Isänmaan asialla
Arvid Järnefelt (1861–1932) otti romaanissaan Isänmaa (1893) käsittelyyn ajalle tärkeän aiheen, joka näkyy jo romaanin nimessä. Tässä vielä realistisessa romaanissaan Järnefeltin isänmaa ei ollut runebergiläinen maamme, ihanteellinen käsitys kaikkien yhteisestä maasta vaan kyse oli enneminkin kouriintuntuvasta maasta, sen omistamisesta ja viljelemisestä. Sama teema toistuu yhä uudelleen 1900-luvun suomalaisessa proosassa. Isänmaa käsittelee teemaa, joka vaikutti maanviljelys-Suomessa kriisinä kansallisen heräämisen aikana. Nyt myös maanviljelijöiden lapset haluttiin koulutettuihin ammatteihin. Isänmaassa päähenkilön Heikki Vuorelan patriarkaalinen isä hyväksyy vain papin ammatin, koska muut ammatit uhkaavat viedä tilalta jatkajan. Järnefelt otti romaanillaan kantaa myös toiseen polttavaan kansalliseen kysymykseen. Ongelma ollako sveko- vai fennomaani kosketti ennen kaikkea sivistyneistöä.
Romaanillaan Heräämiseni (1894) Järnefelt hylkäsi häntä odottaneen kansalliskirjailijan uran ja kääntyi uuteen suuntaan, tolstoilaiseen itsetutkiskeluun. Hän toteutti itse romaanissaan esiin tuomaa ihannetta vaatimattomasta elämästä, joka perustuu omien käsien työhön, luopumalla lakimiehen urastaan. Järnefeltin tuotannossa näkyi selvästi sisäistyminen, henkistyminen ja materialismista irtoaminen. Hän pyrki myös eroon modernista ja kaupungistuneesta yhteiskunnasta ja nämä seikat tekivät hänestä keskeisen symbolistikirjailijan. Järnefelt ihaili agraarista elämänmuotoa ja edusti ihanteellista sosialismia teoksissaan Maaemon lapsia (1905) ja Maa kuuluu kaikille (1907). Maaseudusta ja maasta eroamisen turmiollisuus oli aiheena myös Suomen kehittymisestä kertovassa teoksessa Veneh’ojalaisia (1909).
Järnefeltin ikätoveri Karl August Tavaststjerna (1860–1898) otti myös kantaa isänmaan puolesta romaanilla En patriot utan fosterland I-II (1896), joka kertoo jo nimellään, isänmaanystävä ilman isänmaata, romaanin kantavan teeman. Huolimatta patriotismistaan omaa paikkaansa ja kansallista identiteettiään etsivä päähenkilö ei löydä niitä. Tavaststjerna pohti suhdetta suomenkieliseen väestöön ja kotimaahan sekä yksityishenkilönä että kirjailijana. Hän oli kosmopoliitti, joka koki tunteenomaisesti kuuluvansa yhteen synnyinmaansa kanssa. Näiden tunteiden ja ongelmien käsittely laukaisi romaanin En patriot utan fosterland I-II syntymisen. Tavaststjerna kirjoitti Järnefeltin tavoin maaseudun elämästä romaanissa Kovina aikoina (1891), joka rikkoi vähään tyytyvän talonpojan kuvan. Romaani nähtiin vahvasti realistisena ja se kritisoi sekä yläluokkaa että uskontoa. Tavaststjerna asetti vastakkain perinteisen kristillisen runebergiläisen kansankuvan ja sen kanssa ristiriidassa olevan todellisuuden. Samalla korostui myös luonnon ja ihmisen vastakohtaisuus.
Kun Järnefelt ja Tavaststjerna pohtivat kansallista identiteetti omassa ajassaan, etäännytti Aleksis Kiven aikalainen Josef Julius Wecksell (1838–1907) sen jo heitä aiemmin1500-luvulle. Näytelmässään Daniel Hjort (1862) päähenkilö on kapinallisten talonpoikien, hirtetyn Jaakko Ilkan poika ja heidän kukistajansa Klaus Flemingin kasvatti. Kun Daniel valitsee kasvatuksen myötä saadun säädyn sijaan kansan, hän tuhoutuu. Myös realismin ajan ainoan merkittävän runoilijan Kaarlo Kramsun (1885–1895) kansallista identiteettiäkin pohtineet runot liittyivät nuijasotaan. Runoissaan Kramsu käsitteli yhteiskuntarauhan sijaan aatelisten ja talonpoikien luokkavastakohtaisuus.
Ks. Kirstinä Leena, 2000, Kirjallisuutemme lyhyt historia, s. 121–123; Laitinen Kai, 1991, Suomen kirjallisuuden historia, s. 236–241