahdistusta.
Tarina alkaa siitä, että vankikarkuri löytää illalla noin 10 -vuotiaan Pippinin, ja vaatii tätä hakemaan kotoaan salaa viilan ja ruokaa. Hän uhkailee:
”Sinä tuot viilan ja ruokaa etkä uskalla sanallakaan hiiskua etkä merkilläkään ilmaista nähneesi minunkaltaista miestä tai yleensä ketään, ja sinun sallitaan elää. Jollet sitä tee, tai jos poikkeat sanoistani missään kohdassa, olipa se vaikka kuinka vähäinen, niin sydämesi ja maksasi revitään pois ruumiistasi, paistetaan ja syödään. Minä en ole yksin, kuten luulet minun olevan. Seurassani on eräs nuori mies, johon verrattuna minä olen enkeli. Se nuori mies kuulee lausumani sanat. Sillä nuorella miehellä on oma salainen tapansa päästä käsiksi poikaan ja hänen sydämeensä sekä maksaansa. Turhaa on pojan yrittääkään piiloitua siltä nuorelta mieheltä. Poika saa lukita ovensa, olla lämpimässä vuoteessaan, kietoutua peitteisiinsä, vetää ne päänsä ylitse, luulla oloaan mukavaksi ja turvalliseksi, mutta se nuori mies hiipii hiipimistään hiljaa hänen luokseen ja repii hänet rikki. Vain vaivoin pidätän tälläkin hetkellä sitä nuorta miestä tekemästä sinulle pahaa. Minun on hyvin vaikea estää sitä nuorta miestä raastamasta sisuksiasi.”
(Dickens: Suuria odotuksia s. 15 Suom. Alpo Kupiainen)
Karkurin uhkailuista näkyy, kuinka tarkasti hän osaa vedota lapsen mielikuvitusta eniten ruokkiviin pelkoihin. Dickensin sosiaalirealismi paljastaa lasten julmaa kohtelua 1800 – luvun puolivälin viktoriaanisessa Englannissa. Lapset kärsivät armottomien vanhempien ja valvojiensa käsissä. Piittaamattomien aikuisten vammauttamana, henkisen ja fyysisen väkivallan kourissa näillä lapsilla on kuitenkin jokin hyvä ihminen jolta he saavat tukea. Pippin saa tukea siskonsa mieheltä, Joeolta, joka on aito ystävä ja vanhempien kaltainen tuki.
Muuten koko Pippinin lapsuus on monien pelkojen leimaama. Naimisissa oleva sisko on ottanut hänet perheeseensä, mutta kohtelee Pippiniä varsin julmasti. Itse hän vakuuttaa, että kaikki kuritus on vain lapsen parhaaksi. Pip itse kokee joutuneensa oman siskonsa pettämäksi ja myöhemmin paljastuu, että jos hän olisi alistunut siskolleen hänellä ei olisi ollut tulevaisuutta. Sisar pelottelee, kuvaa rikollisten kaameaa elämää ja varoittaa, että Pip on vaarassa tulla sellaiseksi. Tämä uhkailu ruokkii Pipin pelkoja. Sisko käsittelee pientä poikaa hyvin kovakouraisesti:
".. ja kasvoni painettiin puiseen astiaan veden sisään, pääni painettiin vesitynnyrin tapin alle, minua saippuoitiin, hangattiin, pyyhittiin, jyskytettiin, vatvottiin ja raavittiin, niin että menin aivan sekaisin. Tässä minun sopinee huomauttaa että otaksun paremmin kuin kukaan muu elollinen olento tietäväni millaisen vaikutuksen vihkisormus tekee liikkuessaan säälimättömästi pitkin ja poikin ihmisen kasvoilla."
(emt. s.73 )
Peloissaan Pippin joutuu kummallisen naisen käsiin, hänen sisäisen maailman toivottomuus välähtää seuraavasta havainnosta:
"Kun tirkistin yhteen tai kahteen alariviin sekä näin siellä olevat, nuoralla sidotut, ruskeat pikku kääröt, aprikoin ikävöivätkö kukansiemenet ja -sipulit koskaan kaunista päivää päästäkseen pois vankiloistaan ja alkaakseen kukkia."
(emt. s.75)
“Suurissa odotuksissa” Dickensin kerronta toimii kaksinaisesti; toisaalta Pippinin pelot ja tunteet kerrotaan sellaisina kuin ne sillä hetkellä hänestä tuntuivat. Toisaalta kertoja on aikuinen ja menestynyt Pip, joka katselee etäämpää arvioi noiden tapahtumien merkitystä, kuten seuraavassa:
”Siinä pienessä maailmassa, jossa lapset oleskelevat, kuka heitä kasvattaneekaan, ei mitään huomata niin terävästi eikä tunneta niin herkästi kuin vääryys. Lapsi saattaa olla alttiina ainoastaan vähäiselle vääryydelle … Ja mielestäni olin saanut varhaisessa lapsuudessani kamppailla alituistesti vääryyttä vastaan.”
(emt s.86)