Siirry sisältöön. | Siirry navigointiin

Jyväskylän yliopiston Koppa

HUOM! Kopan käyttö päättyy 31.7.2024! Lue lisää.


Navigation

1910 aloittaneita lyyrikkoja

tekijä: Risto Tapani Niemi-Pynttäri Viimeisin muutos maanantai 11. helmikuuta 2013, 10.29

1910-luku oli Suomen runoudessa rikasta aikaa silloin debytoi muutama uraa uurtava lyyrikko kuten Aaro Hellaakoski ja Edith Södergran. Tällöin kokeiltiin myös suomenkielellä ensimmäiset kerrat vapaata mittaa. Huugo Jalkasen lukuisista 1910-luvun vapaarytmisistä runoista johtaa suora linja tulenkantajiin, etenkin Katri Valan ja Elina Vaaran varhaislyriikkaan. Mutta hän on ilmeisesti antanut myös klassisia virikkeitä, sillä Jalkanen käytti elegiamittaa ennen Koskenniemeä. Vapaan säkeen piirissä liikkui Jalkasta luontevammin Viljo Kojo (1891-1966), jonka 1910 luvun säkeet todistavat jo vapaarytmisen tyylin hallintaa. Kojon suuntaa-antava merkitys tulenkantajille on ilmeinen. Sekä Jalkanen että Kojo horjuvat vielä vanhan ja uuden tyylin välillä; varsinkin korkealentoisessa sananvalinta tuntuu nykyään vanhahtavalta.

Siljon jälkeen tunnetuin kauden uusista runoilijoista oli Lauri Pohjanpää (1889-1962), joka debytoi 1910. Pohjanpää oli suosittu faabelirunoilija, sotienvälisen ajan koululaisten tuttu. "Kaksi vanhaa, vanhaa varista / nuokkuu hiljaa pellon aidalla" tai "Mikä hyvien tapojen häväistys! / Mikä rakkaan nuorison villitys!"

Useimmat Pohjanpään hauskasti opettavaisista eläinrunoista sisältyvät hänen kokoelmaansa Metsän satuja (1924). Näiden eläinrunojen taakse on unohtunut Pohjanpään muu runous.

Keuruulainen Einari Vuorela (1889-1972) aloitti kokoelmalla Huilunsoittaja (1919). Hänen runoutensa juuret ovat uudemmassa kansanlaulussa, j maisemanäkymät ja henkilöhahmot saattaisivat olla peräisin Larin-Kyöstin aihevarastosta. Hän on kehittänyt yksinkertaisen laulullisen tyylin. Hänen runoissaan on, kuvia ja rytmejä myöten, samaa haikeutta ja luontevuutta kuin kansanlauluissa.

Syrjäinen, unelias, perinteinen, harmaa kylä, joka aina on Einari Vuorelan lyriikan perusmaisema. Tässä maisemassa liikkuu sitten runojen lyyrinen keskushahmo, vaeltaja, melkoisen ääriviivattomana, vain jotakin mielialaa tai tunnelmaa kuvastelemassa. Vuorela palaa aina samaan aihepiiriin ja samantapaiseen sävyasteikkoon. Hän palaa siihen samalla tavoin kuin kiinalainen tai japanilainen runoilija, aina uusia vivahteita löytäen. Vuorelalla on kiinalaisten mestarien tavoin jotain ydinlyyristä. Tuomas Anhavan mukaan Vuorelan runoissa "kertautuu perusmieliala selvänä ja yksiselitteisenä kuin linnunlaulu, mutta kuvat ovat usein hienostuneita ja tarkoin hyväksi käytettyjä. Tuore primitiivisyys ja taiteellinen kulttuuri ovat siten rinnakkain."