Hellaakoski ja uusi rytmi

tekijä: Risto Tapani Niemi-Pynttäri Viimeisin muutos maanantai 11. helmikuuta 2013, 10.31

 

Aaro Hellaakosken Jääpeili -kokoelman (1928) "Keväistä junamatkaa", voi pitää kokoelman johdantona ja uuden ilmaisun ohjelmanjulistuksena. Jokainen säkeistö alkaa junan tasaista kulkua imitoivalla trokeejyskeellä. Tuttu kulku, perinteisen runon rytmi, katkaistaan kuitenkin poikkeuksellisilla säkeensisennyksillä, ensimmäisessä säkeistössä myös rytminmuutoksella:

Trolliusten vasarat
silmiäni takovat
hoi
mies herää!
kevät tekee terää

Matkustaja, jota kehotetaan havahtumaan hereille junan, eli niin perinteisen runon tasaisesta rytmistä, on samalla uuteen runoilmaisuun matkaava lukija ja runoilija. »Trolliusten vasarat / silmiäni takovat" paljastaa, kuinka uudessa runossa rytmissä on kyse myös silmän kokemuksesta: moderni runo käyttää hyväkseen säkeensisennysten, typografian ja kuvan keinoja siinä kuin kielen rytminkin. Ollaan matkalla kevääseen eli uuteen ja kohta saavutettavaan, joka tulvii runsaudessaan junan ikkunoista sisään: "tuomet tanssii syliin”.

Kokoelman muutkin runot kommentoivat perinteisen ja uuden ilmaisun rajankäyntiä. Samasta tematiikasta on kyse kokoelman nimessä: JÄÄPEILI kuvaa pintaa, joka toisaalta näyttää vedenalaisen, saavuttamattoman maailman, toisaalta kuvastaa katsojaa itseään ja maailmaa hänen ympärillään, nykyisyyttä. Hellaakosken kokoelma tekee juuri näin: mitallisilla runoillaan se näyttää perinteen ja samalla uudistaa sitä , vapaarytmisillä runoillaan se heijastaa aikansa eurooppalaista runon modernismia. Se on rajapintaa: kahden maailman heijastaja ja samalla omalakinen elementtinsä.

Kokoelman kenties kuuluisin runo Hauen laulu, jota Hellaakoski itse piti parhaana runonaan, on myös tulkittavissa vanhan ja uuden runouden tematiikan läpi, kuten Pirjo Lyytikäinen on huomauttanut. (Kuin avointa kirjaa, -98)

HAUEN LAULU

Kosteasta kodostaan
nous hauki puuhun laulamaan

.kun puhki pilvien harmajain
jo himersi päivän kajo

ja järvelle heräsi nauravain
lainehitten ajo
nous hauki kuusen latvukseen
punaista käpyä purrakseen

lie nähnyt kuullut haistanut
tai kävyn päästä maistanut
sen aamun kasteenkostean
loiston sanomattoman

kun aukoellen
luista suutaan
longotellen leukaluutaan

ja yksinäisyyden kylmä syli.

Kuusen latvaan laulamaan nouseva hauki vaientaa "villin- raskaalla" virrellään linnut, perinteisen runouden tutut runoilijasymbolit: outo, muista poikkeava runoilija loihe laulamaan ja uusi runo vaientaa entisen. Vapaarytmisen ja mitallisen runon vastakkainasettelusta ei kuitenkaan ole kyse, sillä runo sijoittuu vapaamittaisena niiden välimaastoon. Se alkaa trokeisena ja pysyy säännöllisen neli-iskuisena, mutta käyttää hyväkseen sekä nousu- että laskutahtisuutta, sekä trokee-daktyylia että jambi-anapestia. Loppusointuja se punoo läpi kaikkien säkeiden. Sisällöllisestikään ei ole kyse uuden ja vanhan vastakkainasettelusta: uusi runo kajahtaa kalevalaisesta hauen leukaluusta,
ja se määritellään virreksi.

Vapaamittaisena "Hauen laulu" asettuu siis jälleen välipinnalle, jääpeilille, entisen ja uuden rajalle: se hyödyntää perinnettä mutta on samalla uusi ja erilainen.