Hellaakoski ja kuva

tekijä: Risto Tapani Niemi-Pynttäri Viimeisin muutos maanantai 11. helmikuuta 2013, 10.32

Varsinaisia kuvarunoja Jääpeili -kokoelmassa on kaksi, "Sade" ja
"Dolce far niente" "Sateessa" toistuu muunnelmana yhtä aikaa läpinäkyvän ja heijastavan pinnan motiivi: siinä katsellaan sadetta ikkunan takana. Runo näyttää kuvana myös ikkunaan liimautuneita sadepisaroita, yhden suuren pisaran ja valuvia vesivirtoja. Äänteellisesti virtaava, rummuttava sade soi runon toistoissa ja rytmissä. Lukija-katselija voi etsiä runosta muutakin kuva- ja äännesymboliikkaa.

"Dolce far niente" kommentoi runouden perinnettä jo nimellään: suloinen joutilaisuus on runouden ikiaikaisia teemoja. Runossa se asettuu vastakkain modernin kaupunkielämän kuvauksen kanssa. Kiinnostavalla tavalla juuri kokoelman kuvarunoissa urbaani elämä tematisoituu eri tavoin kuin muissa;

"Sateessa" ja "Dolce far nientessä" vilahtelevat kiviset kadut, näyteikkunoiden tylsinä hymyilevät mannekiinit ja katua kynsivät autojen käpälät. Tärkeä elementti "Dolce far niente" - runossa on valo ja sen urbaanit ilmenemismuodot; lyhdyt, loistavat ikkunat, poliisin valkeat hansikkaat. Moderni muoto vapaa rytmi, kuvarunous – ja moderni urbaani elämä asettuvat luontevaksi pariksi.

Runossa "Muurari", jossa vapaa rytmi hengittää puherytmin mukaan, nykyaikaistuminen näytetään koomisessa valossa. Muurari päivittelee uudenaikaisen rakentamisen kummallisuuksia, "Kaikkein uusinta telikaattia/ moternisuutta!"

Rytmin ja typografian kokeilut eivät rajoitu vain kaupunkirunoihin. Luontorunossa "Kesien kesä" runoa muokkaavat sekä ihminen että (kirjoitus)kone. Eri kirjasinkoot, -lajit ja -tyylit sekoittava runo
rinnastaa taivaalla lentävät pääskyt ja "kaikkeuden taakse" katoavan lentokoneen. Koneet ja koneellistuminen ovat lopullisesti astuneet neitseelliseen maisemaan ja taiteeseen.

RAKKAUS

Jääpeilin läpäiseviä teemoja on rakkaus. Kokoelman eroottiset runot kuuluvat suomalaisen rakkauslyriikan kestävimpiin. Rakkausrunoista suurin osa on mitallisia ja riimillisiä, mutta mukana on vapaarytmisiäkin runoja.

Kirjoittamista ja uutta ilmaisua kuvastavat välipinnalla olemisen teemat kulkevat juonteina rakkauslyriikankin sisällä. Rakkaus ja erotiikka rinnastuvat outoon kieleen, joka on
opeteltava:

Mullan lapsi, ihmismieli,
löytänetkö laulun sen,
jost' on oppinut jo kieli
oudon ensi-aakkosen.

"Outo kieli" -runossa lomittuu toisaalta oman aikansa modernistinen ilmaus. Toisaalta kokemus oman itsen outoudesta. Saa tuntemattoman eroottisen löytämisen merkitysyhteyden.

Runo "Suksilaulu” on lyhyistä säkeistään trokee-daktyyliksi hahmottuva poljento. Runon tasaisella, iskevällä rytmillä, se pyrkii jäljittelemään suksisauvojen vuorotahtista iskeytymistä ja suksien liu'untaa hangella. Riemukas rytmi symboloi ykseyttä hiihtäjän ja luonnon välillä:

SUKSILAULU

Suksien sihinä hangen
rytmissä riemukkaassa
puoliksi ilmassa
puoliksi maassa
käärmeenä lentäin
lintuna matain
tuolle puolen
tuttujen ratain

hankien veistos
marmorimattona mailla
valon ja varjon
herkkyys vertoja vailla

suksi sen tuntee
hangen pintojen sulon

hengen neitsyys tuntee
suksimiehen tulon

hangen neitseys tuntee
suksimiehen tulon
liukuva käsi
iholla valkealla
ystäväsi
hengityksen alla.

Tekijän ja aineen, koskettajan ja materian aiheita käsittelevä runo on mahdollista tulkita myös metalyyriseksi. Kertoessaan hangilla liukuvasta hiihtäjästä se kuvastaa samalla taiteilijan ja taiteen suhdetta. Runoilijan suhde runoon on rytmin riemua, heittäytymistä metamorfoosin tilaan ja uuden,
ennen näkemättömän tavoittelua. Runoon on upotettu ilmauksia, jotka oikeuttavat tulkitsemaan sen myös eroottiseksikin runoksi. Jossa suksimiehen ja neitseyden kontrasteina on ”liukuva käsi / iholla
valkealla".

Runon valkea pinta saa kolme merkitystasoa: se on hankea suksimiehen poljennolla, valkeaa paperia runoilijan kynän liikkeiden alla, ihmisen ruumis rakastuneen käsien alla.. Valkeassa pinnassa näkyy jälleen kokoelman perimmäinen kuva, jääpeili.