Merirosvoseikkailu

tekijä: Tero-Erik Sakari Tuomala Viimeisin muutos tiistai 15. huhtikuuta 2008, 12.03
”Vaikka seikkailukertomukset tulee asettaa elämän todellisiin puitteisiin, silti seikkailujen varsinainen merkitys kuuluu kuvitelmien alueelle. Niiden tehtävä on tyydyttää lukevan lapsen hahmotonta kaipuuta. Siten noudattaa unelmien lainalaisuuksia enemmän kuin tosiasioita.”

Näin R.L. Stevenson kirjoittaa seikkailukertomuksen tehtävästä. Hänen Aarresaarensa voi nähdä tällaisena unelmana. kun poika Jim Hawkings löytää aarrekartan. Laiva varustetaan matkalle ja puolet miehistöstä onkin merirosvoja jotka haluavat aarteen itselleen.

Robert Louis Stevenson (k. 1894)  sai tiukan kalvinistisen kasvatuksen, hän itse on luonnehtinut lapsuuttaan helvetilliseksi. Silti kalvinistinen tausta on havaittavissa hänen merkittävimpien teostensa,  Aarresaaren ja Mr Jekyllin ja Mr Hyden taustalla.

Stevensson rakastui kolmen lapsen äitiin, amerikkalaiseen naiseen jonka perässä hän muutti Englannista Yhdysvaltoihin. Aarresaari  (1833) syntyi hänen kertoessaan tarinoita 12-vuotiaalle poikapuolelleen.

Persoonan jakautumiseen ”Dr Jekyll ja Mr Hyde” (1886). Tarinassa tohtori Jekyllin persoonallisuuden toinen puoli konkretisoituu Mr Hyden hahmoksi. Se on hillitön ja villi pahuudessaan. Kätkeytynyt puoli ihmisen persoonasta (hide - Hyde). Jekyll (Je-kill:I kill), joka tappaa itsensä tappamalla tämän oman pimeän ja kätkeytyneen puolensa.

Kaipuussa merelle hahmottuu jokin vielä hahmoton unelma vapaudesta. Siitä ovat haaveilleet Robinson Crusoesta lähtien monet. Meri merkitsee erilaista pelitilaa, meriseikkailussa toteutuu unelma vapaasta tilasta, se on unelma maailmasta avoimen taivaan alla. Siellä ei tarvitse epäröidä, vaan toiminta on ruumiillista ja järki käytännöllistä.

Meren hohto Aarresaaressa on vapauden, voiman symboli. Se on vastakohtana maalle, jossa kaikki on ennalta määrättyä, lainalaista, kontrolloitua.

Nuori Jim Hawkings on seikkailun aikana luonnollisella tavalla pelossaan, mutta silti hän ei takerru laivan auktoriteetteihin, kapteeniin tai lääkäriin. Hän on merirosvojen kanssa tekemisissä paljonkin, tekee omia ratkaisujaan ja tavoittelee aarretta siinä missä muutkin. Ratkaisevissa paikoissa juuri hän pystyy rohkeisiin tekoihin juuri siksi ettei turvaudu vain kapteeniin, vaan toimii omaan laskuunsa.

Seikkailun lopussa hän on tyytyväinen ja yksinkertaisesti helpottunut päästessään kotiin. Mutta hän on ratkaisevalla tavalla 'miehistynyt'.

Ennen Stevensonia seikkailukertomukset olivat varsin militaristisia ja liittyivät usein sotilaselämään. Sotilaallista kuria ja selkeitä komentosuhteita korostetaan tosin myös merimiesten elämässä. Mutta kun on tultu aarresaarelle ja kamppailu aarteesta on alkanut, silloin pelkät kyvyt ratkaisevat.

Stevenson avasi seikkailukertomuksen skaalaa uuteen suuntaan: merirosvot ovat tottelemattomia ja mahdollistavat aivan erilaisten seikkojen käsittelyn kuin se mikä olisi sotilaselämän piirissä mahdollista.


VASTAKKAISET HENKLÖHAHMOT

Aarresaaressa kaikki ympäristö on paitsi fyysistä myös psyykkistä. Teoksen aavemaiset paikkoihin liittyvät  tunnelmat hallitsevat lukijaa tunnetasolla. Epävarmuus, sumu, houreet, kuume ja pimeys ovat merirosvojen maailmaa. Merirosvot ovat jalkapuolia, kädettömiä, raivoavia, kiroilevia ja ahneesti ryyppääviä ihmisraunioita. He ovat turmelleet itsensä fyysisesti, psyykkisesti ja eettisesti. He manaavat lauluissaan piruja esille, juovat vain unohtaakseen. Heillä on arpia kasvoissa, sormia puuttuu käsistä. Heidän kauttaan ilmenee kuoleman kauhut ja ruumiillinen tuho. Nimet assosoituvat pahuuteen, paholaiseen kuten 'Musta koira' (God/Dog).

Merirosvoille vastakkainen maailma on selkeä ja kurinalaisen järkevien englantilaisten gentlemannien; lääkärin ja kapteenin maailma. Lääkärin nimi on Livesey - "Lives he", hahmo joka vastustaa kuolemaa. Silti kapteeni ja lääkäri eivät paljastu merimiehiä paremmiksi. Molemmat ovat liian korrekteja, muodollisia ja itsevarmoja. He pitävät nuorta Jimiä vain kyvyttömänä lapsena. Lopulta myös nämä hyvät miehet tavoittelevat aarretta yhtä viileän piittaamattomasti kuin merirosvotkin. Aarteen löytäminen paljastaa että elämässä on kysymys enemmän onnesta kuin oikeudenmukaisuudesta.

Vastakkaiset elämänasenteet, rikolliset vastaan auktoriteetit, muodostavat vapaan, laajan skaalan jonka puitteissa Jim voi näyttää kykynsä. Long John Silver nousee Jimin ihailemaksi sankariksi, hänessä yhdistyy sekä paha että hyvä. On sanottu, että Long John Silverin hahmoon kiteytyy se, mitä Stevenson on antanut nuortenkirjallisuuteen. Long John on rosvo, mutta hän ei ole likainen, piittaamaton, ei humalassa eikä kuumeissaan houraileva kuin muut. Hän on vaalea, notkea, elinvoimainen, ja iloinen kun on sillä päällä. Mutta hänen paha puolensa on pahempi muita: hän tahtoo varastaa, murhata, valehdella vain huvin vuoksi.

Long John taitaa juttujen kertomisen taidon, ja sanankäytön vaikka pahoinpiteleekin kielioppia. Long John Silver on koulutettu, ja pystyy puhumaan kuin kirja niin halutessaan. Mutta hän pitää merimiesten puhekieltä parempana kuin kirjoitettua.

Hän on karskin ja maskuliinisen kielenkäytön ihanne; hän suosii enemmän karkeuksia, likaisia vitsejä, murteellisuuksista. Se on ehkä eräs parhaita puolia maskuliinisesti korostuneessa tyylissä.

Long Johnin tuella Jim Hawkings oppii liikkumaan molemmissa leireissä, sekä merirosvojen että kapteenin väen kanssa. Hän pystyy luomaan itselleen ratkaisijan aseman, niin ettei merirosvoilla eikä kapteenin väellä ole mahdollisuutta alistaa häntä.

Sekä päällystö että merirosvot huomaavat, kuinka juuri tämä poika, Jim Hawkings, on heidän kompastuskivensä. Hän onnistuu hankkimaan merirosvojen jahtaaman aarrekartan ja paljastaa heidän suunnitelmansa. Ja lopulta Jim on heidän todistajansa, että he välttyisivät hirttotuomiolta.