Otto Manninen

tekijä: Risto Tapani Niemi-Pynttäri Viimeisin muutos maanantai 11. helmikuuta 2013, 10.35

Otto Manninen (1872-1950) oli Koskenniemen lailla eurooppalaisen symbolismin perillisiä ja liikkui maailmankirjallisuudessa kuin kotonaan. Mutta Manninen asetti tavoitteensa hyvin eri tavoin. Hän ei esiintynyt julkisuudessa, vaan tyytyi hoitamaan virkaansa Helsingin yliopiston suomenkielen lehtorina. Manninen julkaisi vain viisi runokokoelmaa., mutta oli ahkerimpia klassikkojen suomentajia.

Otto Manniselle on käynyt hiukan päinvastoin kuin Koskenniemelle: elinaikanaan häntä luettiin vähän, mutta hänen runoutensa arvo on jatkuvasti noussut. Manninen oli pitkään vaikeatajuisen lyyrikon maineessa. Syynä oli Mannisen käsitys kielestä: kun toiset runoilijat tavallisesti käyttivät suomenkielen keinovaroja valmiiden elementtien tavoin, Manninen loi omaa tyyliään puristamalla kielestä mahdollisimman täsmällisiä ja paljon sanovia ilmauksia. Häntä ei miellyttänyt veltto likimääräisyys; iskujen oli osuttava naulan kantaan. Valtaosa ajankohdan runoudesta oli hänen silmissään helppohintaista ”luritusta, laritusta, / lallatusta, laajasuuta!”.

Manninen käytti epätavallista syntaksia, sanajärjestystä tai sanastoa, jos ne sopivat hänen tarkoituksiinsa. Hän edellyttää lukijaltaan paljon enemmän kärsivällisyyttä ja rivien välistä lukemisen taitoa kuin Koskenniemi tai Leino.

Alun pitäen Manninen oli vaatelias sekä itseään että muita kohtaan ja asetti niin eettiset kuin taiteelliset tavoitteensa korkealle.

Hän kirjoittaa asioista, jotka jäävät mahdollisuuksiksi, sanoista jotka jäävät sanomatta, tunteista jotka vain häilähtävät hetken puoliksi aavistettuina. Tässä hän liittyy eurooppalaisen symbolismin valtavirtaan. Hänen ehkä kuuluisimmasta runostaan Joutsenlaulua hahmottuu lähes aineettomista, viitteellisistä säkeistä symbolistisen estetiikan mukainen mutta samalla väritykseltään hyvin suomalainen ”runo runosta ja runoilijantehtävästä”.

Mannisen koko perhe toimi monipuolisesti kirjallisuuden alalla: hänen vaimonsa Anni Swan (1875-1958) oli myös merkittävä kirjailija.