Vapaamielinen Oscar Wilde

Viktoriaanisen kulttuurin moralismi ja ahdas taidekäsitys sai Englannissa vastaansa vapaamielisen 1890-luvun taiteilijapolven, joka otti tunnusvärikseen keltaisen. ”The Yellow Book” oli tämän polven aikakauskirja.

Kirjallisten salonkien tapetit vaihdettiin keltaiseen, naiset alkoivat suosia keltaista satiinia, joku nuori esteetikko laittoi auringonkukan napinläpeensä.

Ranskalainen symbolismi herätti vapaamielisten ihailua, mutta englantilaisessa lyriikassa symbolismi sai varsin uusplatonisen sävyn. Ranskalaisten uudella tavalla assosioiva runokieli jäi vähemmälle, hallitsevaksi nousivat platonistisia ideaaleja selkeästi esittävät symbolikuvat. Keskeisenä vaikuttajana oli oli Arthur Symonsin ”The Symbolist Movement in Literature” (1899), joka tulkitsee ranskalaisia symbolisteja uusplatoniseen ja romanttisen idealismin henkeen.

Samaan aikaan suosiossa oli myös aivan vastakkaiselta vaikuttava ranskalainen naturalismi. Yhdistävänä tekijänä oli ranskalaisten epäsovinnainen asenne. Ranskalainen dekadenssi puolestaan sai epäsovinnaisuutta suosivat taiteilijat ottamaan Ranskan henkiseksi kotimaakseen.

_{Napoleon Sarony: Oscar Wilde
(1882)}

Wilde on kirjailija, jonka sanotaan tehneen elämästään taidetta. Hän eli näkyvästi ja sensaatiomaisesti. Wilden elämän traaginen käänne johtui homoseksuaalisuudesta. Hän seurusteli nuoren Alfred Douglasin kanssa ja he tekivät yhteisen Afrikan matkan v. 1895 sukupuolisesti vapaampaan Afrikkaan, jossa heidän seurassaan oli mm. Andre Gide. Kävi kuitenkin niin, että Afredin isä nosti oikeusjutun Wildea vastaan ja hänet tuomittiin tuolloin rikollisesta homoseksuaalisuuden harjoittamisesta kahden vuoden vankeuteen. Wilde ei henkisesti koskaan selvinnyt tästä tuomiostaan.

DORIAN GRAYN MUOTOKUVA

Wilden lähtökohtana oli kirjoittaa muotokuva esteetistä, joka tekee itsestään taideteoksen. Dorian Grayn muotokuvassa Wilde itsasiassa totetuttaa dandyn ihanteen, mutta tuo siihen mukaan myös dekadenssin tuhon ja rappion teemat. Romaanin nuori mies on kaunis ja aiheuttaa paljon tuhoa.

Kerrotaan, että idea romaaniin syntyi, kun Wilde vieraili taiteilijaystävänsä ateljeessa. Taiteilijan mallina oli nuori mies, Wilde valitti, että miehen kauneus on tuomittu katoamaan, mutta teoksessa se säilyy ikuisesti. Jospa asetelma olisi päinvastoin, mietti Wilde, mies pysyisi nuorekkaana, mutta teoksen henkilö vanhenisi.

Tästä aiheesta Wilde laatii romaanin ja liittää sen dekadenssiin elämäntapaan. Nuori Dorian Gray tutustuu lordi Henryn opastuksella moraalittomiin nautintoihin.

Taiteen ja elämän välinen suhde korostuu Dorianin asenteen myötä; hän pakenee epämiellyttäviksi kokemiaan ja vastuuta vaativia tilanteita. Tullakseen oman elämänsä tarkkailijaksi, on etäännyttävä kaikesta surua tuottavasta. Dorian on dandy, joka tekee elämästään taideteoksen. Samalla hän ei halua myöntää, että hänen omilla teoillaan on seurauksia toisten ihmisten elämään. Mieluummin hän kääntää huomion esteettiseen puoleen elämässä, eettisen sijaan.

Paholaisen kanssa tehdyn sopimuksen takia paheellinen elämä ei kuluta häntä lainkaan, hän säilyy jatkuvasti nuorena, mutta hänestä tehty maalaus muuttuu vähitellen rumuuden ja inhon perikuvaksi.

Satukirjailijana Wilde kehitteli Andersenin tyyliä omaan suuntaansa, ”The Happy Prince and Other Tales” (1888).

WILDEN DRAAMAT

Salonkikomediat sopivat hyvin Wilden kirjoitustyyliin. Eleganssi ja nokkeluus hallitsee salonkien puhetta. Terävät repliikit ovat Wilden draamojen tunnusmerkki, sivaltavat nokkeluudet … lentäviksi lauseiksi tulleet tokaisut.

”Salomé” on hengeltään symbolistinen näytelmä, joka otti aiheensa Raamatusta. Salomè suostuu tanssimaan seitsemän hunnun tanssin Herodekselle vain, jos tämä tarjoaa hänelle lautasella Johannes Kastajan pään.

Wilden draamassa askeettinen ja pyhä Johannes Kastaja merkitsee jotain täysin uutta hemmotellulle ja oikuttelevalle Salomélle. Mutta kun Johannes halveksii naista, tämä päättää toteuttaa halunsa eri tavalla. Huntutanssinsa jälkeen hän saa suudella Johanneksen huulia, kun miehen pää on vadilla.

Eräästä yksityisestä esityksestä on jäänyt kuuluisaksi tullut valokuva, jossa Oscar Wilde on itse jalokiviin pukeutuneen Salomén asussa.

Näytelmän vanhatestamentillinen tyyli, eksoottinen lavastus ja mahdollisimman kaukana arkisesta oleva puhetapa oli sellaista, mihin ei oltu totuttu. Laskelmoiva teennäisyys on viety siinä huippuunsa. Sensuurin edustajat aavistivat kuitenkin, että Wilde käsittelee Salomén himoa vähemmän toivotulla tavalla ja kielsi näytelmän esittämisen.

Wilden salonkikomedioissa on myös teennäisyys keskeisenä tyylipiirteenä. Asetelmat olivat ajankohtaisia, ja peilasivat suhdetta viktoriaaniseen kulttuuriin. Vastakkain asettui usein kaksi henkilötyyppiä: viktoriaaninen tosikko ja dekadentti ironikko.

Merkittävin komedia on ”The Importance of being Earnest” (1895), jonka sovinnaisempi suomennos kulki nimellä ”Sulhaseni Earnest” kunnes se käännettiin uudestaan nimellä ”Tärkeintä on olla aito”. Wilden on sanottu parodioivan näytelmässä kaikkia tavanomaisten komedioitten piirteitä: vääriä henkilöllisyyksiä, häpeällistä salaisuutta ja onnellista loppua.

Oscar Wilde linkki:

http://65.107.211.206/victorian/decadence/wilde/wildeov.html