Mustapään modernit balladit

tekijä: Risto Tapani Niemi-Pynttäri Viimeisin muutos maanantai 11. helmikuuta 2013, 10.39

P. Mustapää, Katri Vala ja Yrjö Jylhä olivat legendaarisen Nuoret runoilijat –antologian (1924) kirjoittajia. Hekään eivät kauan viihtyneet nuoren runoilijan 1920-lukulaisessa mallissa. Mustapää kehitti oman ilmaisutapansa jota sävyttää sekä vanhemman että uudemman kertomarunouden laaja
tuntemus. Hänen Runoutensa tunnusmerkkejä ovat tyylittely, huumori ja suhteellisuudentaju. Siksi hän ei varhaisissakaan kokoelmissaan julista uutta aikaa, ja runoilijan tehtävän pyhyyttä. Mustapäältä on myös turha hakea tilitysrunoutta tai kuvausta minuuden ahdistavuudesta.

Osa Mustapään esikoiskokoelman Laulu ihanista silmistä (1925) runoista oli ilmestynyt jo Nuoret runoilijat -antologiassa. Kokoelmaan sisältyi myös kauhuromanttisia balladeja. Seuraavaa kokoelmaa Laulu vaakalinnusta (1927) hallitsevat vanhat balladiaiheet.

Balladisikermässään Mustapää kuvaa papin paluuta haudan takaa saarnastuoliin. Sieltä tämä juoppo pappi pitää tulisen saarnan ja valitsee aiheekseen intohimon, Herodeksen ja Salomen suhteen. Satu Grünthal on huomauttanut, että intohimosta on kysymys myös papin ilmestyksessä:: hän on allegoria intohimosta, jota ei saa nujerretuksi ja joka verevässä nauraa "röhönaurua, paksua karmivaa" Monet 1920-luvun lyriikan teemat joutuvat Mustapään kokoelmassa ironiseen valoon.

Mustapään kokoelmat Laulu ihanista silmistä ja Laulu vaakalinnusta saivat tulenkantajapolven johtavalta kriitikolta Lauri Viljaselta nuivahkon vastaanoton, mikä Mustapään muistaman mukaan "vaikutti melkoisesti siihen, että tunsin olevani väärällä uralla ja runoilu jäi moniksi vuosiksi" Vasta sodan jälkeen 1945 rupesi uudelleen runolle. Myös Hellaakoski vaikeni Jääpeilin jälkeen yli kymmeneksi vuodeksi.

Ne, jotka olivat julistautuneet uuden sukupolven airueiksi, käänsivät pian takkinsa. Yhtenä syynä 1920-lukulaisen nuorekkuuden ja edistysuskon horjumiseen oli taloudellisen ja poliittisen tilanteen kiristyminen. Monen vuoden ajan Suomi oli saanut nauttia nykyaikaisen kapitalismin hyvistä puolista: pitkä nousukausi oli rohkaissut yrittämistä, tehostanut teollistumista ja luvannut nopeaa kehitystä kohti uutta ja parempaa huomista.

Vuosikymmenen lopulla saatiin karvaasti kokea myös kapitalismin varjopuolia. Korkotaso nousi, ja pankit alkoivat tavanomaisen pankkitoiminnan lisäksi harrastaa sijoitustoimintaa. Vuonna 1928 tapahtui taloudessa käänne, ja tuotanto alkoi laskea. Seuraavana vuonna alkanut yleismaailmallinen lama pahensi kriisiä. Etenkin maanviljelijöiden elintaso laski puun hinnan romahtaessa, ja monet tilat ajautuivat pakkohuutokauppaan; vuosina 1927-1929 pakkohuutokauppojen määrä viisinkertaistui.

Maatalouden vaikeudet syvensivät lamaa, sillä nopean nykyaikaistumisen hurmasta huolimatta kuutisenkymmentä prosenttia väestöstä sai toimeentulonsa maa- ja metsätaloudesta. Kiinteistöjen, maatilojen ja osakkeiden arvo laski, eivätkä ne enää riittäneet lainojen vakuudeksi. Työttömyys lisääntyi. Syvenevä lama aiheutunut maatalouden velkaantuminen.