Pickwick ja sarjakirjoittaminen

tekijä: Tero-Erik Sakari Tuomala Viimeisin muutos tiistai 15. huhtikuuta 2008, 12.03


Dickens menestyi kirjailijana helposti. Hän kirjoitti paljon ja nopeasti; reportterin työnsä lisäksi syntyy pakinoita ja freelance -juttuja. Dickensin läpimurtoteos ”Pickwic -kerhon jälkeenjääneet paperit” on julkaistu ensin sarjakertomuksena lehdessä.

Dickensin koominen sankari, herra Pickwick, on syntynyt piirroskuvan perusteella. Lehden piirtäjällä oli valmiina kuva pedantista, kaljupäisestä vanhasta herrasta, jolla on pullea vatsa ja pyöreät rillit. Piirtäjän tarkoitus oli luoda komiikkaa vanhan herran kömmähdysten avulla. Dickens liitti tähän ironiseen karikatyyriin hyväntahtoisia ja koomisia ominaisuuksia. Dickens ei kuitenkaan suostunut kirjoittamaan kuvien perusteella, vaan vaati kuvittajaa piirtämään hänen tarinansa mukaan. Hän teki Pickwickistä toisenlaisen; ei naureskelun kohdetta, vaan koomisen sankarin. Yleensä kirjallisuuden traditiossa vanha herra on voinut olla sankarina vain viisautensa vuoksi. Mutta Dickens  luo uudenlaisen vanhan herran, sankarin josta vanhemmiten tulee entistä hyväntahtoisempi ja viattomampi. Hänellä on valtava ruokahalu ja taipumus juoda runsaasti joka illallisella. Pickwickin päämääränä ei ole muuta kuin saada luotua leppoisa ja hyvä mieliala.

Pickwick -tarinoiden lähtökohtana oli kertoa kerhosta tai klubista, mutta tuo idea jäi jatkosarjassa taustalle. Varsinainen lukijoiden suosio heräsi vasta kun Pickwickille järjestettiin palvelija. Nokkela koiranleuka Sam Weller, joka suoltaa cocneyn juttuja ja sanontoja. Hänen hahmonsa tuo uudestaan suosioon Shakespearen komedioista tutun sanavalmiina ja nokkelan palvelijatyypin. Seuraavassa Sam Weller sanailee töykeän portinvartijan kanssa:

-  Älä turhaan seiso täällä ulkona pelkästä kohteliaisuudesta minua kohtaan, hän sanoi kun renki valmistautui sulkemaan portin.

- Iskisinpä pääsi poikki puolesta kruunusta, sanoi äreä renki sulkien portin toisen puoliskon.

- En voi suostua siihen sellaisilla ehdoilla, vastasi Sam, se olisi vähintäänkin elinikäisen hoidon ja elannon arvoinen teko ja olisi sittenkin halpa. Sano terveisiä sinne sisälle! Sano etteivät odota mua päivälliselle ja ilmoita ettei huoli asettaa ruokaa syrjänkään, sillä se ehtisi jäähtyä ennen kuin tulen.”

(Dickens: Pickwick kerhon jälkeenjääneet paperit II, s.156 suom. Eino Palola)

Mr Pickwick ja Sam Weller muodostavat Don Quioten ja Sanzo Panchan kaltaisen parin, joka matkaa postivaunuilla eri paikkakunnille ja järjestelevät ystäviensä naima ja raha-asioita.

Dickensin romaanit oli tarkoitettu ääneen luettavaksi viktoriaanisen ajan klubeissa ja pubeissa. Parhaimmillaan tarinat olivat Dickensin itsensä lukemana, sillä hän oli virtuoosimainen  esiintyjä.


SARJOJEN KIRJOITTAMISESTA

Monet Dickensin romaaneista ilmestyivät vihkosina 1800 -luvun alussa. Dickens keksi julkaista hieman lyhempiä ja halvempia vihkosia kuin mitä esimerkiksi Jane Austen oli julkaissut. Hän oivalsi, että vain shillingin hintaiset vihkoset voisivat myydä moninkertaiseti kalliimpiin verrattuna. „Pickwick kerhon paperit“ on siis kirjoitettu suoraan vihkosiksi.  Pickwick -vihkonen julkaistiin aina joka kuun viimeisellä viikolla, vihreäkantisena, 32 sivuisena, siinä oli neljä lukua ja kaksi piirrosta sekä runsaasti mainoksia.

Vihkosia julkaiseva 25 -vuotias Dickens oli jo kansallinen kuuluisuus, kaikki ostivat ja lukivat Pickwick  -jatkokertomusta. Kerrotaan, kuinka eräs kenraali sai surmansa ostettuaan kioskilta uuden Pickwick –numeron ja kävelleen sitä lukien raitiovaunun alle. Lehdet otsikoivat tapahtumasta sensaatiomaisesti.

Dickens kirjoitti spontaanisti, ja siten, että lukijoiden palautekirjeet vaikuttivat henkilöhahmojen kehittelyyn. Dickensiä onkin kritisoitu syvyyden puutteesta, ja että hänellä ei ole muuta tarkoitusta kuin huvittaa lukijoitaan. Hänellä ei ollut useinkaan kuin neljä, viisi numeroa etukäteen valmiina. 

Dickensin sarjakirjoittaminen vaati uudenlaista tekstin rakentamista:  sitä että kokonaiskuvio on pidettävä koko ajan mielessä, vaikka episodeissa siitä saattoi poiketakin. Toisaalta jokaisen vihkosen täytyi myös palkita lukijansa. Välivihkoja ei saanut olla. Kirjan luvut oli suunniteltava siten. että joka vihkossa on oltava jonkinlainen huipentuma, tai  jonkinlainen suvantovaihe. Sen lisäksi kirjoittajan oli pidettävä mielessä, että tarinaa ei saa haitata se, että lukeminen keskeytyy välillä.

Erittäin tärkeäksi henkilöksi Dickensin kirjailijantyön kannalta  muodostuu tuntematon ystävä nimeltään Forster. Dickens luotti Forsterin tyylitajuun jopa enemmän kuin omaansa: Forsterin neuvosta monia liian kärkeviä kohtia otettiin  pois. Dickensin taipumus kehitellä juonesta liian sotkuista sai Forsterista hyvän kriitikon. Varsinkin kun 1800-luvun romaanien konventioon kuului, että jokainen ihmiskohtalo saa ratkaisunsa romaanin kuluessa, niin mutkikkaat juonet paisuttivat teosta kohtuuttomasti.

Dickensin työskentelyrytmi vaihteli hänen uransa aikana. Nuorempana hän kirjoitti kausittaisesti, mutta innostuessaan joskus kokonaisia päiviä yhteen putkeen. Parhaimmassa työiässä hän kirjoitti yleensä kello 9 - 14 välisen ajan ja lähti sen jälkeen kävelylle.

Dickens kehitti koko ajan muistiinpanotekniikkaansa.  Hän alkoi käyttää vain paperiarkin toista puolta ja marginaaleja se jälkeen, kun erään henkilön lempinimi vaihtui vahingossa toiseksi. Hän alkoi merkitä tekstin vasempaan marginaaliin juoneen, henkilöihin ja yleiskehittelyyn liittyviä merkintöjä. Joko ennen kyseisen luvun kirjoittamista tai sen jälkeen. Niiden avulla hän suunnitteli ja toisaalta palautti mieleen tilanteet.

Oikeaan marginaaliin hän varasi assosiaatiolle ja satunnaisille huomioille. Näin siis paperin oikea reuna oli varattu järkeville huomioille ja vasen reuna mieleenjohtumille. Kerrotaan että Dickens itse valitti liiallista assosioimistaan ja pyrki monin keinoin saamaan sen rakenteen palvelukseen. Ehkä siksi lukijoiden ja ennen kaikkea Forsterin kommentit olivat Dickensille tärkeitä.

Dickens käytti lisäksi muistikirjaa visuaalisia detaljeja varten. Hän keräsi ennen kaikkea hyviä vastakohtia, kontrasteja; kirkas kevätaamu ja poika suljetaan sisälle. Märät ja mustat kadut, ja loistavasti valaistu viinakauppa ym. olivat häntä kiehtovia kontrasteja.

Dickens käytti muistikirjaa, johon hän kirjasi huomioitaan  ja yksityiskohtia, mutta ajatuksia hän ei kehitellyt muistikirjassa. Hän sanoi; „En koskaan kehittele ajatuksia paperille ennen kuin minulla on aikaa kirjoittaa, ja voin pitää ne paremmassa järjestyksessä, aivojeni eri hyllyköissä, valmiiksi otsikoituna ja valmiina käytettäväksi.“