Siirry sisältöön. | Siirry navigointiin

Jyväskylän yliopiston Koppa

HUOM! Kopan käyttö päättyy 31.7.2024! Lue lisää.


Navigation

Mitä tapahtui todella? Pentti Saarikoski

tekijä: Juha Matti Nikolai Teppo Viimeisin muutos tiistai 15. huhtikuuta 2008, 11.53

Pentti Saarikoski (1936–1983) nousi 1960-luvun runouden keulakuvaksi. ”Ja sitten: plus coloré, plus gai, plus raffiné!!!” näin Saarikoski toivotti värikkäämpää, iloisempaa ja hienostuneempaa 1960-lukua, Ylioppilaslehden kysellessä uudesta vuosikymmenestä. Hänen sukupolvensa värähti innosta – ranskaa ja lopussa kolme huutomerkkiä – nyt alkaa vihdoin tapahtua. Saarikosken itsensä mukaan 1950-luku oli syrjinyt huutomerkkiä ja suosinut puolipistettä. Hän aavisteli tilanteen muuttuvan ja pian olisi tulossa taistelu aatteista ja kirjallisuuden vapaudesta. Vapauden uhkana Saarikoski piti kirkkoa ja kansallista oikeistoa.

 

Saarikoski aloitti runoilijanuransa varhaiskypsillä, melankolisilla pikkurunoilla 1958. Pian hän oli saavuttanut maineen, joka oli samaa suuruusluokka iskelmätähtien ja urheilijoiden kuuluisuuden kanssa. Saarikoskesta kehkeytyi uuden runouden paha poika, jonka nimi oli monille punainen vaate. Jo kokoelmissa Runoja (1958), Toisia runoja (1958) ja Runot ja Hipponaksin runot (1959) Saarikoski osoitti omaavansa oman profiilin. Kohti uutta runo tyyliä hän lähti kokoelmalla Maailmasta (1961), joka sisälsi nenäkkäitä, satiirisia pikkurunoja. Jo tässä kokoelmassa näkyi Saarikosken pyrkimys irrottautua suomalaisen modernismin valtalinjasta.

 

Vuonna 1962 Saarikoski julkaisi 1960-luvun merkittävimmän runokokoelman Mitä tapahtuu todella?, jossa uusi tyyli purkautui näkyväksi. Kokoelmassa Saarikoski kuvaa maailmaa hyvin todellisuushakuisesti. Mitä tapahtuu todella? sain alkusysäyksensä uutisista, kun Neuvostoliitto lähetti avaruuteen ensimmäisen ihmisen Juri Gagarinin ja Saarikoski kirjoitti tästä runon. Kokoelman runot sisältävät ajan poliittisia kommentteja ja samanlaisia puheenomaisia sanankäänteitä kuin amerikkalaiset beatnik-runoilijat käyttivät. Kai Laitisen teoksessa Suomen kirjallisuuden historia Saarikoski kertoo omasta kirjoitusmetodistaan seuraavasti: ”Kokosin erilaisia lauseita sanomalehdistä, ihmisten puheista, kirjoista – mistä tahansa, ja rakensin sitten niistä ja omista lauseistani kokonaisuuksia; nimitin kirjoitustapaani ’demokraattiseksi’ tai ’dialektiseksi’, koska erilaiset mielipiteet saivat teoksessa vapaasti taistella keskenään.”.

 

Kokoelma Mitä tapahtui todella? oli kokeileva myös typografiansa suhteen. Kokoelmassa Saarikoski yrittää ilmentää myös typografian avulla maailman kaoottisuutta ja leireihin jakautumista. Saarikoski käyttää materiaalinaan hyvin epärunollisiakin aineksia kuten lehtien otsikoita, mainoksia ja jopa vitsejä. Hänen runonsa sirpaloituvat ja hajoavat katkelmiksi. Kokoelmassa populaarikulttuurinen materiaali ja korkeakirjallinen aineisto kuten Catullus-sitaatit käyvät ikään kuin dialektista väittelyä keskenään. Saarikoski hylkää tämän tekniikan hetkeksi vain palatakseen siihen takaisin myöhäistuotannossaan, Ruotsin-kaudella kirjoitetussa Tiarnia-trilogiassa.

 

Saarikosken viides kokoelma Mitä tapahtui todella? yhdisti lopullisessa muodossaan kaksi pyrkimystä: amerikkalaisen taiteen kurittoman epäjärjestyksen ja marxismi-leninismin järjestävän tahdon. Kokoelman alkurunot kuvaavat naivilla tyylilajilla kylmän sodan tilannetta. Neljän aloitus runon jälkeen Saarikoski noudattaa John Cagelta opittua mallia: rivit hajoavat sivuille määrättömästi ja sattumanvaraisesti. Kokoelman korkeakirjallista hahmoa edustaa epätoivonen Catullus, joka saa teoksen epätoivoisen yksilön roolin. Saarikoski palaa kokoelman lopussa taas kurinalaiseen järjestykseen ja hylkää Cagen määrättömyyden periaatteen.

 

Saarikoski oli ikäpolvensa runoilijoista laaja-alaisin. Hän oli älykäs, levoton, tiedokas, aluksi itsetietoinen mutta samalla itsekriittinen kansainvälisen ajan kasvatti. Runoilijanuran ohella hän oli myös tuottelias ja taitava kääntäjä, joka käänsi kirjallisuutta kreikkalaisista tragedioista Joycen Ulysseus-romaaniin asti.

Ks. Kirstinä Leena, 2000, Kirjallisuutemme lyhyt historia, s. 187–189; Laitinen Kai, 1991, Suomen kirjallisuuden historia, s. 544–547; Suomen kirjallisuushistoria 3, 1999, Lassila Pertti (toim.), s. 257; Tarkka Pekka, 1996, Pentti Saarikoski. Vuodet 1937–1963, s. 311, 338, 400–411